KESÄKUUN PARAS SECONDHAND-LÖYTÖ : VOI VIMMA, LÖYSIN SUT!

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

vimma tuuvavimma tuuvavimma tuuvazadaa alekoodi

Ketään ei varmaankaan yllätä, että kesäkuun parhaan secondhand-löytöni tein jälleen Zadaasta? Aivan kuten huhti- ja toukokuussakin. Sen lisäksi, että tuon kirppissovelluksen selaaminen on mainiota ajankulua, sen kautta löytää todellisia helmiä erinomaiseen hintaan. En edes muista koska viimeksi olisin ostanut konkreettisesti myymälästä jotakin uutena. Toki tähän on vaikuttanut myös se, että korona-aikana olen välttänyt kauppakeskuksissa pyörimistä niin paljon kuin mahdollista, mutta samalla olen huomannut, että kirppismaailmasta löytyy aivan valtavasti tuotteita uudenveroisena. Tavakseni onkin tullut tsekata ensin secondhand-tarjonta kännykästä, ennen kuin suuntaan ostoksille.

Tässä tavassa haluan pysyä jatkossakin. Kirppissovellusta selatessani minulla on nimittäin käynyt toisinaan aivan järjettömän hyvä tuuri. Katsokaa vaikka tätä mekkoa. Näppäilin hakukenttään kokeilumielessä nimen ”Vimma” Tuuva-mekkoa etsiessäni, ja kappas, siellähän se oli. Kaiken lisäksi aivan hurjan kauniissa kuosissa.

zadaa alekoodituuva vimmatuuva vimma

Tuuva-mekkoni ansaitseekin siis kaikessa kauneudessaan kesäkuun parhaan secondhand-löydön tittelin. Nyt, kun kelitkin viilenivät ja shortsit ja topit unohtuvat hetkeksi kaappiin, juuri tällaisilla pitkähihaisilla kukkamekoilla saa kaivattua kesäfiilistä asuihinsa. Laventelinsävy ilahduttaa pukeutumisessa kovasti ja kaiken kaikkiaan mekossa on juuri minulle ominaisia sävyjä. Ja kukkia! Niitä minä rakastan. Mietin josko tämä mekko olisi tulevan viikonlopun ristiäisiin myös oivallinen valinta. Mitä mieltä olette?

Oletteko te tehneet viime aikoina hyviä löytöjä?

Ps. Koska Zadaata täällä aina hehkutan ja kuulun tyytyväisten asiakkaiden joukkoon, haluan vielä muistuttaa, että saat ilmaisen toimituksen Zadaasta koodilla NN4334 ensimmäisestä tilauksestasi (*ei yhteistyö). Koodi kannattaa näpytellä sovellukseen valmiiksi asetuksiin Lunasta kampanjakoodi-kohtaan, niin pääset hyödyntämään sen sitten, kun hyvä kirppislöytö osuu kohdalle.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa

HEINÄKUUN KALENTERIMERKINTÖJÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


KORVAKORUT MONKI   TAKKI ADIDAS   T-PAITA VERO MODA   SHORTSIT VERO MODA   SUKAT SIDOSTE   TENNARIT SOWHAT


Hei vaan heinäkuu, sieltä sinä taas saavuit. Ilmestyit vaivihkaa nurkan takaa ennen kuin ehdimme edes jättää kesäkuulle hyvästit. Heinäkuun alussa mielen sopukoista nousee aina esiin muistutus siitä, että kesä loppuukin joskus. Heinäkuu on monesti se kesäkuukausista lämpimin ja kesälle ominaisin, mutta edessä häämöttävä elokuu tuo jo mukanaan hippusia tulevasta syksystä. Siksi jokaisesta kesäpäivästä onkin nautittava kaikin keinoin. Onneksi oma kalenteri lupailee heinäkuulle paljon mukavia asioita.

Aloitin heinäkuuni parilla ex tempore-kesälomapäivällä, kun työt sen sallivat ja mieli ja kroppa kaipasivat lepoa. Tänään on niistä toinen ja luvassa on upea päivä. Yksi parhaista ratkaisuistani pitkiin aikoihin.

Eräs pieni ja herttainen poika saa heinäkuussa nimen, ja osallistumme pitkästä aikaa sukujuhliin. Siitä on niin kauan, kun viimeksi olen ollut juhlissa, että ajatuskin juhlamekkoon pukeutumisesta on hykerryttävän ihana!

Blogini täyttää heinäkuussa 10 vuotta. Itse asiassa jo aivan pian! Tuo napakymppi tuntuu lukuna aivan käsittämättömältä, ja myönnettävä on, että tuskinpa silloin kymmenen vuotta sitten ensimmäistä postausta naputellessani olisin uskonut, että tämä harrastus vie ja kantaa seuraavalle vuosikymmenelle.

Sen lisäksi, että blogini on heinäkuun lapsi, niin olen minä itsekin. Täytän loppukuusta vuosia ja on sanomattakin selvää, että pienet pihakemut haluan järjestää tänäkin vuonna. Minä kuulun niihin, jotka ovat sitä mieltä, että synttäreitä on ihana juhlia!

Tänä vuonna odotan pidempää kesälomapätkääni enemmän kuin koskaan aiemmin. Rankka kevät on jättänyt jälkensä ja nyt haluan hengähtää. Jo pari päivää on tehnyt hyvää, ja tuntuu aivan luksukselta, että minulla ja Matilla on tänä vuonna peräti kaksi kokonaista viikkoa yhteistä lomaa.

Näiden asioiden lisäksi haluan käydä heinäkuun aikana soutelemassa, roadtripillä, torkkua lukuisia päiväunia pihakeinussani, lukea ainakin yhden kirjan alusta loppuun, auttaa siskon perhettä muutossa, nähdä kummityttöjäni ja vierailla vanhempieni kesäpaikassa, juoda kupilliset kahvia parhaiden ystävieni kanssa ja pulahtaa järveen vesijuoksemaan.

Sanoisin, että melko maltillisia toiveita heinäkuulta, eiköhän edes osa saada raksittua kesän aikana pois to do-listalta. Perjantaioloa kaikkien päivään!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa