SECONDHAND-LÖYTÖ, JOTA EN KOSKAAN USKONUT LÖYTÄVÄNI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Jälleen kerran yksi kovaääninen hurraa-huuto kirppissovellus Zadaalle. Tässä se tulee – hurraa!

En olisi ikinä kuvitellut löytäväni tätä paitaa secondhandinä mistään. Kävin kuolaamassa sitä normaalihintaisena Marimekon liikkeessä pariinkin eri otteeseen, mutta lopulta ostopäätöstä jahkailtuani koko pusero olikin pian myyty loppuun. Ja ehkä ihan hyvä niin, hinta oli sen verran suolainen, että en olisi koskaan hankkinut sitä sillä hinnalla. Päätin unohtaa koko ihanuuden.

Kunnes samainen paita tuli minua vastaan Zadaassa. Paidassa roikkuivat vielä hintalaput ja se oli kaikin puolin virheetön. Hintaa oli tiputettu roimasti alkuperäisestä ja kaiken kukkuraksi kokokin osui kohdilleen. Halusin paidan nimenomaan L-koossa, jotta saisin sen rennoksi kaveriksi farkuille ja esimerkiksi Katri Niskasen skinpantseilleni. Paitaa oli alunperin myynnissä kahdessa eri värissä, mustana ja valkoisena, ja olin iskenyt silmäni nimenomaan tähän valkoiseen versioon. Nyt en enää voinut kävellä onneni ohi, vaan nappasin paidan salamannopeasti ostoskoriini.

Siinä se nyt on. Toteutunut unelmani roikkuu henkarissa ja odottaa ensimmäistä käyttökertaansa. Aika täydellinen kirppislöytö vai mitä?


Posted in muoti and tagged by NOORA.