YLLÄTYSLAHJA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Koska blogissani on käynnissä vielä huomisen ajan koruarvonta, halusin esitellä teille myös oman korulippaani uutukaisen. Statement-kaulakorujen aika on jotenkin tuntunut jäävän omalla kohdallani taakse, ja suosinkin nykyään paljon hillitympiä, sirompia ja jollakin tavoin herkempiä koruja. Siksipä ehkä valitsin tuon suloisen love-korun teillekin arvottavaksi.


Kun kävin juhlistamassa Take me there-matkasivuston lanseerausta, tytöt pääsivät yllättämään minut aivan puun takaa kiitospuheessaan. He kutsuivat minut eteen ja ojensivat korulahjan, joka sai minut ihan liikuttumaan. Tein heille kuvituksia sivulle niin kovin mielelläni, etten osannut odottaa edes hauskasta projektista mitään vastalahjaa.

Thomas Sabon charm bracelet on korulippaani koruista se, jolla on todella paljon tunnearvoa. Tämä tyttöjen valitsema riipus oli kuitenkin niin kaunis, että en malttanut laittaa sitä rannekoruun kiinni. Säihkyvin kivin koristeltu riipus pääsisi niin paljon paremmin esille kaulakoruna!

Niinpä ostin ohuen hopeaketjun ja kiinnitin riipuksen siihen. Kaulakoruni on kerännyt jo paljon kehuja ja hihii, se sopii täydellisesti käytettäväksi myös kihlasormukseni kanssa.

Kiitos tytöt.

 enkku2

Do you remember when I told you that I painted some illusrations for my friends’ new travelling website? These girls made me so happy, while in the opening party of the blog, they gave me this beautiful Thomas Sabo-charm as a gift. It is such a beautiful piece of jewellery, that I wanted to use it as a necklace. What do you think?


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , , | 4 vastausta

NORPPAFAKTAA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

curiousnoora

Rrrrrakastan blogihaasteita. Reetta heitti tänne suunnalle haasteen ja Norppa otti siitä kopin. Joten istahdappa rennosti sohvannurkkaan aamupalaa popsimaan, tai ota mukava asento työtuolista (soosoo, ei kai kukaan töissä täällä surffaile? ;) ja opi minusta jälleen muutama uusi asia.

Ja hei tipuset, heitän nämä kyssärit heti eteenpäin Veeralle, Sallalle, Sadulle ja Elsalle!

1. Mikä on tärkein päivärutiinisi?

Maailman tylsin vastaus, mutta.. AAMUKAHVI. Aamu määrittelee monesti sen kuinka päivä lähtee käyntiin, ja vuosien varrella tuosta aamukahvista on tullut rutiinia. Yritän joskus kikkailla ja selvitä muka lounaalle asti ilman kahvia, mutta morjesta vaan, ei onnistu.

2. Paras kirja, jonka olet lukenut? Miksi?

KOSKA Curiouser & Curiouser. Blogin nimihän on napattu Lewis Carrollin Alicen seikkailut ihmemaassa-teoksesta.

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?

New Yorkiin. Haaveeni toteutui joulukuussa 2013, kun vietimme Matin kanssa New Yorkissa joulun. Se oli jotakin niin käsittämättömän upeaa, että joudun toisinaan nipistelemään itseäni uskoakseni, että tuo reissu oli tosiaan totta. Ja sitten se toinen, Disneyland. Siisteintä ikinä, että pääsen viettämään 28 v.-synttäreitäni Disneylandissä.

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä?

En, ainakaan kovin pitkää aikaa. Olen niin perhekeskeinen tyyppi, että koti-ikävä iskisi alta aikayksikön.

5. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, mikä se olisi?

Kamala kysymys! Kuinka tähän voi vastata?! Hmm.. Pakko olla realistinen ja vastata, että Gina Tricot. Sieltä löytyy kivaa perusvaatetta, hyviä farkkuja, alusvaatteita, asusteita.. Joo, Ginalla mennään.

6. Lempikukkasi?

Pioni ja lilja. Saisikohan noita yhdistettyä jotenkin mun hääkimppuuni..? ;)

image

7. Tärkein periaatteesi äitinä?

Voi en harmikseni ole vielä kenenkään mami, mutta siinä vaiheessa, kun pikku-Noora tai pikku-Matti maailmaan putkahtaa, haluaisin olla juuri sellainen äiti kun omani on.

8. Oma juttusi, josta et luovu?

Blogini. BLOGINI. Tämä on minun juttuni ja jos se minusta on kiinni, kirjoittelen tätä vielä vanhainkodin kiikkustuolissakin. Tämä on minun henkireikäni, terapiatuokioni ja harrastukseni, joka yhdistää kaikki mielenkiinnonkohteeni. En koskaan lapsena löytänyt harrastusta, joka minua olisi jaksanut kiinnostaa, joten teinkin viisi vuotta sitten elämäni yhden parhaimmista päätöksistä, kun kirjoittelin Bloggeriin ensimmäisen postaukseni.

9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi? Miksi?

Näitä on niin monta! Se hetki, kun istuimme kahvilla Central Parkissa Matin kanssa. Se hetki, kun näin viimeisen kerran isoisäni. Se hetki, kun viime kesänä kastoimme Hangossa ensimmäistä kertaa varpaamme meriveteen Roosan kanssa ja kiljuimme kuin pikkutytöt.

10. Oletko kenkä- vai laukkuihminen?

Ehdottomasti laukkutypy. MUTTA. Olen havainnut, että Minna Parikka yrittää kovasti saada käännytettyä minua kenkämimmiksi.

11. Lempipuuhasi kesällä aikuisten/lasten kesken?

Grillibileet ja kesäsateessa juoksentelu.

Pitäkää maailman paras perjantai! <3

Ps. Eilen käynnistyi blogin Facebookissa pieni blogikirppis, check check!

 enkku2

Reetta challenged me to answer some difficult and fun questions! I love these kinds of challenges, maybe also you can spot some new things you didn’t know about me already. And guys, have the happiest Friday ever!


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 13 vastausta