Matti sai suuren kunnian suunnitella viime viikolla perheemme yhteisen roadtrip-retken alusta loppuun. Kuten olen useasti kertonutkin, oma ydinperheeni rakastaa kesäisiä hetkiä tien päällä ja etenkin tänä kesänä retkiä jonnekin, edes naapurikaupunkiin, on todella kaivannut. Käsittämätöntä, että olen Helsingissäkin käynyt viimeksi viime vuoden puolella, kun blogi- ja valokuvaustyöni normaalisti ovat kuljettaneet minut sinne vähintään kerran kuukaudessa! Syksyllä tilanne alkaa onneksi normalisoitua ja hyvä niin, kaipaan jo kovasti Helsingin vilinään.

Mutta palataanpa vielä hetkeksi perjantaiseen roadtripiimme, jonka suunnaksi otettiin Lahti. Matti on jo iät ja ajat puhunut haluavansa nähdä sekä Jari Litmasen patsaan että Apulanta-museon, joten tämä retki yhdisti näppärästi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Auto alle ja matkaan! Ensin moikkaamaan Littiä, sitten Tonia ja Sipeä.

Heti alkuun on myönnettävä, että en ole varsinainen Apulanta-fani, vaikka bändin t-paidan omistankin ja kovasti bändin uraa arvostankin. Myönnetään, lähinnä Vain elämää-sarjan myötä olen oppinut muutaman hitin sanat ulkoa. Musiikkia kuitenkin rakastan ylipäätään ja Apulandia on museona todella näkemisen arvoinen. Miten hienoa, että yhtye peräti treenaa samaisessa tilassa! Ja heti alkuun on annettava lämmintä palautetta kahvilan tiskin takana seisoneelle miekkoselle. Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja palvelu pelasi erinomaisesti. Museokierros on siis ilmainen kahvilan asiakkaille, joten Apulanta-aarteita pääsee ihastelemaan vaikkapa kahvikupillisen hinnalla.

Matille, fanille jo vuosien takaa, kierros oli varmasti elämys. Itse tykästyin kovasti katosta roikkuviin backstage- ja artist-passeihin, tapeteiksi muokattuihin fanikirjeisiin, bändille kustomoituun Olympus-kameraan, keikoilla käytettyihin esiintymisasuihin ja löytyipä yhdestä vitriinistä jopa artistin viisaudenhampaat. Ja by the way, meiltä löytyy nyt rumpukapulat Apulanta-logolla varustettuina. Tokihan matkamuisto oli tältä reissulta hankittava. Nyt enää täytyy keksiä kuinka saan ripustettua ne seinälle.

Kaiken kaikkiaan koko jengimme nautti tästä visiitistä ja taisimme hyräillä koko matkan Tampereelle samaisen bändin lyriikoitakin. Äiti sai matkamuistoksi Apulanta-mukin, jonka kertoi vievänsä työpaikkansa kahvitaukomukiksi ja minua alkoi kiinnostella toden teolla bändin keikalla käyminen. Kahvilan kahvi oli muuten myös erinomaista (mitä muuta voi edes odottaa sen jälkeen, kun on nähnyt Wirtasen valmistavan kahvia Vain elämää-ohjelmassa), ja myymälästä sumppia voi ostaa myös kotiin, kuten myös Sidosteen valmistamia Apulanta-sukkia.

Matti sai kymmenen pistettä retkikohdevalinnastaan ja vaikka et fani olisikaan, piipahda  sinäkin kaffella tässä tunnelmallisessa vanhassa rakennuksessa. Kahvila ja museo ovat auki viikonloppuisin ja jos hyvin käy, voit sattua paikalle samaan aikaan bändin jäsenten kanssa. Voi pojat, sepäs olisi kyllä kruunannut reissumme.