MESSULETTI

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

curiousnoora

Vietin eilen piiiiitkän messupäivän I love me-messuilla ja yksi päivän kohokohdista oli ehdottomasti LivBoxin pisteeltä (6e14) löytämäni Wellan lettikoulu, jossa Wellan hiusstylistit näpertelivät ilmaiseksi kampauksia messuilijoille. Jonotus kannatti, sillä hiuksiini taiottiin upea lettikampaus, joka kesti koko perjantaipäivän. En innostuksissani muistanut edes kysäistä stylistini nimeä, mutta kiitos sinulle, joka taituroit tämän kutreihini!

Lettikoulu on avoinna myös tänään lauantaina klo 10-18 ja huomenna sunnuntaina klo 12-16. Ei siis hätää jos messuaamuna takaisin peilistä tuijottaa bad-hair-day, nämä naiset pistävät hiukset kuosiin hetkessä.

Askelmittarin mukaan kävelin eilen messualueella seitsemän kilometriä ja askeltavoitteet menivät heittämällä rikki- varaudu siis messukierrokseesi hyvillä lenkkareilla. Nähtävää on paljon, ja jokainen löytää ständien joukosta taatusti jotakin, joka kiinnostaa. Isoja hankintoja en tällä kertaa messuilta tehnyt, mutta lähdin kohti Tamperetta varsin inspiroituneena ja innoissani. Messut tuntuvat paranevan vuosi vuodelta ja messuille astuminen saa aina hymyn huulille. Jokunen vuosi sitten elin samaisessa messuhallissa nimittäin jännittäviä hetkiä.

Yksi asia kiilasi kuitenkin eilisessä messupäivässä ylitse muiden. Nimittäin te. Olin aivan häkeltynyt siitä kuinka moni lukija tulikaan minua moikkaamaan ja lukijakohtaamiset nousivat ehdottomasti päivän kohokohdiksi. Annoitte minulle niin positiivista palautetta, onnittelitte kihlauksesta ja halasitte lämpimästi, että bloggaamismotivaatio nousi jälleen askeleen ylemmäs. Pus!

enkku2

Me yesterday’s hairdo made by the Wella-stylist at the I love me-fair. I loved it!


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina , | 4 vastausta

SULLA PITÄÄ HUOMENNA KIIRETTÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Jotta saisit kaiken irti lauantaistasi täällä Mansessa, askartelin sinulle survival mapin; kartan, joka johdattaa sinua Tampereella pisteestä pisteeseen huomenna, 17.10., jotta et missaisi mitään oleellista. Sillä huomenna. Huomenna Tampereella tapahtuu ja isosti.

curiousnoora5

Lähdetäänpäs liikenteeseen. Kello lyö kaksitoista ja sinä virittelet juuri lenkkitossujesi nauhoja tiukalle, sillä kohta pinkaistaan Tornin huipulle. On Moro Maratonin (1) aika. Kipität portaat hiki hatussa huipulle hyvän asian puolesta, sillä porrasjuoksun tuotto ohjataan TAYS:in lapsipotilaiden hyväksi. Noniin. Alkulämmöt hankittu. Sitten pikapikaa kohti Tullintoria, Chekkonen on saapunut Manseen. The one and only, Cheek, on selvästikin ymmärtänyt kuinka mahtava paikka Manse onkaan, sillä Kuka Muu Muka on jakamassa faneille nimmareita Tullintorilla kolmesta viiteen (2). Varaudu jonottamiseen. Ota evästä mukaan. Ja korvatulpat? Odotettavissa kiljumista. Sä huudat. Mä huudan. Me huudetaan.

Toivotaan, että Cheekillä on pikakirjoitus hallussa, koska sinun pitää nyt suunnata jo seuraavalle rastille. Uhana Design, oma lempparini, julkaisee syksy/talvi 2015-mallistonsa Verkatehtaankadulla (3) ja kaikki Uhana-aarteet ovat tapahtuman ajan -10 %:n alessa. Nyt jos koskaan on aika hankkia ne Pisara-korvikset! Ja jaksaa, jaksaa! Hakametsä kutsuu. Tupsukorvat kaipaavat nyt jokaisen ilveskissanaisen kannustusta katsomossa. Kiekko putoaa jäähän klo 17:00 (4) ja We Are The Kings pauhaa hallissa jo toivottavasti 17:01.

Siinä. Onko kysyttävää?

enkku2

There’s so much to do tomorrow in my hometown. Be there.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | Vastaa