KESÄTAIKAA JA TAMPEREEN KAUNEIMMAT PYÖRÄTELINEET

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

call it magic sukat

Viikonloppuna saattoi käydä niin, että eteeni ilmestyivät maailman kauneimmat pyörätelineet. Aluksi tuo ihastuttava nuottiavainrivistö näytti Tampere talon kupeessa vain upealta uudelta taideteokselta. Sitäkin se toki on, mutta samalla äärimmäisen käytännöllinen parkkipaikka heille, jotka saapuvat Muumimuseoon tai konserttiin pyörillä. Ihastuin rivistöön niin, että googlettelin hieman niiden tarinaa ja selvisi, että pyörätelineet on tilaustyönä suunniteltu ja valmistettu Ikaalisissa käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen oppilaiden toimesta. Miten upeaa ja idearikasta suunnittelutyötä! Samalla löysin raikkaan uuden paikan kesäasuni tallentamista varten.

Kävimme sunnuntaina pitkästä aikaa ajelemassa keskustassa ja päätimme parkkeerata auton Sorsapuiston kupeeseen. Mikä sattuma, että osuimme paikalle juuri puistokirppiksen aikaan! Kiertelimme rauhassa puistoa ja kojuja läpi, pysähdyimme hotdogeille lammen suihkulähdettä ja sorsanpoikasia ihastelemaan ja nautiskelimme kiireettömästä aamupäivästä. Tällaisia kesähetkiä minä rakastan; suunnittelemattomia, onnellisia, rentouttavia.

magicpoks sukat


PUSERO PART TWO   FARKKUSHORTSIT VERO MODA
AURINKOLASIT H&M  TENNARIT SOWHAT   SUKAT MAGICPOKS X SIDOSTE


magicpoks sukat

Ilmassa oli kesätaikaa, kuten myös sukissani. Kun manselainen bloggaaja suunnittelee jotakin näin hienoa, on kaverin sukat hankittava ehdottomasti omiinkin jalkoihin. Magicpoksin Maj löi hynttyyt yhteen Sidosteen kanssa, ja suunnitteli brändille omat sukat. Call it magic-sukkia löytyy Sidosteen verkkokaupasta kolmessa eri värissä, mustina, valkoisina ja vaaleanpunaisia, ja itse klikkailin ostoskoriin nämä herkät vaaleanpunaiset. Sukat soveltuvat täydellisesti myös urheilusukiksi, mutta aika ihastuttavilta ne näyttivät myös valkoisten tennareiden kaverina. Hienoa duunia Maj, upea yhteistyö!

Taikaa tarvitaan myös tähän tiistaihin, jotenkin tuntuu nyt siltä, että kesälomaan on vielä aivan liian pitkä matka. ;)

magicpoks sidoste


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 2 vastausta

SOPIVASTI MUUMIA – BONGAATKO MEKOSTANI PIKKU MYYN?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

ivana helsinki muumi mekkoivana helsinki muumi mekkoivana helsinki muumi mekkoivana helsinki muumi mekko


NEULETAKKI MONKI   MEKKO IVANA HELSINKI
LAUKKU SALMIAK STUDIO | *saatu  TENNARIT SO WHAT


ivana helsinki muumi mekko

Näetkös? Siellä hän on. Piilossa kukkaniityn keskellä kankaan printillä. Itse asiassa heitä on useampia. Pikky Myy vauhdikkaine siskoineen varmaankin. Jos oikein tarkkaan katsot, huomaat pian, että kesämekkoni on kuorrutettu Pikku Myyn ilkikurisuudella ja veikeillä hymyillä. Juuri siksi tästä mekosta niin kovasti pidänkin, se on sopivasti muumimainen.

Samalla se on täydellisen pituinen ja näköinen kesämekko garderobiini. Ei hiosta, ei kiristä, kulkee kesämenojen matkassa. Onneksi juuri tämä taivaansininen mekko roikkui vielä Designtorin rekillä viime syksynä, sillä en olisi osannut muuten edes kaivata sitä vaatekaappiini. Ivana Helsingin Moomin Collection on jo vuosikausien ajan saanut sydämeni pamppailemaan extrainnokkaasti, mutta harvinaisuuksia löytää enää aniharvoin. Siksi olenkin pitänyt nyt haukan lailla vahtia Ivana Helsingin instafeedissä, jossa myydään vintagemekkoja storyjen puolella. Oi millaisia herkkuja siellä onkaan jo vilahtanut! Kuulin myös, että Ivanan kesäkaupat ovat avautuneet ympäri Suomen – täällä Tampereella löydät putiikin Seelestä, Aleksis Kiven kadulta. Sanomattakin on selvää, että minä ja muumimekkoni suuntaamme sinne pikimmiten.

Ja voi mikä kesämekkokesä tämä on toistaiseksi ollutkaan! Vaatekaappini mekkoaarteet ovat päässeet ulkoilemaan jo niin useasti, että epäilen farkkujeni ja neuleitteni olevan niille mustasukkaisia. Ei hätää, teidänkin vuoronne tulee vielä.

Kesämekkojen helmoja hulmuttavaa päivää! Bongasitko Myyn?

ivana helsinki muumi mekkoivana helsinki muumi mekko


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa