ETEISEMME HELMI

Toisinaan täydellisten, juuri omaan kotiin sopivien, sisustuselementtien etsiminen on haastavaa. Kun halusin eteiskäytäväämme halkaisijaltaan 90 cm leveän, vaaleanpunaista ja harmaata sisältävän maton, tehtävä olikin jo miltei mahdoton. Apuun riensi kuitenkin eräs taitava matontekijä, pikkusiskoni nimittäin, ja minun ei lopulta tarvinnut kuin valita oikean sävyiset matontekoraaka-aineet Lankamaailman valikoimasta ja toimia lankojen maksumiehenä. Ei kulunut kuin viikko ja tuo täydellinen pyöreä matto olikin jo lattiassani.

Roosan virkkuujälki on enemmän kuin taidokasta. Jokainen silmukka on keskittyneesti ja tarkasti tehty. Roosa kertoikin, että virkatessaan hän vaistomaisesti keskittää ajatukset aina siihen henkilöön, jolle matto on valmistumassa. Tykästyin heti tuohon ajatuksella ja taidolla tehtyyn, nyt jo tunnearvoltaan korvaamattomaan mattoon. Se sointuu täydellisesti olohuoneemme harmaaseen sohvaan ja vaaleanpunaiseen rahiin ja yhdistää sävyillään eteisen ja olohuoneen yhteen. En olisi ikinä löytänyt kaupasta parempaa.

Sisustusesineiden metsästämisestä puheen ollen, meinasin jo menettää hermoni etsiessäni kultaista kastelukannua. Sain jostain päähänpinttymän hankkia meille kultaisen kastelukannun, sillä olen tällä hetkellä kovin innostunut huonekasveista, enkä jatkuvasti halua raahata sisälle parvekkeelta valtavaa kastelukannua. Tuo pieni ja kaunis metallinen kannu toimisi sitä paitsi kauniina sisustuselementtinä.

Olin jo eilen niin epätoivoinen, että olin valmis maksamaan kannusta muutaman kympin enemmän mitä alun perin suunnittelin, mutta kävellessäni Ratinan Kauppakeskuksen H&M Homen ohi, roikkui ikkunassa täydellinen, kultainen kastelukannu. Tuo uutukainen pelasti päiväni ja oli itse asiassa jopa kauniimpi kuin se, mitä alun perin olin katsellut.

Olohuone, done! Makuuhuone, done! Eteinen, done! Suurella sisustusvimmallani olen raivannut läpi nyt huoneen jos toisenkin, mutta suurin operaatio on vielä edessä. Tuo kaaoksessa oleva työhuoneeni. Otan tavoitteekseni järjestellä sen ennen kesää.


Avainsanoina , | 10 vastausta

MAAILMANMATKAAJANI MILANOSSA

Puhelimeeni on kilahdellut muutaman päivän aikana lukuisia terveisiä Milanosta. Matti on ollut vuosittaisella poikien kevätreissulla kaupungissa, joka ei viisi vuotta sitten lainkaan täyttänyt odotuksiani. Kuvittelin aina, että Milano nousisi suurkaupunkien top-listalleni New Yorkin ja Pariisin rinnalle, mutta kaupunki olikin lopulta pieni pettymys. Olin tosin itse koko reissun kipeänä ja lyhyen matkamme aikana satoi j-o-k-a päivä. Lieneekö näilläkin tekijöillä osansa pettymyksessä. Olen kuitenkin valmis antamaan Milanolle toisen mahdollisuuden jonain päivänä.

Pojat ovat nautiskelleet lämmöstä ja auringonpaisteesta reissullaan, sillä välin kun me olemme hytisseet viileän harmaassa kevätsäässä. Nuo puhelimeeni kilahdelleet viestit eivät ole kuitenkaan tehneet minua ainakaan kateelliseksi, päinvastoin, ihanaa, että pojilla on ollut mukavaa. Minä olen kipitellyt paikasta toiseen, tehnyt hurjasti töitä potematta huonoa omaatuntoa siitä, että se on pois yhteisestä ajastamme ja viettänyt paljon aikaa ystävieni ja perheeni kanssa. Ikävä on toki ollut, mutta tämä lyhyt reissupätkä oli taas hyvää harjoitusta tulevaan. Pian on nimittäin taas se aika vuodesta, kun maajussini suuntaa peltotöihin ja maajussin morsian jää kaupunkilaiseksi.


TAKKI ODD MOLLY   SAAPPAAT NLY SHOES   FARKUT MARKS & SPENCER (*saatu)   PUSERO LIDL (ESMARA BY HEIDI KLUM)   VYÖLAUKKU ZARA


Sen verran kaukana tuo hovikuvaajani on kuitenkin reissaillut, että pyysin äitiäni kameran toiselle puolelle ikuistamaan viikonlopun asuni. Pidän näistä kuvista kovin. Äidillä on kovin erilainen tyyli kuvata kuin Matilla, mutta näihin kuviin tallentui aitoa iloa, hyvää fiilistä ja ennen kaikkea asu, jossa viihdyin todella hyvin. Muokkasinkin kuvat hieman eri tavalla kuin normaalisti ja näistä tuli lopulta yhdet lemppariasukuvistani ikinä.

Mutta nyt, ihanaa iltaa murut – minä odottelen täällä jo innolla maailmanmatkaajaani kotiin! <3


Avainsanoina | 10 vastausta