ELOKUUN LEMPPARILOOK: ALKUSYKSYN TUPLADENIMIT

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Farkkutakki: Noisy May (*secondhand)
Neule: Uhana Design
Farkkushortsit: Vero Moda
Aurinkolasit: Shadeshares (*saatu 2020)
Tennarit: Adidas


Olen kesän aikana saanut useammaltakin teistä toiveen, että blogini puolella nähtäisiin enemmän ”päivänasuja”. Itse olen näistä pyynnöistä ollut kovin innoissani, sillä asujen esitteleminen on ollut blogini tärkeä osa jo vuodesta 2010 asti ja kuvailemme niitä mielellämme. Pääsääntöisesti kaikki blogissani näkyvät asukuvat ovat juurikin niitä arkiasuja, joita ylläni on nähty ja kuvista jää itselle myös mukavia muistoja asuinspiraatioksi – toisinaan asukriisien iskiessä selailen esimerkiksi instaprofiilini kuvia ja nappaan sieltä ideoita asukokonaisuuksiin! Mukavimmankin asukombon saattaa unohtaa vaatehuoneessa seisoskellessaan ja miettiessään, että mitäköhän sitä tänään pukisi päälleen.

Siksi päätinkin lisätä blogiini uuden postaussarjan. Kerran kuussa esittelen teille lempparilookini kuluneelta kuukaudelta, niiden reaaliaikaisten asupostausten lisäksi siis. Aloitetaan postaussarja tällä elokuisella lookilla; elettiin elokuun loppua ja vuosi oli kääntymässä jo alkusyksyn puolelle. Vielä tarkeni tosin shortseilla!

Tupladenim – hitti vai huti? Itse rakastan farkkuisen ylä- ja alaosan yhdistämistä ja tässä lookissa laitoin yhteen sekä suosikkifarkkutakkini (yksi parhaista secondhand-löydöistäni!) että lempparishortsini vuosien takaa. Keli alkoi kuitenkin olla jo niin viileä, että tähän kokonaisuuteen oli pakko heittää mukaan Uhanan lämpöinen neule. Tennarit tekivät lookista äärimmäisen rennon ja asussa oli mukava kierrellä päivä kaupungilla. Elin koko kesän shortseissa ja mekoissa. Testailin tällä viikolla vaatekaappini pitkiä puntteja pitkästä aikaa ja ajatus talvipukeutumisesta alkoi jo ihan hirvittää. Joko pitää kaivaa talvitakit esiin?

Ihanaa viikonloppua – nautitaan syksyisistä aurinkopäivistä ja kerätään energiaa talteen!

Ps. Aika täydellinen miljöö asukuville tuo Hatanpään Arboretumin kukkaloisto vai mitä? <3_♥


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa

ARKEA, 29/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Tämän viikon arkikuva on otettu kesän viimeisenä päivänä, tai ainakin siltä se tuolloin tuntui, 27. elokuuta iltakahdeksan aikaan. Kun vesikin oli vielä lämmintä!

Olin vanhempieni kanssa veneilemässä Näsijärvellä tuona samaisena lauantaina ja pulahdin veneretken jälkeen Näsijärven lämpöiseen veteen.

Vieläkin hymyilyttää, kun mietin tuota päivää! Matti suuntasi aamusta peltotöihin viljaa puimaan, itse päätin viettää aurinkoisen loppukesän päivän vanhempieni kanssa. Kävimme veneilemässä ja kalastamassa ja grillailimme yhdessä päivitellen sitä, kuinka lämmin tuolloin vielä olikaan. Iltauinti Näsijärvessä oli todella tunnelmallinen, sillä läheisellä rannalla juhlittiin samaan aikaan Venetsialaisia ja kävinkin elämäni ensimmäistä kertaa uimassa niin, että tunnelmallinen haitarimusiikki soi taustalla. Kuten naamasta näkyy, tuo taisi olla yksi kesän rentouttavimmista päivistä.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | Vastaa