RUSKAA JA RUSETTINUTTUROITA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

IMG_2110 IMG_2150 IMG_2133

NEULE / SWEATER GINA TRICOT  FARKUT / JEANS LIU JO (*blogin kautta saatu)  KUMPPARIT / WELLIES HAI*  AURINKOLASIT / SUNGLASSES H&M

Kun syksy tuoksuu jo ilmassa, pitää kenkäkaapista kaivaa esiin ne värikkäimmät kumpparit. Kun syystuulet puhaltelevat myrskyn lailla, solmitaan hiukset pois silmiltä rusettinutturalle. Kun syksy saapuu, on aika verhoutua vaatekaapin lämpimimpiin neuleisiin.

Toisinaan ihana syyssunnuntain asu kietoutuu yhteen varsin helposti.

IMG_2135 IMG_2096 IMG_2118 IMG_2105

Tein sunnuntaina peräti kaksi kävelylenkkiä inhottavan päänsäryn taltuttaakseni. Olen saanut hartiani aivan jumiin ja yritin saada jumeja helpottamaan raikkaassa syyssäässä. Onnistuinkin missiossani paremmin kuin hyvin, olo tuntuu taas freshiltä ja reippaalta, valmiilta uuteen viikkoon.

Luvassa on onneksi rento ja rauhallinen viikko, en ole sopinut iltamenoja kuin yhdelle illalle ja yritän järjestää aikaa tällä viikolla hieman enemmän liikunnallekin. Hurjan kiireinen syksy on ollut ihanaa tekemistä pullollaan, mutta liikunnalle (Hakametsässä istumista ei taideta laskea liikunnaksi?) on jäänyt aivan liian vähän aikaa. Tällä viikolla korjataan siis tuokin epäkohta.

Mutta nyt kohti pirteää työpäivää! <3

IMG_2165
enkku2

October must be one of the most beautiful months of the year. The nature is looking stunning and so so colorful. Yesterday I made two long walks enjoying the beautiful weather and sunshine. Even though I love summer, I must admit that autumn is quite special too.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 24 vastausta

ELÄIMELLINEN ILTA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Hip hip hurraa, tänään on Maailman Eläinten Päivä! Ihanaa iltaa teille pikkupörriäiset, karvaturrit, pörrötassut, pusukuonot, nelijalkaiset ja vilivilperit! Koska kyseessä on näinkin eläimellinen sunnuntaipäivä, pääsette kurkistamaan kuinka karvainen lastenvahtikeikkani sujui.

Kas tässä dogsitter Näppilä, valmiina palvelukseen!

Pikkusiskoni pörriäiset ovat melkoista seuraa. Toisinaan poikien perässä saa juosta hikihatussa, toisinaan naamastani on nuoltu viimeisetkin meikkivoiteen rippeet sillä sekunnilla, kun koirapojat hyökkäävät pussailemaan. Kun olimme saaneet isäntäväen ulos ovesta, alkoikin varsin vauhdikas lauantai-ilta.

Ensin Igor kertoi hauskoja juttuja..

.. jotka Uljas oli ilmeestään päätellen kuullut jo aiemminkin. Ehkä se olisi halunnut päästä mieluummin baanalle viettämään lauantai-iltaa kuin jäädä vahdittavaksi.

Päätimmekin Igorin kanssa, että nyt on selvästi Väykkäreiden aika, jotta Uljaskin saataisiin piristymään. Niinpä toljotimme telkkarista hetken aikaa Täydellisiä Venäläisnaisia.

Kovin kauaa ei tämä ohjelma jaksanut kuitenkaan kiinnostaa, ja dogsitter päättikin kurkata jääkaappiin. Isäntäväki oli jättänyt lapsenvahdille hirveän kasan herkkuja syötäväksi (=varmistivat muuten tällä, että tulen toistekin hoitokeikalle..).

… ja pojat vahtivat kohteliaasti valppaina vieressä etten vaan tukehtuisi pullaani.

Igor myös herrasmiehenä varmisti ennen leffakimaraamme, että naamassani ei olisi häiritseviä pullanmuruja.

Vauhdikkainkin italianvinttikoira väsähtää joskus, ja pian pikkuinen söpöliini nukahti dogsitterin syliin. Kutakuinkin samalla sekunnilla, kun koiravahdin oli aika suunnata kohti kotia.

Omistetaan tämä ilta lemmikkiemme rapsuttelulle. Nuo ihanat otukset tuovat päiviimme niin paljon iloa, että ne todella ovat oman päivänsä ansainneet. <3_♥

enkku2

It’s the World Animal Day today. Let’s have a great evening with our fluffy friends!


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , , | 6 vastausta