NÄHDÄÄN!

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, silmälasit ovat minulle työväline. Istun parhaimmillaan tietokoneen ääressä 12 tuntia päivässä, ensin 8 tuntia työkoneella, sitten vielä muutaman tunnin kotona blogin ääressä, joten sen lisäksi, että hiirikäsi huutaa välillä hjälpa mig, ovat myös silmäni kovalla koetuksella.

Olen nyt muutaman viime vuoden aikana käynyt näöntarkastuksessa vuosittain, viimeksi viime syksynä, ja vaikka vahvuuksia ei laseissani juuri olekaan, huomaa eron esimerkiksi koneella istuessa välittömästi. En lasit päässä siristele silmiäni ollenkaan, näen selvästi terävämmin ja koneella istuminen ei aiheuta päänsärkyä. Väitän, että ratkaisevassa asemassa ovat siis silmälasit, joita olen alkanut nyt käyttää yhä ahkerammin.

Faktahan on myös se, että laseille eduksi on se, että ne myös näyttävät hyviltä. Maailma on pullollaan erilaisia kehysvaihtoehtoja ja itsekin olen pyrkinyt valitsemaan aina kehykset sen pohjalta, että ne myös istuisivat tyyliini. Kun sain käsiini lahjakortin Instrumentariumille, lähdinkin innoissani tutustumaan Suomeen rantautuneeseen FLEYE-kehysmerkkiin.

Nyt voidaankin kysyä mitä yhteistä on Nooralla ja Tanskan kuninkaallisilla..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

FLEYE edustaa värejä, persoonallisuutta ja innovatiivista suunnittelua, joka on noussut suureen suosioon ympäri maailman, muidenkin kuin kuninkaallisten keskuudessa. Kehykset ovat saaneet inspiraationsa niin pohjoismaisesta mytologiasta kuin tanskalaisesta luonnosta  ja historiallisesta arkkitehtuuristakin. Sovitellessani laseja päähäni Instrumentariumissa, en voinut välttyä huomaamasta kuinka kauniita ja tyylikkäitä lasit olivatkaan. Värejä löytyi joka lähtöön, muotoilu oli kekseliästä ja valikoimaa löytyi kattavasti niin naisille kuin miehillekin.

Tarkkaavaisimmat Instagram-seurailijani pääsivätkin jo jokunen viikko sitten vaikuttamaan lasivalintaani. Graffitinharmaat, kevyet pinkkisankaiset lasit saivat monen monta peukutusta ja lopulta päädyin ne itselleni valitsemaan. Nyt saatuani lasit käyttööni, olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani. Selkeälinjaiset, tyylikkäät ja klassiset pokat ovat täydelliset. Ne istuvat tyyliini ja päähäni hyvin ja tekevät koneella istumisesta ehkäpä vielä hitusen mukavampaa.

Mitä mieltä olette, osuiko kehysvalinta nappiin?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lahjakortti Instrumentariumiin saatu blogin kautta.

// In love with FLEYE, I must say!! I received these beautiful designglasses from FLEYE as a gift and I have a feeling, that these glasses are my all-time-favourites! They look so stylish and chic and I like those pink details so much. Extremely innovative and well-designed glasses if you ask me. What do you think?


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 4 vastausta

RETKI AVARUUTEEN LAUMAN KERA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulla on viharakkaussuhde sunnuntaihin. Sunnuntaita seuraa aina maanantai, ja välillä sitä havahtuu sunnuntai-iltana oikein kiukuttelemaan sitä, minne se pitkään ja hartaasti odotettu viikonloppu oikein katosikaan. Väitän kivenkovaan, että viikonloppuisin aika vierähtää ohi vielä normaaliakin nopeammin.

Toisaalta sitten taas sunnuntait ovat lempipäiviäni. Esimerkiksi eilen, kokoonnuimme koko konkkaronkka koirineen vanhempieni luokse viettämään leffailtapäivää. Meitä olikin melkoinen seurue koossa, kun kaikki pitkästä aikaa pääsivät samaan aikaan paikalle. Leffailusta ei tosin meinannut tulla mitään- nuo karvaiset tyypit kun eivät pitkään aikaan olleet olleet saman katon alla ja jostain syystä heitä kiinnosti paljon enemmän pallon heittely ja toistensa härnääminen kuin Bullockin ja Clooneyn tuijottelu telkkarista..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kannoin kassillisen herkkuja leffaseurueellemme ja äiti sai kotia koristamaan kimpun valkoisia tulppaaneja. Leffaksi valitsimme tosiaan Gravityn, leffan jonka kaikki olimme halunneet nähdä jo kauan, eikä valintamme osoittautunut pettymykseksi. Vaikka koiralauma pitikin omaa showtaan leffan ajan pystyssä, tuo jännittävä avaruuspläjäys imaisi mukaansa ja itse olin aivan myyty! Huikean hyvä leffa, joka olisi taatusti ollut vielä vaikuttavampi jos sen olisi katsellut leffateatterissa 3D-lasit päässä. Koko viikonloppu oli muutenkin hyviä leffoja pullollaan; laittakaahan katsottavien leffojen listalle myös the Rush ja Leijonasydän, molemmat erinomaisia nekin.

Oli ihanaa pitkästä aikaa katsoa läpi kaikki ne must see-leffat, joiden näkemistä olin odottanut jo kauan. Haluankin nyt ehdottomasti kuulla, mitä huikean hyviä leffoja te viime aikoina olette nähneet? Leffasunnuntaista voisi nimittäin tehdä ihanan perinteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja siinä vaiheessa, kun leffa sitten vihdoin oli katsottu loppuun, oli koiralaumaltakin virta loppumassa ja tyypit alkoivat näyttää vähän unisilta..

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lupaattehan, että jos maanantai alkaa masentaa, klikkailette takaisin blogiini tuijottelemaan hetkeksi tuota Igorin ylläolevaa kuvaa? Vaikka olisi kuinka kissaihminen niin väitän, että ”nauravaa” Igoria katsellessasi, maanantaimasis ottaa nopeasti jalat alleen.

Voikaa hyvin ja nauttikaa keväisestä maanantaista. Itse jouduinkin yllättäen perumaan tämänpäiväisen visiittini Helsinkiin, mutta blogin puolelle kannattaa siitä huolimatta tulla käväisemään vielä illalla uudestaan. Silloin täällä tuoksuu kahvi..

// Hi guys! I had a great Sunday. Yesterday, me and Matti and my littlesister Roosa with her boyfriend all visited my parents’ house where we watched the great new movie called Gravity. Have you seen it? The movie was excellent, so exciting and special and I recommend it to everyone who loves exciting movies! And yeah, the dogs were watching the movie too. Even though in their opinion, throwing the ball was way more interesting than Gravity..


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , , , | 12 vastausta