Nyt se on valmis. Jokaista pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Seinillä auringonvalossa tanssahtelevat muumit esittelinkin teille jo jokin aika sitten, mutta tuolloin en innostuksissani malttanut odottaa niin kauan, että kaikki yksityiskohdatkin olisivat paikoillaan. Nyt taulut ovat seinillä, vaaterekki on muuttanut toisaalle ja kesäisen roadtripimme varrelta löytyi huonetta täydentämään täydellinen pöytä. Värimaailmana kulta, vaaleanpunainen ja vaalea puu sointuvat kauniisti yhteen ja olen kokonaisuuteen niin tyytyväinen, että odotan jo innolla arjenkin alkavan – veikkaan, että kotona tehtäviin töihin käyttämäni aikakin järkevöityy tämän huoneen myötä, työhuone on töitä varten ja läppäriä ei kanneta enää sohvannurkkaan lainkaan!
Olen jo tovin halunnut vierailla Parolan Rottingin myymälässä (verkkokauppakin heiltä kyllä löytyy), ja vihdoin tänä kesänä päätimme ajella tuonne hurmaavaan rottinkiparatiisiin. Olen haaveillut jo vuosikausia heidän koristeellisesta riikinkukkotuolistaan, joka olisi tekemiäni kuvauksia varten täydellinen, mutta ostoslista vain kasvoi myymälässä käydessäni, kun bongasin muun muassa täydellisiä lastentuoleja valikoimasta. Maltoin kuitenkin mieleni ja tein vain yhden hankinnan ostosreissullani. Pyysin silti myyjältä luvan ottaa putiikista kuvia, jos joku teistä löytäisi unelmiensa rottinkiaarteen kuvien joukosta. Koska aarteita tämä paikka oli pullollaan!
Mutta takaisin työhuoneeseeni. Parolan Rottingilta matkaan tarttui kaunis, outlet-puolelta löytämäni pikkupöytä, joka lienee todellisuudessa yöpöytä. Minä kaipasin kuitenkin laskutasoa vielä rottinkisen keinutuolini viereen, joten pöytä löysi heti paikkansa. Se on kuin tehty tuohon! Pöydässä on kaksi tasoa ja pöydän voi halutessaan vielä itse lakata jos siitä haluaa kiiltäväpintaisen. Minusta se tosin on tuollaisenaan täydellinen.
Arki on siis toden teolla alkamassa ja senpä vuoksi kävin hankkimassa itselleni myös hieman uusia toimistotarvikkeita kirjakaupasta. Vaaleanpunaisia tietenkin! Pysyy työmotivaatiokin varmasti marraskuun mörköpimeillä huipussaan, kun kirjaa to do-listat kauniiden vihkojen sivuille. Työhuoneeni pääsee heti tulikokeeseen, kun ensi viikolla on aika purkaa tulevan viikonlopun aikana kameralle tallentuvat hääkuvat koneelle – kyllä, on hääkeikan aika!
Vaaleanpunaisia ajatuksia viikonloppuunne! <3