Mieheni harvoin kiikuttaa minulle kirjakauppareissuiltaan tuliaisena kirjaa, koska hän tietää, että osan uutukaisista olen ehtinyt hankkia jo itse tai kuunnella ne äänikirjana. Kirjastomme alkaa kotona olla myös melkoisen mittava, joten vaarana on, että hankkii jotakin sellaista, mitä kotoa jo löytyy. Pari viikkoa sitten lomani alkaessa piipahdimme kuitenkin Suomalaiseen Kirjakauppaan, kun Matti päätti käväistä hakemassa itselleen lukemista. Jäin odottamaan autoon ja pian kaupan ovesta viereeni istahti miekkonen yllätys mukanaan. ”Myyjä kehui tätä, ajattelin, että tykkäisit”, hän sanoi ja ojensi minulle lomakirjan.

Ja voihan pojat, kyllähän minä tykkäsin, niin kuin miljoonat muutkin.

Delia Owensin esikoisteosta on myyty maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita ja samainen kirja on keikkunut New York Timesin bestseller-listalla 100 viikkoa. Ymmärrettävästi odotukset kirjaa kohtaan olivat siis korkealla.

Yritin lukiessani pohdiskella sitä, mikä kirjasta on tehnyt niin käsittämättömän menestyksen. Väitän, että yksi syy on siinä, että teoksessa on niin monia puolia. Yksi ihastuu minun tavallani taatusti kirjan hämmästyttävän tarkkoihin luontokuvauksiin, toinen ei malta laskea kirjaa käsistään ennen kuin saa selville kuka julman murhan takana on, kolmas haluaa epätoivoisesti selvittää löytääkö kirjan päähenkilö, Rämelikaksi kutsuttu nuori nainen, ikinä rakkautta. Ja neljäs ihastuu tähän kaikkeen, kokonaisuuteen. Tarina soljuu eteenpäin pohjoiscarolinalaisen marskimaan hämyisillä suoalueilla kertoen erakoitumisesta, kaltoinkohtelusta, epätoivoisista kohtaloista, toivonpilkahduksista ja tietenkin, rakkaudesta. Luontoa ei ole unohdettu missään kirjan kappaleista, se on läsnä koko ajan ja kaikkialla, ja kaiken sen luontoon liittyvän faktan ansiosta, kirjan lukemalla oppii myös paljon. Tässä teoksessa on mukana luonnonvoimia.

Teoksen filmatisointioikeudet on jo ostettu. Toivottavasti tarinaa kohdellaan lempein käsin ja kaikki sen taika siirtyy taidokkaasti myös valkokankaalle. En osaa kuvitella Kyaa, päähenkilöä, valkokankaalle, sillä teoksen edetessä kuvittelin hänet jo mielessäni tietyn näköiseksi eleitä ja ilmeitä myöten. Niin taidokasta tarinankerronta oli. Elokuvaa ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan mikäli tarinaan haluaa tutustua. Jos luet tänä vuonna vain yhden kirjan, ehdotan vahvasti, että tartut juuri Suon villiin lauluun.

Ja se asia, mitä jään kaipaamaan kesästä? Omalta pihalta poimitut unikot. Ne eivät maljakossa kestä kuin päivän tai pari, mutta mikä onni onkaan napata tuoreita kukkia pöydälle omasta pihasta.