ARKIKUVA 23/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Milloin kuva on otettu? Tämä siivekäs kuva on otettu perjantai-iltana 5.6. iltakuuden aikaan.

Missä kuva on otettu? Tallensin tämän hurmaavan lauman muistikortille täällä Tampereella, Vehmaisten urheilukentän vieressä.

Mitä kuva esittää? Olen sitä mieltä, että tällainen taide jos mikä, värittää upeasti katukuvaa. Ruma, mutta tietysti tarpeellinen sähkökaappi muuttuu kauniiksi taideteokseksi maalattuna, ja tässä tapauksessa levittää vielä tärkeää lintutietouttakin ohikulkijoille. Kuinka monta lintua olisit näistä tunnistanut?

Mitä mietit sillä hetkellä, kun kuva on otettu? Oli ihana, ihana ilta. Olimme juuri käyneet treffeillä Matin kanssa kirjakaupassa (kyllä, ensimmäistä kertaa kirjakaupassa kolmeen kuukauteen, oli niin hauskaa!), ja päätimme pysähtyä Vehmaisten kentälle ottamaan kuvia näistä supereista treenitrikoista. Satoi vettä, ilmassa tuoksui raikas sateenkastelema kesämaisema ja kaiken kukkuraksi vielä bongasin tämän lintunelikon kentänlaidalta. Kuva herätti ihastusta ja kiinnostusta myös Instagramissa (@nooranappila), mistä voisikin selkeästi päätellä, että tällaisia taideteoksia saisi löytyä useammankin sähkökaapin kyljestä.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 6 vastausta

ARKIKUVA 22/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

kesakukat istutus

Milloin kuva on otettu? Tämä kesäkuva on otettu toukokuun viimeisenä perjantaina, 29. päivänä iltakuuden aikaan.

Missä kuva on otettu? Oman kodin puutarhassa.

Mitä kuva esittää? Palasin juuri kotiin rautakauppareissulta. Ostoskassissani oli tämän vuoden kesäkukat sekä luonnollisestikin pinkit puutarhahanskat, sillä milläpä muillakaan sitä voisi kesäkukkia kasvattaa.. En malttanut vastustaa kiusausta napata kukkasista ennen niiden istuttamista valokuvaa, sillä marjapuuron väriset petuniat ja hurmaavan oranssit samettikukat muodostivat rinnakkain upean värikombon.

Mitä mietit sillä hetkellä, kun kuva on otettu? Viikonloput ovat vihdoin alkaneet tuntuakin viikonlopuilta (syytän tästä kesää), joten perjantaina fiilis oli katossa ja ihanan rauhallinen ilta edessä. Matti suuntasi golfaamaan ja jätti minut omaan rauhaani istuttelemaan kukkia. Laitoin kuulokkeet korvilleni, Nonsense-podin vauvajaksot pyörimään ja puuhastelin parisen tuntia meidän pienessä, mutta oi-niin-kovin-kotoisassa puutarhassa. Ja mikä parasta, samalla tuli kukat istutettua.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | Vastaa