TAKKI JOUTSEN COLLEGE CALVIN KLEIN FARKUT H&M KENGÄT ECCO /*saatu PIPO ADIDAS
Olen sydänjuuriani myöten onnellinen siitä, että tämä vuosi on pian taputeltu pakettiin. Tuntuu lähinnä siltä, että olen rämpinyt vuotta eteenpäin kuukausi kuukaudelta ja odottanut sitä hetkeä, että saan sanoa vuodelle 2018 lopulliset hyvästit. Olen enemmän kuin iloinen siitä, että voin toivottaa uuden vuoden tervetulleeksi ja edessä on jälleen tabula rasa, tyhjä taulu, johon voi alkaa maalata uutta tarinaa. Tasan vuosi sitten kirjoitin ottaessani uutta vuotta vastaan postaukseeni näin:
”Pian hän saapuu. Mukanaan repullinen yllätyksiä, ehkäpä taskuihin on piilotettu ripaus suruja ja murheitakin. Jokainen meistä toivoo, että hänen matkalaukkuunsa olisi pakattu vain onnea ja iloa. Hän tuo mukanaan seikkailuja, uusia kokemuksia, jotakin vanhaa ja tuttua, jotakin ennennäkemätöntä. Tullessaan hän heittää yllesi vuoden verran lisää ikää ja samalla saat omaan reppuusi jotakin uutta. Ehkä opitkin hänen avullaan taas jotakin lisää. Tulee aika, jolloin muistelet häntä.”
Olin oikeassa. Juuri kaikkea tuota oli vuosi 2018. Samalla se oli yksi oman elämäni haastavimmista vuosista, niin hyvässä kuin pahassakin. Koko alkuvuosi kului sairastellessa ja kevät alkoi kyynelsilmin Epun jättäessä meille yllättäen hyvästit. Uusi elämä ja uudet rutiinit hakivat paikkaansa ja vielä miltei koko kesän ajan tunsin olevani aivan hukassa. Olo oli outo, koti tuntui oudolta, mutta vastapainona nautin koko sydämestäni työprojekteista, joihin pääsin mukaan. Valokuvaamisesta tuli voimavara ja uudet projektit ja niistä saamani palaute kannustivat kehittämään sillä saralla itseään.
Siinä missä sain vaikean alkuvuoden aikana lukijoilta palautetta siitä, että blogiini kaivattiin iloisempaa materiaalia (..jonka kirjoittaminen oli siinä tilanteessa aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa), loppukesä ja syksy sujuivat jo hymyssä suin. Matti vaihtoi työpaikkaa ja jälleen arkirutiineja myllerrettiin, mutta pikkuhiljaa elämä alkoi taas hymyillä. Seikkailimme ja nautimme yhteiselämämme ensimmäisestä kunnon kesälomasta. Oi mikä kesä se olikaan! Blogini löysi myös uuden ihanan kodin, jossa viihdyn paremmin kuin hyvin ja blogimotivaation ylläpitäminen oli ja on edelleen helppoa. Syksyllä mielen vei jälleen maahan läheisen kaverin äkillinen poismeno ja syksyn harmaudesta oli vaikea välillä löytää mitään positiivista. Eteenpäin mentiin päivä kerrallaan ja pian huomasinkin istahtavani jo joulupöytään. Näin jälkikäteen katsottuna vuosi meni käsittämättömän nopeasti.
Mikäköhän siinä onkin, että päällimmäisenä vuodesta mieleen jäivät ne surut ja harmit, vaikka paljon mukavaakin tapahtui? Opin, että mukavatkin duunit saattavat toisinaan väsyttää, ja etenkin viimeisen puolen vuoden aikana aloin kiinnittää huomiota myös lepäämiseen. Pidin itsestäni parempaa huolta ja opin sanomaan ei. Tämä lieneekin suurin oivallus vuoden varrelta. Kun mielen päällä on liikaa, kroppakin alkaa lähetellä hälytysmerkkejä. Parasta vuodessa olivat ehdottomasti juuri ne kuvauskeikat, joista aiemmin mainitsin, työprojektit, jotka tekivät onnelliseksi, uusi ystävä, opiskelukaverin häät Berliinissä, lukuisat vauvauutiset, Matin uusi duunipaikka ja kaiken tämän lisäksi ne monet mukavat, pienet ja arkiset hetket, joita vietin läheisten kanssa. Huomasin, että arki on parhaimmillaan juuri silloin, kun se rullaa omalla painollaan eteenpäin.
En uskalla esittää vuodelle 2019 konkreettisia toiveita tai tehdä lupauksia. Toivon sen kuitenkin olevan unohtumaton, haaveita toteuttava, haasteellinen, palkitseva, tsemppaava ja edes hetkittäin edeltäjäänsä rauhallisempi. Huomenna uuden tarinan maalaaminen tyhjälle taululle alkaa, ja minulle se sopii paremmin kuin hyvin. Hyvää vuoden viimeistä päivää, juuri sinulle siellä.
