〈 BOHO GREEN MAKE UP – MEIKKIVOITEET SAATU BLOGIN KAUTTA. 〉
Myönnän, että en olisi koskaan uskonut kirjoittavani tästä aiheesta. Suosin luonnonkosmetiikkaa aina mahdollisuuksien mukaan ja valtaosa meikkipussini tuotteista alkaakin olla jo kyseisen kosmetiikan alan edustajia. Suosin kuitenkin peittäviä ja toisinaan liiankin vahvoja meikkivoiteita jo pelkästään senkin vuoksi, että meikkini tulee kestää aamusta iltaan, sillä minulla harvoin on aikaa fixailla meikkipohjaa päivän aikana. Vielä toistaiseksi vastaani ei ole tullut luonnollista meikkivoidetta, joka täyttäisi kaikki vaatimukseni.
Kunnes PR-paketista paljastui Boho Green Make Up’in uutuusmeikkivoiteet, jotka otin suurella mielenkiinnolla testiin. Skeptisesti tietenkin. Lukuisia luonnonkosmetiikan meikkivoiteita testattuani, olen pettynyt kerta toisensa jälkeen. Voisiko tässä nyt muka olla sattumalta timanttinen tuote, joka kaiken kukkuraksi kiikutettiin suoraan kotiovelleni?
Kyllä. Siinä se nyt nimenomaan oli.
Bohoa olen fanittanut jo parisen vuotta, ja vegaaninen Fluid Foundation voitaneenkin nyt lisätä kuukauden testikäytön jälkeen suursuosikkieni joukkoon. Tämä meikkivoide ansaitsee nimittäin valtavat aplodit; se on kosteuttava, sävyvalikoimaa löytyy kattavasti ja beauty blenderillä levitettynä tuloksena on niin tasainen, MATTAINEN meikkipohja, että jopa aikaisemmat suosikkini jäävät kauas tämän meikkivoiteen taakse. Kuten kuvasta näkyy, tuote on myös riittoisaa. Käytössäni on sävy 02, jota markkinoidaan suomalaiselle iholle sopivana ja pullo on kuukauden käytön jälkeen nyt noin puolessa välissä. Bonusta siitä, että herkkä ihoni ei ole reagoinut tuotteen vaihtamiseen nypyin ja näppylöin, vaan kyseessä taitaa olla todellinen match made in heaven, ihoni ei ole pitkiin aikoihin voinut näin hyvin.
Koska mielestäni meikkivoiteen toimivuutta on turha esitellä vasta tehdyn meikin voimin, näissä kuvissa meikkipohja on ollut kasvoillani jo kuuden tunnin ajan. Kuten näkyy, lopputulos on edelleen tasainen, pohja ei ole ”karkaillut” minnekään ja iho on pysynyt myös äärimmäisen hyvin mattaisena.
Kymmenen pistettä Boho, vegaaninen meikkivoide löytynyt!