EKA MUTTA EI TODELLAKAAN VIKA

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ida purskahti hersyvään nauruun lauantaina, kun kerroin hänelle, että en ole ikinä käynyt syömässä Marusekissa. Olen kuullut Marusekista paljon, ja pelkkää hyvää, mutta syystä tai toisesta en ole koskaan istahtanut aiemmin tuon tunnelmallisen ravintolan pöytään syömään sushia.

Lauantaina oli siis mun eka kertani. Mutta ei taatusti viimeinen. Suunnittelin nimittäin ehkäpä jo tulevana viikonloppuna vieväni sushifani-Matin Marusekiin syömään vuosipäivän kunniaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bloggaajaseurueellemme oli varattu pöytä Marusekin yläkerrasta, jossa sijaitsee tunnelmallinen ja rauhallinen teehuone isommallekin seurueelle. Siinä vaiheessa, kun eteeni kannettiin vihersimpukalla varustettu misokeitto, päätin testata rohkeasti kaikkea. Upea esitteillepano, tunnelma ja tuoksut saivat minut unohtamaan jopa kammoni simpukoita kohtaan ja tämä herkku vei kielen mennessään. Aina kannattaisi vain rohkeasti maistella uusia makuja, ties mitä ihania uusia suosikkeja niin löytääkään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Misokeiton jälkeen vuorossa sashimia eli raakaa kalaa. Lehden päältä syöty kala-annos oli aivan mahtavaa, todellinen makuelämys ja herkullinen suupala. Maruseki oli varautunut myös upeasti siihen, että joukossamme oli myös kala-allergikko ja hänelle pöytään tuotiin ikioma, herkulliselta näyttänyt valikoima, kun me muut kävimme tämän allanäkyvän tarjottimen kimppuun. Näistäkin herkuista testasin jokaista. Munakoiso-nigirit, mäti-nigirit, rapu-makit, lohi-makit ja spicy surimi volkano-makit olivat suussasulavan herkullisia. Extrapisteitä on myös annettava ruuan visuaalisesta ilmeestä, sillä kukin tarjottimen herkku oli kuin pieni taideteos.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanan ruokailumme teehuoneessa kruunasi kuitenkin maailman kaunein jälkiruoka. Sekin kuin pieni asetelma! Vihreä tee-pannacotta sopi sushin jälkiruuaksi täydellisesti. Pehmeitä makuja, herkullisia vivahteita, oih kunpa edessäni olisi juuri nyt tuo sama annos! Taisin jäädä Marusekin herkkuihin aivan koukkuun..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuliko nälkä? ;)

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

IN ENGLISH : It was my first time in Maruseki last weekend and the food was good. So good. Let the pictures speak for themselves.


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | 14 vastausta

APILANIITTY PULLOTETTUNA

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jaoin aamupäivällä kuvan kynsistäni Instagramissa ja ihastuttuani niin kovasti tuohon Lumenen Gel Effect-lakkauutuuteen, päätin piristää kotimanikyyriäni vielä hitusen lisää ja tein pitkästä aikaa säihkyvän kevätmanikyyrin harmaiden helmikuupäivien keskelle.

Apilaniityn sävy on nimensäveroinen. Pulloon on saatu sullottua aimo annos kesää, kukkaniittyä ja niitä lilansävyisiä apilankukkia, joita meistä jokainen on lapsena kerännyt maljakkoon. Se ei varmaankaan yllätä ketään, että sävynsä lisäksi Gel Effect-lakat jatkavat voittokulkuaan myös lakan kestävyyden ja laadun suhteen? En vieläkään ole törmännyt muihin näin mahtaviin kynsilakkoihin. Kaksi kerrosta lakkaa kynnelle ja kyntesi ovat kunnossa vähintään seuraavan viikon ajan. Pure love.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Säihkettä Apilaniitylle toi tällä kertaa lakka, jonka ostin Lontoosta venaillessani lentokentällä lentomme lähtöä. Mavalan hilelakoilla taikoo manikyyriin kuin manikyyriin säihkettä ja nämä hileet toden totta pysyvät paikoillaan. Joskus vähän liiankin tiiviisti. Sparkling Red sopi kuitenkin täydellisesti pariksi purppuraiselle aluslakalle ja otin sen riskin, että hilelakan poistaminen saattaa tuoda sitten jossain vaiheessa tuskanhikeä otsalle.

Mitäs pidätte, the perfect match vai mitä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

IN ENGLISH : It looks like spring, doesn’t it? I was so inspired of Lumene’s new Gel Effect-nailpolish that I just had to make a manicure based on it. With a little splash of glitters the outcome looked so delicious!


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina , | 13 vastausta