PÄIVÄN NASSU : KASVOT KOHTI KEVÄTTÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

CANDC173

Ihan ensinnäkin- nyt tulisi kasvohoito tarpeeseen. Tuntuu siltä, että jokainen ihohuokonen on täynnä ulkona pöllyävää hiekkaa ja iho kuivuu sellaista vauhtia, että rasvojen kanssa pitäisi olla lotraamassa muutaman tunnin välein. Kiikutin jo töihinkin Jurliquen kasvosuihkeen, jotta tarvittaessa voin hemmotella tauolla kiristelevää nassua virkistävin suihkein. Viime lauantaina kasvoilleni oli vielä ilmestynyt _simsalabim kukkuluuruuvaan_ todella omituinen allerginen reaktio, jonka vuoksi toinen puoli kasvoistani täyttyi pienistä punoittavista nypyistä. WTF, kysynpähän vaan. Jokohan aurinko on voinut aiheuttaa tuollaisen reaktion?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Noh, nassu näyttää jo palautuneen alkutilanteeseen, ja päätin pitkästä aikaa kuvailla teille päivän meikin, josta tuli melko raikas ja keväinen. Tälläisistä aineksista meikki syntyi:

 | MEIKKIPOHJA :  LUMENE Matt Control Oil-Free Foundation  2 Soft Honey*  LUMENE Luminous Sheer Finish- irtopuuteri* |

| SILMÄT : YVES ROCHER Mascara Volume Elixir*  ORIFLAME Soft ’n Glam* Valkoinen LAVERA Illuminating Eyeshadow Lavender Couture 02* |

| HUULET : HURRAW!-huulirasva Moon Balm* |

* meikissä käytetty tuote blogin kautta saatu

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meikissä oli paljon tuttuja juttuja ja omia lemppareitani, rajaukset jätin kokonaan pois, jotta lookista tulisi mahdollisimman luonnollinen (..ja sitä paitsi tuo YR:n ripsari on yksissäänkin aivan loistava!), mutta ensimmäistä kertaa testissä oli Lumenen Matt Control-meikkivoide, yksi Lumenen meikkivoideuutuuksista. Epäröin hieman testata rasvoittuvalle iholle tarkoitettua meikkivoidetta nyt, kun kasvojeni iho on näinkin epätasapainossa, mutta voide levittyi kasvoille ihanan tasaisesti ja peittävästi. Tuo Soft Honey-sävy on aivan kuin minun iholleni tehty!

Sellaisia meikkileikkejä tiistaiaamuun, millaisin hoidoin te hemmottelette kasvojanne kevätkuntoon?

enkku2

It’s time for the #fotd! Spring is here and for some reason my skin isn’t liking this fact at all. It’s feeling dry and unhappy and I really have to do something soon. After adding more moisturizing products the skin is looking healthier now, but I have to make sure that I use lotions enough. All in all, I really love spring and my skin just has to deal with it! :D What do you think of this fresh and quite nude make-up? I used lots of my favourite products but I tested Lumene’s new foundation for the first time. What do you think of the smooth and matt outcome?


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina | 16 vastausta

MINUN MASUUNI

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

masuuni

Pienen pieni ravintolavinkki vielä näin maanantai-iltaan; minun masuuni tämän ravintolan herkut upposivat nimittäin nopeasti.

Kun bloggaajat muutama viikko sitten kokoontuivat Manseen, Ida ja Maj veivät meidät syömään Masuuniin, Hotelli Ilveksen yhteydessä sijaitsevaan ravintolaan. Olen vain kerran aikaisemmin vieraillut Masuunissa, ja silloinkin bloggaajatilaisuudessa, mutta koskaan aiemmin en ole päässyt maistelemaan Masuunin herkkuja.

Valitsin kattavalta ruokalistalta Menu Masuunin, ja vaikka valinta oli todella vaikea, olin niin tyytyväinen tähän herkkukattaukseen. Ensimmäisenä eteeni tuotiin lautanen, joka oli kuin taideteos. Lautasella oli kyyttövasikkaterriiniä, kevyesti savustettua punajuurta sekä pikkelöityjä kasviksia. Niin herkullinen makujen sinfonia! Pääruoaksi söin paistettua kuhaa, tattirisottoa ja fenkolikastiketta, ja tämäkin annos oli aivan mieletön. Lautasella oli tosin niin paljon syötävää, että pieniruokaiselle annos voi osoittautua todella täyttäväksi. Kuhaa seurasi valikoima kotimaisia juustoja ja kirsikkana kakun päällä jälkkäri, josta olen Masuuni-vierailuni jälkeenkin haaveillut useasti. Ternimaito Creme Brulee vadelmalla, ah ja oih!

*kuola valuu näppäimistölle*

Tunnelmaltaan Masuuni on täydellinen vaikkapa ystäväporukalle tai perhedinnerille, ruoka on suomalaista ja itsetehtyä ja sijainti aivan loistava. Listalta löytyy herkkuja jokaiseen makuun ja annoksiin on panostettu myös visuaalisesti. Herkullinen kattaus!

Tuliko nälkä? ;)

enkku2

Looking good, I know! A few weeks ago, me and other bloggers enjoyed a delicious meal in a restaurant called Masuuni here in my hometown Tampere. Let the pictures speak for themselves..


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | 6 vastausta