LUKUTOUKKAILUA | Noora Näppilä

KIRJA SAATU // WSOY.

Tämä vaaleanpunaisen hattaraisella kannella varustettu kirja sopii jouluun kuin punainen nenä Petterin kuonoon. Se on juuri niin hurmaavaa, jouluisaa ja ihanaa luettavaa kuin jo kannen perusteella voit kuvitella. Epäilin hieman voiko kannen maininta ”Kuin Let it snow! ja Love, Actually yhdessä paketissa!” pitää paikkaansa, mutta kirjaa ei tarvinnut lukea kuin pari kappaletta eteenpäin kun jo allekirjoitin tuon lauseen täysin. Juuri tätä lukuelämystä kaipasin marraskuun mörköpimeisiin.

Kuin itsestään, olin pian osa Sophien kaveriporukkaa. Ashley Elstonin 10 x Sokkotreffit-jättipokkari kategorisoidaan nuortenkirjaksi, mutta minun on myönnettävä, että en tiennyt tätä ennen kirjaan tarttumista. Se, että ahmaisin kirjan hammasleikkauksesta toipuessani parissa päivässä kertonee siitä, että Sophie vei mukanaan myös 33-vuotiaan lukutoukan. Sanomattakin on selvää, että lukioikäinenkin Noora olisi rakastanut tätä kirjaa.

Sophien maailma murtuu juuri joulun alla, kun suhde poikaystävän kanssa päättyy eroon. Niinpä Sophien joulusuunnitelmat ottavatkin uuden käänteen, kun hän suuntaa joulunviettoon amerikkalais-sisilialaisen sukunsa luokse. Ja tätä sukua riittää! Serkut, tädit, enot ja lapsuudenmuistot on kaikki koottu isovanhempien katon alle ja arvaatkin jo varmaan, että Sophien erosta kuullessaan, jengi laittaa tuulemaan. Isoäiti saa kuningasajatuksen ja yhtäkkiä 10 sukulaista saa kukin järjestää sydänsuruista kärsivälle Sophielle sokkotreffit. Sounds fun, right? Kaikki taidamme muistaa sen poskia kuumottavan tunteen, kun sukulaiset ja tuttavat sukujuhlissa kyselivät rakkauselämästämme.

Pian Sophie löytää itsensä vaihtuvien deittien kera niin joulukuvaelmasta kuin jääkiekkomatsin aitiostakin, mutta takana kaihertaa huoli isosiskosta, jonka esikoinen on saapumassa toisaalla maailmaan huolestuttavissa olosuhteissa. Deittailu pitää kuitenkin Sophien kiireisenä ja nostaa esiin tunteita, joita hän ei aiemmin ollut tunnistanut itsessään. Loppuratkaisun arvaa jo kirjan puolessa välissä, mutta haittaneeko tuokaan? Lumenkuorruttamassa joulutarinassa asioiden pitääkin mennä juuri niin kuin kaikki salaa toivomme.

Kolmekymppisen tämä kevyt ja kultainen tarina vie takaisin teini-ikään. Olisinpa löytänyt juuri tämän rakkaustarinan kuusen alta jouluna yläaste- tai lukiovuosinani. Olenkin melko varma siitä, että lähipiiristäsi löytyy joku, joka viettäisi mielellään Sophien kanssa joulua.

Nyt siis Joulupukit kuulolla, tämä kirja tuo jouluun juuri sopivan ripauksen rakkautta. Ja glitteriä.

Psst. Huomasin juuri, että sokkotreffejä myydään Adlibriksessä alennuksella (// ei mainoslinkki)! ;)

Mieheni harvoin kiikuttaa minulle kirjakauppareissuiltaan tuliaisena kirjaa, koska hän tietää, että osan uutukaisista olen ehtinyt hankkia jo itse tai kuunnella ne äänikirjana. Kirjastomme alkaa kotona olla myös melkoisen mittava, joten vaarana on, että hankkii jotakin sellaista, mitä kotoa jo löytyy. Pari viikkoa sitten lomani alkaessa piipahdimme kuitenkin Suomalaiseen Kirjakauppaan, kun Matti päätti käväistä hakemassa itselleen lukemista. Jäin odottamaan autoon ja pian kaupan ovesta viereeni istahti miekkonen yllätys mukanaan. ”Myyjä kehui tätä, ajattelin, että tykkäisit”, hän sanoi ja ojensi minulle lomakirjan.

Ja voihan pojat, kyllähän minä tykkäsin, niin kuin miljoonat muutkin.

Delia Owensin esikoisteosta on myyty maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita ja samainen kirja on keikkunut New York Timesin bestseller-listalla 100 viikkoa. Ymmärrettävästi odotukset kirjaa kohtaan olivat siis korkealla.

Yritin lukiessani pohdiskella sitä, mikä kirjasta on tehnyt niin käsittämättömän menestyksen. Väitän, että yksi syy on siinä, että teoksessa on niin monia puolia. Yksi ihastuu minun tavallani taatusti kirjan hämmästyttävän tarkkoihin luontokuvauksiin, toinen ei malta laskea kirjaa käsistään ennen kuin saa selville kuka julman murhan takana on, kolmas haluaa epätoivoisesti selvittää löytääkö kirjan päähenkilö, Rämelikaksi kutsuttu nuori nainen, ikinä rakkautta. Ja neljäs ihastuu tähän kaikkeen, kokonaisuuteen. Tarina soljuu eteenpäin pohjoiscarolinalaisen marskimaan hämyisillä suoalueilla kertoen erakoitumisesta, kaltoinkohtelusta, epätoivoisista kohtaloista, toivonpilkahduksista ja tietenkin, rakkaudesta. Luontoa ei ole unohdettu missään kirjan kappaleista, se on läsnä koko ajan ja kaikkialla, ja kaiken sen luontoon liittyvän faktan ansiosta, kirjan lukemalla oppii myös paljon. Tässä teoksessa on mukana luonnonvoimia.

Teoksen filmatisointioikeudet on jo ostettu. Toivottavasti tarinaa kohdellaan lempein käsin ja kaikki sen taika siirtyy taidokkaasti myös valkokankaalle. En osaa kuvitella Kyaa, päähenkilöä, valkokankaalle, sillä teoksen edetessä kuvittelin hänet jo mielessäni tietyn näköiseksi eleitä ja ilmeitä myöten. Niin taidokasta tarinankerronta oli. Elokuvaa ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan mikäli tarinaan haluaa tutustua. Jos luet tänä vuonna vain yhden kirjan, ehdotan vahvasti, että tartut juuri Suon villiin lauluun.

Ja se asia, mitä jään kaipaamaan kesästä? Omalta pihalta poimitut unikot. Ne eivät maljakossa kestä kuin päivän tai pari, mutta mikä onni onkaan napata tuoreita kukkia pöydälle omasta pihasta.

Noora Näppilä

Avainsana-arkisto: LUKUTOUKKAILUA

VAALEANPUNAINEN JOULUTARINA, JONKA HALUAT LÖYTÄÄ KUUSEN ALTA

ASIA, JOTA JÄÄN KAIPAAMAAN KESÄSTÄ & SE KIRJA, JOSTA KAIKKI NYT PUHUVAT