Ei niitä ole. Niitä hyviä puolia. Eilen kuvatessamme vesisateessa en voinut olla ajattelematta kuinka kaunis luonto voisikaan parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta olla. Kuvista saattaisi tulla tämänkaltaisia, talviaurinko saisi lumivaipan kimaltelemaan, toisi valoa kasvoille ja herättäisi kuvat eloon. Aivan toisella tavalla kuin rikkinäistä jäänpintaa hakkaava vesisade. En muista koska viimeksi blogikuvani olisivat olleet näin masentavan harmaita.

Mutta entä jos on keksimällä keksittävä? Niitä hyviä puolia siis.

| Noh, ainakaan sukset eivät kulu. Ja toppakengätkin ovat säilyneet priimakuntoisina tämän talven yli. |

| Kesämekkokelejähän sitä aina kaipaa. Kukkamekkoja voi edelleen käyttää, ei tarvita alle kuin vähän paksummat sukkikset kuin viime vuoden puolella. |

| Aurinkolaseja ei tarvitse muistaa ottaa aamuisin matkaansa. |

| Kun pakkasilta ollaan vältytty, myös iho on ollut kevyemmällä koetuksella. Kasvojen ihon kuivuudesta tai halkeilevista huulista ei siis juurikaan ole tarvinnut murehtia. |

| Rivitalossa ensimmäistä talveani viettävänä olen päässyt suhteellisen vähällä. Lumilapion kanssa rehkimiseen ei juuri ole tarvinnut käyttää aikaa. |

| Siskontytön kanssa vaunulenkkeily on ollut suhteellisen helppoa, kun lumikinoksista ei ole ollut lisävastusta. |

| Sateenropina on ajoittain luonut jopa tunnelmallisen taustamelun kirjan lukemiselle ja kaakaonhörppimiselle. |

Kaikesta tästä huolimatta, minulla on ikävä sinua oikea talvi. Nämä ”hyvät puolet” tuntuvat tällä hetkellä täysin vähäpätöisiltä. Olen huolissani tapaammeko tänä vuonna lainkaan. Mitä voisimme tehdä, jotta tuntisit olosi tervetulleeksi? Näin Tampereella jokin aika sitten lumiukon, joka piteli kylttiä. Kyltissä lumiukko ilmaisi huolensa siitä, eläisikö hän enää vuosikymmenien päästä.

Tuo kohtaaminen herätti kovasti ajatuksia. <3