ÄKKILÄHTÖ MAAILMALLE

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

takemethere

Sataa, sataa ropisee. Äkkilähtö lämpimään on tämän viikon aikana käynyt mielessä kerran jos toisenkin. Matkalaukkua ei vielä ole pakattu, mutta sitäkin useammin olen käynyt imemässä aurinkoenergiaa Take me there-sivustolta. Blogimaailman konkarit, Anna-Maria ja Anna-Katri, pistivät pystyyn nimittäin aivan mielettömän matkailusivuston.

Rakastan sellaisia tarinoita, joissa unelmat toteutuvat. Nämä upeat naiset olivat hioneet matkailusivustonsa viimeistä yksityiskohtaa myöten upeaksi, heidän näköisekseen ja ainutlaatuiseksi. En koskaan aiemmin ole törmännyt näin visuaalisesti upeaan matkailusivustoon. Juttuja lukiessani tunnen itse lennähtäväni maailmalle!



Sivusto avautui viime viikolla ja sain kunnian osallistua sivuston lanseerausjuhliin. Herkullisten tarjottavien ääreltä löytyi myös tuttuja blogityttöjä (kuvissa Reetta, Ansku ja Satu), livemusiikkia ja upeaa taidetta.

Anna-Maria ja Anna-Katri ottivat minuun jokin aika sitten yhteyttä ja kysyivät, josko olisin kiinnostunut piirtämään heidän sivustolleen kuvituksia. Otin haasteen iloiten vastaan ja olen otettu siitä, että he kääntyivät juuri minun puoleeni. Rakastan erilaisia piirustusprojekteja ja tämä oli ehdottomasti yksi mukavimmista. Sivuston bannerikuva on siis pensselistäni lähtöisin ja tunnen oloni etuoikeutetuksi, kun noin upeaa sivustoa koristaa piirtämäni kuvitus.



Onnea matkaan ihanille naisille! Suosittelen lämpimästi, että käytte tutustumassa Take me there-sivustoon, mutta yksi varoituksen sana on sanottava: sieltä jos mistä nappaa itselleen aivan valtaisan matkakuumeen..

enkku2

Do you love travelling? Then this website, Take me there, is just the right place for you! ;)


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , | 5 vastausta

ANNA PUHELIMESI MEIKATA SINUT

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

makeupgenius

Harmillista, että sovelluksen mukana ei tule myös meikkitaiteilijaa, joka sitten aamuisin saisi naamani näyttämään halutun meikkilookin mukaiselta. Ehkä sitten seuraavan päivityksen mukana..

Oletteko jo kuulleet L´Oréalin Makeup Genius-sovelluksesta?

Latasin viime viikolla iPhoneeni tämän nerokkaan hauskan meikkisovelluksen, joka on niin hämmentävän taidokkaasti tehty, että en ehkä ikinä enää usko kenenkään meikkaavan oikeasti selfieihinsä. Sovellus skannaa siis ensin kasvonpiirteesi, jonka jälkeen pääset testailemaan L´Oréalin meikkivalikoimaa. Voit lisätä kasvoillesi meikkituotteita rajauksista huulipuniin ja kyseessä ei siis ole still-kuva, jonkä päälle lätkit meikit, vaan kuva on ”reaaliaikainen” ja meikit pysyvät kasvoillasi vaikka kuinka mutristelisit huuliasi.

unnamed

Eikö näytäkin hämmentävän aidolta? Ensimmäisen kuvan pohjalla minulla on kevyt arkimeikki. Huulipuna ja tummat rajaukset on lisätty sovelluksen avulla. Lähetin kuvan äidilleni, ja hän oli kuulemma hetken aikaa miettinyt, että nyt on kyllä Noora vetänyt työmeikin vähän överiksi. Keskimmäisessä kuvassa minulla on ainoastaan hieman ripsaria ja  meikkipohja tehtynä; huulikiilto, poskipuna ja rajaukset on lisätty sovelluksella. Viimeisen kuvan pohjalla on jälleen vain kevyehkö arkimeikki, jota tehostin sähäkällä luomiväripaletilla, tummilla rajauksilla ja huulipunalla. Olisitteko arvanneet, että mitään näistä ei kuitenkaan oikeasti ollut naamallani?

Kun haluttu look löytyy, voi meikissä käytetyt tuotteet heittää suoraan ostoskoriin ja täydentää niillä meikkipussiaan.

Sovellus on parasta viihdettä. Meillä oli Roosan kanssa niin hauskaa, kun testailimme eri tyylejä ja tottakai pakotimme myös poikaystävämme sovelluksen ääreen. Sitä kuvamateriaalia en nyt kohteliaisuussyistä viitsi kuitenkaan jakaa kanssanne.. Pakko vielä tähdentää, että tämä postaus ei ole mainos vaan valtavaa innostusta nerokasta sovellusta kohtaan. Koittakaa vaikka, tähän jää koukkuun! ;)

* L´Oréalin meikit blogin kautta saatu.

enkku2

It’s genius! Doing your makeup has never been this easy! L´Oréal has launched a new and innovative app and it’s so much fun! Have you tried it already?


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina | 14 vastausta