AAMUKAKULLE SIELTÄ!

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

mansikkakakku

Huomenta! Blogisynttäreiden kunniaksi tarjoan tänä aamuna sinulle virtuaalisen siivun maailman parasta kesäkakkua. Ottaisitko sen kanssa teetä vai kahvia?

Oikeasti saatoin syödä tämän kakun jo lauantaina, kun vietin nimipäivääni, mutta kesäkakun resepti täytyy siitä huolimatta jakaa kanssanne. Olen nimittäin kantapään kautta oppinut, että kakun tekeminen ei vaadi tuskanhikeä, lässähtäneitä pohjia tai jauhoshowta keittiössä. Aikaa tämän kakun tekemiseen meni 10 minuuttia. Toiset 10 minuuttia vietin tosin kaupassa aineksia metsästäen.

mansikkakakku

Ostin siis pikkukakun valmispohjan, joka oli valmiiksi siivutettu kolmeen osaan. Kostutin pohjat säilykemandariinien mehulla ja vispasin kerman (kerman joukkoon lisäsin hitusen sokeria). Sisäkerroksiin levitin väliin sekä kermaa että kuningatarhilloa, toiseen kerrokseen lisäsin myös viipaloituja mansikoita ja toiseen säilykemandariinin paloja. Päällystin koko kakun lopulta kermalla. Ei kannata säästellä sen kerman kanssa. Mitä muhkeampi kermakakku sen parempi.

Päälle asettelin mansikanviipaleita kauniiseen kuvioon ja raastoin juustohöylällä Fazerin sinisestä kauniita suklaakiehkuroita kakun päälle. Ja ei, en todellakaan alkanut näperrellä marsipaanikoristeita itse, vaan ostin nekin valmiina. Parilla eurolla löysin marketista koristepaketin, josta löytyi valtavasti kukkakoristeita.

Valmis. Eikä tullut edes hiki.

jälkiruoka mansikat

Jos et kuitenkaan ole kakkuihminen, kerron vielä mihin käytin loput mansikat, koristeet ja Fazerin sinisen. Mansikoiden dippaaminen suklaaseen on ehkäpä yksi maailmankaikkeuden parhaimmista ideoista. Makupari, jossa on kaikki kohdillaan. Kas näin syntyivät blogisynttäreiden herkullisimmat suupalat:

mansikkajälkiruoka

Ensin sulatetaan siis suklaa tasaiseksi seokseksi, jonka jälkeen voit dippailla mansikat siihen. Asettele mansikat vaikkapa leivinpaperin päälle sotkun välttääksesi. Kun suklaa on vielä sulaa, voit ripotella siihen vaikkapa nonparelleja tai käyttää koristeluun kakusta ylimääräiseksi jääneet koristeet.

Suklaa jähmettyy paikoilleen nopeasti, kun laitat mansikat hetkeksi jääkaappiin.

dipatut mansikat

Oliks hyvää?

enkku2

Tomorrow is my blog’s birthday and that’s why I baked a cake for you guys! It is pretty good, I must say. The best summercake is made of strawberries, of course, but you can also make an excellent dessert out of strawberries and chocolate. Just dip those delicious fresh berries into melted chocolate and you are done! So good, oh boy, so good.


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | 19 vastausta

PARASTA SUSHIA TAMPEREELLA?

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

marusekitampere

Jokin aika sitten myönsin teille vähän nolona, että en ollut ennen tätä vuotta koskaan eksynyt Marusekiin syömään. Kyllä, olen paljasjalkainen tamperelainen, mutta jostain syystä tämä paljon hehkutettu sushikokemus oli minulle ihan uusi juttu. Kuten jo tuolloin arvelin, tuo ensimmäinen käyntini ei jäänyt kuitenkaan viimeiseksi. Muutama viikko sitten kävimme nimittäin juhlistamassa lyhyen kesälomamme päättymistä Marusekin lounaallaja tällä kertaa odotin innolla mitä Matti Marusekista tykkäisi! Hänkään ei nimittäin koskaan aiemmin ollut siellä vieraillut.

Olin kuullut paljon hyvää Marusekin lounaasta ja lounaslistaa tutkiessani vakuutuin nopeasti siitä, että päädyn sitten mihin vaihtoehtoon tahansa, saan taatusti mahani täyteen herkullista ruokaa. Matti päätyi lopulta valitsemaan Business Lunch Mixin (15€) ja itse tilasin lounaaksi Shake Mixin (15€).

marusekitampere
marusekitampere
marusekitampere

Shake Mix (kuvassa etualalla) oli aivan täydellinen valinta! Koska sushi on ruokana minulle vielä melko vierasta, halusin maistella paljon erilaisia makuja ja tarjoilijan suosituksesta päädyin lopulta tähän vaihtoehtoon. Annokseni sisälsi muun muassa marinoitua ja teriyaki-lohta ja jokainen ruuanpalanen oli kuin pieni taideteos. Näitä herkkuja ei miltei malttanut laittaa ollenkaan suuhunsa!

Lounasannos vei nälän mukanaan ja samalla taisin saada Matin vakuutetuksi siitä, että Marusekista todella saa Tampereen parasta sushia.

Oletteko samaa mieltä?

enkku2

Maruseki. The place where you get the best sushi here in my hometown Tampere. A few weeks ago me and my boyfriend ate the best lunch ever in Maruseki. My choice, Shake Mix, was an excellent selection and as you can see- this lunch also looked delicious! Yummy for my tummy, indeed.


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | 22 vastausta