Blogi, jonka pariin suuntaan, kun ..
.. kaipaan ystävääni/ Mikä onni onkaan, että peräti kaksi parhaista ystävistäni kirjoittavat myös blogia. Koska toinen heistä asuu toisessa kaupungissa ja näemme aivan liian harvoin, on ihanaa käydä päivittäin kurkistelemassa mitä Iinalle kuuluu. Karoliinan kanssa näemme viikottain, mutta silti klikkaan päivittäin tsekkaamaan myös Kolmistaan-meiningit. Yksi merkittävä syy näihin blogitykästymiseen on myös se, että likat päivittävät blogejaan ahkerasti!
.. janoan askarteluinspiraatiota/ Fanitan Muita ihania-Tiinaa koko sydämeni kyllyydestä! Hän on myös bloginaapurini, livenä emme ole tainneet koskaan tavata, mutta blogi on niin pullollaan ihastuttavaa inspiraatiota, että palaan sen pariin kerta toisensa jälkeen.
.. haluan tietää, mitä maailman catwalkeilla tapahtuu ja oma asuinspiraatio on nollassa/ Seuraan valtavan montaa muotibloggaajaa, mutta asuinspiraation iskiessä, suuntaan nykyään itse miltei poikkeuksetta Instagramiin ja selaan feediin ilmestyneet kuvat alusta loppuun. Monesti bloggaaja jakaa asustaan kuvan instassa ja kertoo lisää kuvia löytyvän blogin puolelta – niinpä klikkailenkin kivan asun bongatessani usein profiilista löytyvän linkin kautta blogiin!
.. sohvaperuna kaipaa treeni-inspiraatiota/ Pajusen Piia on huipputyyppi ja väitän, että jo pelkästään hänen Instagraminsa selailu saa tsempattua sohvaperunan liikkeelle. Piialla on energiaa, postaukset ovat informatiivisia ja mikä huikeinta, mimmi on mukana jopa Gladiaattoreissa!
.. haluan kurkistaa mitä mansemimmien elämään kuuluu/ Maj, Katja sekä Jonna asustavat kaikki Tampereella ja heidän blogeistaan löytyy tuttujen maisemien lisäksi myös usein uutta luettavaa. Siinä on aina kiva oma fiiliksensä, kun blogikollega vinkkaa vaikkapa jostain oman kotikaupungin uudesta helmestä. Näihin naisiin törmään usein myös livenä – Jonnan kanssa moikattiin viimeksi Hatanpään Arboretumilla, kun molemmat olivat kuvauspuuhissa!
.. kaipaan elämänmakuista luettavaa/ En tiedä teistä, mutta palaan kerta toisensa jälkeen itse juuri niiden blogien pariin, jotka ovat elämänmakuisia ja kertovat ainakin osittain myös kirjoittajansa arjesta. Tiia on yksi heistä. Jaamme Tiian kanssa myös yhteisia kiinnostuksenkohteita – hänen blogistaan löytää niin kosmetiikkaherkkuja, Disney-aarteita (, joista myönnän olevani kateellinen!), lemmikkejä kuin ihan sitä tavallista arkeakin!
.. ikävöin Eppua/ Plusmimmin karvaiset kaverit Jykä ja Pike sekä kaverini Annan Nemo ja Luna piristävät aina päivää, kun päivään kaipaa virtuaalisia koirakavereita.
.. hymy on kateissa/ Kun kaipaan elämääni hyvää fiilistä ja taidokkaasti kirjoitettuja hymyn huulille tuovia kuulumisia, suuntaan ensin lukemaan Asikaisen juttuja ja siitä seuraavaksi Nakit & Mutsi-Päivin Instagram-storyihin. Päivin Tenavatähtitiistait olivat parasta ikinä!
.. poden reissukuumetta/ Lindan blogi P.S. I love fashion on yksi niistä blogeista, jotka kuuluvat, ja ovat kuuluneet, jo vuosikausia arkirutiineihini. Ei kulu viikkoakaan, ettenkö kävisi lukemassa Lindan postauksia ja viime aikoina olen metsästänyt Lindan blogista etenkin inspiraatiota suunnittelemalleni Tukholman reissulle, jonka aion toteuttaa mitä pikimmiten.
.. kaipaan uutta luettavaa/ Kerro sinä, kenen blogi on lisättävä heti seurattavien listalle!