TAKATALVITORSTAI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Pusero: Marimekko
Trikoot: Aim’n
Sukat: Uhana Design


Voi talvi, minkäs teit! Saavuit paikalle komean comebackin tehden, myrskytuulien ja lumipyryjen myötä. Takatalvi osaa olla melko vitsikäskin. Sunnuntaina ahkeroin nimittäin pihassamme. Kannoin terassikalusteet paikoilleen, harjasin terassin putipuhtaaksi ja istutinpa vielä ruukkuihin auringonkeltaisia narsissejakin. Lumipyry alkoi samaisena iltana, ja nyt terassikalusteiden päällä on noin 50 cm lumivaippaa. Heh, heh. Heh. Osasinpa onneksi olla yhtä nokkela kuin takatalvi ja nostin sentään yöksi narsissini varastoon turvaan. Siellä ne nyt elelevät tyytyväisenä suksien ja muiden talvivarusteiden seassa ja näkevät aurinkoa seuraavan kerran sitten, kun talvi on valmis luovuttamaan estradin lämpimille kevätpäiville.

Niinpä hankinkin siis vielä kerran linnuille ruokinta-automaattiin sapuskaa ja kaivoin nastakenkäni uudelleen esiin. Kaiken kukkuraksi lensin takatalven liukastamilla teilläkin kerran kamerakalustoni kera selälleni niin, että ihan säikähdin. Kaikki hyvin, talven ensimmäisessä liukastumissa säästyivät sekä kroppa että mukanani kulkeneet kamerat. Sanomattakin lienee selvää, että tuolloin olin liikenteessä kevättennareillani. Nekin joutavat siis vielä hetkeksi kenkäkaappiin piiloon.

Mutta mikäs tässä kevättä odotellessa. Nautin edelleen jatkuvasta talviuintikaudesta ja tuntuu suorastaan hurjalta, että parin kuukauden päästä pulahdellaan jo kesävesiin. Huhtikuun kalenteri on täynnä mukavaa ohjelmaa, ja toivon sydämeni pohjasta, että luvassa on rentouttavan lempeä pääsiäisloma ilman suurempia ohjelmanumeroita. Treffit on sovittu rakkaan ystävän kanssa ja töitäkin aion tehdä hieman kuvauksien muodossa, mutta neljän päivän pääsiäinen tarjoaa taatusti myös hetkiä leffamaratoneille ja herkkuhetkille. Eikä kulu kuin silmänräpäys ja on aika lennätellä taas jo vappupalloa!

Siispä aionkin nyt nauttia vielä alkuvuoden viimeisistä (?) lumisista kävelylenkkimaisemista ja sujahtaa toppahaalarin sisuksiin kevätretkille suunnatessani. Täydellistä takatalvitorstaita kaikille!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa

MITÄ MAALISKUUSSA TAPAHTUI?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Mekko: Nosh, ”Melinda”  //*saatu


Kevätkuukausista ensimmäinen, maaliskuu, on tulossa päätökseensä, kun kalenterinlehti kääntyy huomenna huhtikuun puolelle. Selasin eilen kuluvaa kuukautta kalenteristani ja huomasin, että kuukausi oli monilta osin vallan mainio. Päätinkin tallentaa myös itseäni varten postauksen myötä talteen kuukauden hymyilyttävimmät kohokohdat.

.. maaliskuu starttasi käyntiin juhlavissa tunnelmissa, kun kippistelimme maaliskuun 1. päivänä Matin kanssa 13-vuotiaan yhteisen taipaleemme kunniaksi.

.. sain kunnian osallistua elämäni toista kertaa oopperaan maaliskuun alkupuolella. Kuten tiedätte, nautin suuresti kulttuurielämyksistä ja yhteistyöni Tampere-talon kanssa on ollut unelmien täyttymys – jatkoa seuraa pian! ;)

.. yllättävien silmävaivojen takia raahasin vihdoin itseni silmälääkärin puheille ja samalla sain vihdoin aikaiseksi hankkia itselleni silmälasit. Sain sekä mielenrauhan näköön liittyviin ongelmiini liittyen ja toivottavasti laseista apua jatkoa ajatellen.

.. pääsin kuvaamaan hurjan mielenkiintoisia ja ihastuttavia projekteja! Saan niin paljon energiaa ja iloa elämääni kuvaustöistäni.

.. kokoonnuimme pitkästä aikaa koko perheen kesken muorin luokse hänen syntymäpäivänään. Ennen kaikkea oli ihanaa päästä halaamaan rakasta mummuani, mutta samalla oli niin virkistävää vaihtaa kuulumisia sukulaisten kanssa, joita on viimeisen parin vuoden aikana tullut nähtyä aivan liian vähän.

.. maaliskuu huipentui Suomiloven suoraan lähetykseen, kun kävimme yhdessä ystäväpariskunnan kanssa katsomassa upean shown. Yksi meistä ei tiennyt illasta tulevan todella yllätyksellinen.

.. pakko vielä lisätä maaliskuun mainioimpien listalle myös kuvissa ylläni oleva Noshin mekko. Täydellinen, ihan jokaiseen kevätpäivään.

Huhtikuu, tulehan jo!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa