MEIDÄN AAMU

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

27 29 32

Meneillään on lähes täydellinen lauantaiaamu. Täydellinen se olisi ollut, jos olisin saanut itseni hereille edes hitusen aikaisemmin ja toteuttanut suunnitelmani aamulenkistä pakkassäässä. No, ehkäpä tuon asian voi vielä korjata iltapäivälenkillä. Josko pakkanenkin päivällä laskisi ja Eppukin voisi tassutella hieman pidemmän lenkin.

Mutta toisaalta, mitä muuta täydellisen lauantaiaamun tarvitseekaan pitää sisällään kuin herkullisen, rauhassa nautitun aamupalan. Tällä aamiaisella päivä starttaa reippaasti käyntiin. Energiapommin syötyään Matti suuntasi jo aamusalille, itse ajattelin laiskotella vielä hetken hyvän kirjan parissa. Uskon vahvasti, että saan Epusta kaverin sohvannurkkaan köllöttelemään.

Herkuttelitko sinä tänään lauantaiaamun kunniaksi?

332526

// Good Morning everyone! It’s Saturday and that means that it is also a day-off for me. Excellent! I started the day with a healthy and delicious breakfast. With fresh smoothie and delicious omelette the day started so well. ♥


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | 10 vastausta

TYTÖT BARCELONASSA

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

113

Siinä missä Matti suuntaa ensi viikolla ihan oikeasti Barcelonaan (kuinka paljon tyttöystävä saa mököttää jos poikaystävä lähtee poikien reissulle Barcelonaan, kaupunkiin, jonne tyttöystävä syvästi kaipaa?!), minä päätin pitkästä aikaa tuoda Barcelonan kotikeittiööni.

Söimme Matin kanssa maailman herkullisimpia bruschettaleipiä muutaman vuoden takaisella reissullamme Barcelonassa, ja kotiin päästyäni testailinkin tuolloin erilaisia internetin syvyyksistä kaivettuja reseptejä saman makunautinnon toivossa! Kun Roosa tänään poikineen istahti iltateepöytääni, oli tarjolla näitä kansainvälisiä tapaksia, minun lemppariversiollani tehtynä.

114 111 117

Eivät nämäkään olleet lähelläkään niitä herkkuhetkiä, joita Barcelonassa koimme, mutta melko lähellä kuitenkin. Pääasia, että leivät katosivat alta aikayksikön parempiin suihin (minun ja Roosan suuhun, ei Igorin, Uljaksen tai Epun, vaikka ne niitä kovasti haikailivatkin..) ja pääsin ajatuksissani edes hetkellisesti takaisin Barcelonaan. Siinä on kyllä kaupunki, jonne joskus vielä suuntaan uudestaan..

Itse valmistin bruschettaleivät paistamalla ensin patonginviipaleita hetkisen pannulla, runsaassa oliiviöljyssä. Päälle tein seoksen, joka sisälsi pilkottuja tomaatteja, tuoreen basilikan pilkottuja lehtiä, oliiviöjyä lurauksen, keltaista paprikaa pieninä paloina, kaksi valkosipulinkynttä pienennettynä sekä suolaa ja pippuria. Yksinkertainen seos tuoreita raaka-aineita ja lopputulos on herkullinen. Täydellisiä suupaloja vaikkapa iltateen kanssa nautittaviksi.

Oletteko maistaneet?

119118

Tälläisiä herkku- ja höpöttelyhetkiä siis meillä takana tänään. Löytyykö ruudun takaa kenties muita, jotka ovat menettäneet Barcelonalle sydämensä?

// I had the best bruschettabreads while I was in Barcelona a few years ago! These delicious snacks weren’t so good than in Spain, but with this simple recipe, you get the chance to travel to Barcelona at least in your imagination!


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , , | 12 vastausta