LOMALLA VIIMEINKIN

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Pusero: Carlings
Farkkushortsit: Vero Moda
Laukku: Marimekko
Aurinkolasit: Shadeshares //*saatu
Tennarit: NLY Shoes


Tätä on odotettu! Aamukammasta katkesi juuri viimeinen piikki ja tämän päivän jälkeen suljen toimiston oven kolmeksi viikoksi. Eli ei ihan vielä lomalla, mutta melkein! Tämän päivän to do-lista on vielä meeeelkoisen pitkä, mutta neljään mennessä kiskaisen lomahatun päähäni ja suuntaan ajatukset tulevaan kesään. Nimenomaan _tulevaan_ kesään, en ole oikein vieläkään sisäistänyt, että kesä on toden totta jo puolessa välissä.

Lomasuunnitelmia? No eipä juuri. Olen kuvauksia ja sisällöntuotannon töitäni lukuunottamatta pitänyt kalenterini tulevan kolmen viikon ajalta melko tyhjänä ja suunnitellut lähinnä nauttivani kesästä. Keleistä viis, rennot loma-aamiaiset torilla, vesijuoksutuokiot aamutuimaan ja grillimakkaroiden käristäminen kotiterassilla ovat nyt niitä suunnitelmia, joiden eniten toivon toteutuvan. Yöpöydällä on pino lukemattomia lukemattomia (heheh..) kirjoja – niihinkin aion tarttua!

Blogini päivittyy tuttuun tapaan myös tulevan kolmen viikon aikana reaaliaikaisesti. En ole ennättänyt naputella luonnoksia lomaa varten varastoon ja haluan ehdottomasti tulla kirjoittelemaan teille myös lomani aikana. Ties mitä roadtrip-kohteita ja kesäjuttuja vastaani tuleekaan – niistä lupaan tulla vinkkailemaan myös teille välittömästi! Ja kuten jo ehkä tunnettekin minut; heinäkuun loppuun ajoittuvat jälleen syntymäpäiväni, joten kakku- ja kukkamekkokuvia luvassa takuuvarmasti.

Olisi ihana kuulla, mitä suunnitelmia teillä on heinäkuulle? Onko jossakin jokin must see-näyttely, joka pitäisi käydä katsomassa (itse toivon vielä kesän aikana näkeväni Naivistit Iittalassa-taidenäyttelyn!) tai onko joku lukenut viime aikoina kirjan, joka minun on suorastaan pakko lukea lomani aikana?

Mutta nyt hommiin, se to do-lista odottaa! ;)


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 4 vastausta

ARKEA, 23/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Tämä kesäisen värikäs kuva on napattu roadtripimme varrelta, kesäkuun 19. päivänä, sunnuntaina iltapäivän aikaan.Vietimme ihanan kesäviikonlopun ystäviemme kanssa mökkeillen ja kotiin päin ajellessamme bongasimme tämän ihastuttavan kesäauton matkamme varrelta Jyväskylän Korpilahdella. Auto ohjasi asiakkaat Kauppapuutarha Honkasen luokse.Kuten olen satoja kertoja blogissanikin kertonut, rakastan kesäisiä roadtripejä yli kaiken. On virkistävää katsella maisemia, joita ei ennen ole nähnyt, surffailla radiokanavia läpi hyvän kesäbiisin toivossa ja pysähtyä hankkimaan evästä matkan varrelta. Tai sitten ihan vaan pysähtyä kuvailemaan punaista kuplaa, joka kiinnittää huomion jo kaukaa. Idyllisintähän roadtrip-matkailu on juurikin kesälomien aikaan, kun ei ole kiire minnekään ja pysähdyksiä voi matkalle kertyä useita vain tienvarsikylttejä bongailemalla. Kesäloma alkaa nyt olla jo niin lähellä, että roadtrip-reissujen suunnittelun voi pikkuhiljaa aloittaa – minne nokka kannattaa suunnata tänä vuonna kesäretkelle?


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 2 vastausta