KUNINKAALLINEN LAUANTAITERVEHDYS

Rakastan tuliaisia. Vielä enemmän tykkään hankkia niitä itse kuin saada lahjaksi. Siksi monesti jo ihan vaan reissulta Helsinkiin, on mukavaa hankkia jotain kotiinviemisiä. Jotakin pientä ja hauskaa, kiitokseksi esimerkiksi siitä, että monesti iltajunan saapuessa Tampereen Rautatieasemalle, miekkoseni odottaa jo kiltisti aseman parkkipaikalla auton kera.

Torstaina minulla oli pieni hetki kiireetöntä Helsinki-aikaa, jonka vietin tosin porkkanamehua Kiasman ravintolassa nautiskellen sateilta ja raekuuroilta piileskellen. Ehdin kiertää myös Kiasman museokaupan, ja hei tyypit, jos ikinä etsitte kenellekään kivoja Hesa-tuliaisia, suunnatkaa tuonne. Kauppa oli pullollaan niin hauskoja ja näppäriä lahjaideoita, että olisin voinut vaikka saman tien ostaa kaikille vuosisadan parhaat joululahjat tuosta putiikista. Mukanani oli kuitenkin vain täpötäyteen pakattu kangaskassi ja pikkulaukku, jonne tuliaisia ei mahtuisi lainkaan.

Siksi olinkin niin kiukkuinen, kun törmäsin tähän kuningattareen. Koska edessä oli parikin sovittua tapahtumaa, jouduin jättämään tämän aurinkokennolla toimivan hurmaavan rouvan kaupan hyllylle, koska en olisi mitenkään saanut sitä kanniskeltua mukanani. Hahmo siis todellakin vilkuttaa kuninkaallisesti AINA, kun käsilaukussa oleva aurinkokenno saa tarpeeksi valoa. Ja hei jopa kuningattaren mekon väri olisi sopinut sisustukseemme!

Lähdin kuitenkin tyhjin käsin kohti seuraavaa blogitapahtumaa.

Kunnes sitten juoksin viimeisestä tapaamisestani hurjaa vauhtia Kiasman myymälään juuri hetki ennen sen sulkeutumista. Ostin kuningattaren ja matkasin sen kanssa junalla kotiin. Rakastan hauskoja esineitä, ne tekevät kodista persoonallisen ja kertovat asujista. Matti epäilikin minun ostaneen tämän lahjan vähän myös itselleni.

Ehkä niinkin, mutta saanen lähettää nyt kuninkaallisen tervehdyksen kaikkien lauantai-iltaan.


Avainsanoina , | 4 vastausta

BIITSILLÄ

Hohhoi! Tuo ääni kuului juuri, kun upposin sohvanpohjalle. Takana on työpäivä, viikonlopun ruokakauppa-asiat on hoidettu, pannuun lorisee juuri kahvia, käden ulottuvilla on kirja, jonka ahmin miltei jo puoleen väliin eilen matkatessani Helsingistä Tampereelle. Takana oli jo reilun kymmenen tunnin reissu, mutta en malttanut ummistaa silmiäni, vaan luin sivu toisensa jälkeen huimaavan koukuttavaa Nukkekaappia. Kuulin siskoltani, että samaisesta teoksesta on tehty myös sarja, joka löytyy Yle Areenasta. Sitä sen sijaan kehuivat kovasti työkaverini, joten heti, kun kirja on luettu, vahtaan tuon minisarjan läpi. Siinä siis yksi viikonlopun parhaista suunnitelmistani!

Takana on pitkä, mutta erittäin kiva viikko. Eilinen Helsinki-päiväni oli ihanan inspiroiva. Näin pitkästä aikaa rakkaita tyttöjä ja tuttuja, ja pääsin näkemään taas paljon uutta. Muun muassa Kansallismuseon Barbie-näyttelyn! Rakastan Helsinki-reissujani ja toivon kovasti, että ehtisin tehdä niitä useamminkin. Tulen takaisin aina lopen uupuneena, mutta blogi-intoa ja motivaatiota täynnä. Ihan parasta.


TEKONAHKATAKKI ZARA   PUSERO LIDL (HEIDI KLUM BY ESMARA)   FARKUT MARKS & SPENCER (*saatu)  LAUKKU PAUL’S BOUTIQUE / BY EMKA TAMPERE (*saatu)   LENKKARIT REEBOK   KORVAKORUT DESIGN BY KIETO (*saatu)


Kevät on tämän viikon aikana ottanut aimo harppauksen eteenpäin, ja kotirantammekin alkaa jälleen pilkottaa jään ja lumen alta. Esittelin keväälle jo paljaita nilkkojani, mutta päätin malttaa mieleni ja piiloutua vielä toistaiseksi villasukkiin. Nyt jos koskaan on se aika vuodesta, kun saa itsensä erittäin helposti kipeäksi. Nahkatakkiani en kuitenkaan enää aio vaihtaa toppatakkiin, korkeintaan ihanaan Joutsenen kevytuntsikkaan.

Se on kevät nyt. Ja se jos mikä on ihanaa. Takana on kamala talvi. Yksi kamalimmista ikinä ja olenkin valmiina ottamaan uuden ja toivottavasti paremman vuodenajan vastaan. Iloista viikonloppua koko jengille siellä ruutujen toisella puolen!


Avainsanoina | 6 vastausta