MERILINNOITUKSEN VALLOITTAJAT

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

suomenlinna

Tiesittekö, että Kauppatorin satamasta menopaluulippu Suomenlinnaan maksaa aikuisilta vain 5 euroa? Koska tämä mansemimmi ei ollut koskaan aiemmin Sveaborgissa käynyt, hurautimme tukka hulmuten (kirjaimellisesti) tutustumaan tähän historialliseen muistomerkkiin ja nähtävyyteen.

Niinpä nousimme lauttaan ja löysimme jälleen yhden ihanan uuden paikan, jonne tehdä kesäretkiä.

suomenlinna suomenlinna suomenlinna

Lautta ravaa todella tiheästi väliä Kauppatori-Suomenlinna, ja vaikka moni muukin helsinkiläinen ja turisti oli juuri samana päivänä päättänyt lähteä valloittamaan merilinnoitusta, lautalle mahtui hurja määrä porukkaa ja pääsimmekin ensimmäisen lautan kyytiin, vaikka luulimme, että jonossa pitää seistä pieni ikuisuus. Liput lautalle saa ostettua automaatista satamasta ja lauttamatka itsessään kestää vain noin vartin verran. Valtaisan lokkijoukon siivittämänä lautta on perillä Suomenlinnassa todella nopeasti.

Itse Suomenlinnahan on aivan valtaisa kokonaisuus, josta löytyy jokaiselle jotakin. Moni tuntui tulleen kauniisiin maisemiin vain piknikille tai uimaan, mutta myös museovieraita, kesäteatterilaisia ja nähtävyyksiä kierteleviä turisteja tuntui olevan paikalla paljon. Ja hei, varatkaahan saarella kiertelyyn hyvät jalkineet. Mäkiä, portaita ja vaihtuvaa maastoa riittää, joten tuolla vaeltaminen käy parhaimmillaan hyvästä treenistä. Omat eväät ovat myös hyvä idea.

suomenlinnasuomenlinnasuomenlinnasuomenlinna

Mikäli saavutte Kauppatorille autolla, varautukaa siihen, että pysäköinti on joka puolella maksullista (ja melko kallista..). Me löysimme parkkipaikan Katajanokalta, kun ajoimme Kauppatorilta eteenpäin Scandic Hotel Grand Marinan ja Auditorio Kinon ohi. Pysäköinti maksoi kuudelta tunnilta n. 12 euroa ja Kauppatorille käveli parkkipaikalta kymmenessä minuutissa.

Aurinkoinen retkipäivämme oli oikein onnistunut ja jälleen kerran on todettava, että kotimaanmatkailu on kyllä ehkä yksi parhaista tavoista viettää kesäpäiviä. ♥

enkku2

While travelling in Finland or in Helsinki, you must see the beautiful Suomenlinna (Sveaborg). I spent a beautiful summerday there with my family and we had so much fun. The place is beautiful, there’s so much to see and you get there by a quick ride on a ferry. Such a fun way to spend your summerday!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 12 vastausta

TERVAA, T-PAITOJA JA KESÄSADETTA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

narvanmarkkinat

On kesä sitten sateinen tai poutainen, erilaiset kesätapahtumat kuuluvat Suomen kesään. Niinpä hyppäsin autoon yhdessä mamini, mummuni ja tätini kanssa ja suuntasimme keskiviikkoiltana Narvan Markkinoille tervahaudan sytyttäjäisiin.

Mummuni on kotoisin Vesilahdesta, joten Narvan Markkinat ovat minulle tuttu juttu jo lapsuudesta. Muistan kuinka sain aina viiden vuoden välein järjestettäviltä markkinoilta t-paidan markkinamuistoksi. Nostalgista reissua eivät siis edes sadekuurot haitanneet, kun pääsin näkemään kuinka tervahauta sytytetään, silittelemään lampaita ja kuuntelemaan orkesteria.

narvan markkinat
narvan markkinat
narvan markkinat
narvan markkinat

Narvan Markkinoilla keskitytään markkinamyyntiin, mutta ohjelmaa tutkiessani huomasin, että markkinoiden oheen kuuluu paljon erilaisia kulttuuritilaisuuksia historiallisesta kulkueesta Vicky Rostiin ja Sinikka ja Tiina Nopolan vierailuun. Alueen museorakennukset ovat myös avoinna markkinoiden ajan ja telttojen määrästä päätellen tarjolla on myös monenmoista mahantäytettä. Ainakin erinomaisia muurinpohjalettuja, testasin!

narvan markkinat
narvan markkinat
narvan markkinat
narvan markkinat

Mikäli siis kaipaat tekemistä viikonlopuksi ja Narvan Markkinat on sinulle uusi juttu, ottakaahan suunnaksi tämä hauska markkinatapahtuma. Nähtävää riittää varmasti niin lapsille kuin aikuisillekin ja  kyllähän kesän aikana nyt ainakin yhdet markkinat täytyy käydä koluamassa läpi! ;)

Ps. Is it just me, vai onko tuo viimeinen liekkikuva muidenkin mielestä pikkuisen pelottava? Tervahaudan henkikö se siinä huhuilee..


narvan markkinat

enkku2

The Finnish summer is full of different kinds of happenings and on Wednesday, we went to visit Narvan Markkinat nearby Tampere. This historical and interesting event was full of things to see (and eat!) and even though it rained, we had so much fun. Which one is your favourite summerevent?


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , | 12 vastausta