KESÄ GRILLISSÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

grilliruokaa

Täydellisen kesäpäivän menu näyttää kutakuinkin tältä – kuvissa näkyvä ateria oli nimittäin viime viikolla lautasellani peräti kahtena iltana, niin hyvä kesäsetti tämä oli!

Poistin aluksi herkkusienistä jalat, huuhtelin ne ja täytin sienet Creme Bonjourin savuisella BBQ-tuorejuustolla. Sienien ympärille laitoin siivun pekonia ja lävistin sienet varrastikulla, jotta koko komeus pysyisi koossa. Kun sienet kypsyivät uunissa (ne voi toki paistaa myös grillissä), valmistin salaatin. Aluksi grillasimme hieman grillijuustoa salaattia varten ja pilpoin salaattiin mukaan niin jäävuorisalaattia, avokadoa, mansikoita kuin tomaattiakin. Kurkun jätin tällä kertaa kokonaan pois. Ripottelin mukaan myös seesaminsiemeniä.

Tämä kombo oli herkullisen raikas, mutta äärimmäisen täyttävä. Inhoan sieniä, mutta näitä olisin voinut popsia napaani vaikka kuinka, pekonisieni-yhdistelmä on suussasulavan herkullinen! Kesäsalaatti oli ehdottomasti tämän kesän salaateista paras; avokado, mansikat ja grillijuusto ovat todellinen match made in heaven.

Vietin juuri viikonlopun nestemäisellä ruualla oikuttelevan viisaudenhampaan vuoksi, mutta josko edes kerran tällä viikolla pääsisin vastaavanlaisten herkkujen kimppuun. Pidetään kiva viikko! <3

enkku2

Summer, food, yummy! This must be one of my favourite summerdishes. A salad with fresh strawberries, avocado and grilled cheese is so good and mushrooms with bacon and cheese is an amazing match. The perfect combination. Yummy.


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | 6 vastausta

BLOGISYNTTÄRIVIIKON HUIPENNUS

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

EDIT:// Osallistumisaika on päättynyt. Palkinnon nappasi itselleen idaelisa. ONNEA! <3

Vielä yksi arvonta. Blogini täytti viisi vuotta kuluneella viikolla ja yritin parhaani mukaan hemmotella teitä peräti kolmen arvonnan voimin. Kaksi ensimmäistä ovat jo päättyneet ja voittajattarille on lähetetty palkinnot eteenpäin, mutta jäljellä on vielä yksi mysteerikassiarvonta. Näitä arvontoja olisi pitänyt järjestää vähintään 500 jos minulta kysytään, olisin halunnut lahjoa teistä mahdollisimman montaa, mutta toivottavasti tiedätte, että teistä jokainen on minulle kultaakin kalliimpi virtuaalikaveri.

En tiedä miltä bloggaaminen tuntuisi jos keskustelu kommenttiboksissa ei olisi niin vilkasta. Joten muutaman mainitakseni; Hemppe, Tiia K, Katja, Johanna, Pipsa, Laura, LauraL, Tiramisuheidi, Menninkäinen, Satu, emzi, Noorq, Sanna, Elisa, Jonna, Emilia, Emppu, Lady of the Mess, Maarit, Sanna, imlacking, lillamy, bloggaajakollegat jne jne jne, Curiouser & Curiouseria ei olisi ilman teitä!

pirkonpaletilta11

Siispä käynnistäkäämme blogisynttäriviikon viimeinen arvota. Jätä kommenttiboksiin kommentti, jos haluat mukaan yllärikosmetiikkakassin arvontaan. Arvonta suoritetaan jo huomenna klo 21:00.

Kiitos murut.

enkku2

Do you want to win this surprisebag to yourself? Enter a comment into this post’s commentbox and that’s how you’ll participate in the giveaway! I will announce the winner on Tuesday. Good luck!


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina | 144 vastausta