HUHTIKUUSTA HELLELUKEMIIN

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Nyt on kiire julkaista nämä toukokuun alussa napatut kevätkuvat pois alta – mikäli säätiedotuksiin on luottaminen, kesä alkaa tällä viikolla ja tällaiset lehdettömät maisemat alkavat olla pian historiaa! Lempihetkeni vuodesta on muuten se hetki, kun koivuihin ovat juuri tupsahdelleet ne pienenpienet, mutta oi-niin-kovin-vihreät lehdet. Tuota käsittämättömän kaunista vehreyttä ja vihreyttä ei kestä kuin parisen viikkoa, mutta joka vuosi se jaksaa hämmästyttää kauneudellaan.

Miten sitä jotenkin aina talven aikana unohtaa kuinka ihanalta kevään lämpö tuntuukaan iholta ja kuinka kutkuttavan jännittävää kevään eteneminen kesäksi onkaan. Mutta palataanpa takaisiin tähän kevätlookiin, jossa olen kuljeskellut keväänmerkkejä bongailemassa useammankin kerran.


Aurinkolasit H&M  Korvakorut KAIKO  Trenssitakki H&M   Pusero UHANA DESIGN   Housut H&M  Tennarit PUMA


Isoja kevään merkkipaaluja on jo saavutettu muutenkin tällä suunnalla, sillä Matti ahkeroi viikonloppuna peltotyöt purkkiin. Vaikka talvi pitkältä tuntuikin, tuntuu myös silti siltä, että puinneista ei ole kuin hetki aikaa ja nyt on jo kevättyötkin tehty. En haluaisi edes sanoa tätä ääneen, mutta ei kulu kuin silmänräpäys ja olemme taas jo syystöiden parissa. Siksi aionkin nauttia tänä kesänä jokaisesta pienestäkin kesähetkestä. Kesä hurahtaa aina niin nopeasti, että sen viettäminen ja siitä nauttiminen kannattaa aloittaa heti, kun mahdollista.

Siispä tänään suuntaan päivittämään kesähiukset kuntoon ja huomenna laitan terassimme kesäkuntoon – jokohan uskaltaisi laittaa edes hieman istutuksia ruukkuihin vai ottaisiko varman päälle ja odottelisi kesäkuun puolelle.. Kun en millään malttaisi!

Lämpöä päiviisi!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 2 vastausta

HYMYILYTTÄVÄN HERKULLINEN LAUKKU: KNITTED UNIKKO

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Näin kuvia Marimekon kesäisistä uutuuksista jo jokin aika sitten ja päätin jo tuolloin, että yhden uutuuksista hankkisin itselleni – en nimittäin saanut tätä laukkua millään mielestäni! Rakastan pinkin ja oranssin väriyhdistelmää yli kaiken ja mikä parasta, tämä laukku olisi kooltaan juuri sitä, mitä päivittäisessä arjessani kaipaan. Niinpä jäin odottelemaan kesäuutuuksien saapumista myymälöihin ja olin valppaana heti, kun kuulin huhua, että NYT NIITÄ LÖYTYY!

Mutta eipä niin vain löytynytkään. Juuri tämä laukku, Marimekon Knitted Shoulderbag Unikko, oli näemmä ihastuttanut myös monia muita ja Hämeenkadun myymälässä hyllyt olivat jo tyhjiä sinne päästyäni. Tätä isompaa versiota laukusta kyllä löytyi, mutta itselläni oli hakusessa nimenomaan olkalaukku. Hämeenkadulla seikkaillessani muistin kuitenkin myös Sokoksen myyvän Marimekkoa ja päätin koettaa onneani josko uutukaiset olisivat rantautuneet jo myös sinne. Ja kyllä! Hyllyssä oli kaksi kappaletta näitä aarteita ja iloni kruunasi vielä Tampere-appista bongaamani -20% alekoodi Sokokselle, jonka pääsin käyttämään nyt tähän hankintaan.

Laukku on keikkunut olallani vasta parisen päivää, mutta se on kerännyt jo hurjasti kehuja. Se on todellinen väriläiskä asuun kuin asuun, ja toimi hauskana osana myös tätä lookia, johon pukeuduin serkunpojan syntymäpäiville. Printti toimi printin vierellä mukavasti, mutta sanoisin, että todellinen katseenvangitsija tämä laukku on kokomustaan asukokonaisuuteen. Nuo Kaikon oranssit Gia-korvakorut ovat muuten täydellinen match laukun oranssin sävyn kanssa!

Laukun ainoa pieni miinus tulee puuttuvasta sisätaskusta, mutta ajattelin tuonkin ongelman ratkaista sujauttamalla sen sisuksiin pienen irrallisen pussukan. Ihanaa on se, että laukku menee koko matkalta kiinni vetoketjulla. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että uusi laukkuhankinta tarkoittaa aina sitä, että joku aiemmista laukuistani lähtee kiertoon ja tällä kertaa myin eteenpäin tämän aarteen yhdelle teistä seuraajistani. Laukku löysi ihanan uuden kodin!

Olkoon tämä oma muistoni Unikon 60 v.-juhlavuodesta. <3


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa