Olin jo kuullut huhua, että kaikki Tampereen maisemapelloista olisi niitetty ja toiset taas tiesivät kertoa, että auringonkukista valtaosa jätti tänä vuonna kukkimatta. Siispä en olisi ikinä uskonut, että voisimme ajaa ihan vain sattumalta auringonkukkameren ohi. Niin siinä kuitenkin kävi. Luulin meidän matkanneen vähintään Toscanan auringon alle, kun yhtäkkiä autonikkunasta näkyi auringonlaskussa säihkyvä aurinkomeri. Toisin voisi luulla, mutta nämä kuvat otettiin täysin ex tempore, auringonkukkia metsästämättä, yhtäkkiä yllättäen.

Maisemat olivat niin kauniit, että ihan itketti onnesta. Tai ehkä jopa hieman haikeudesta. Auringonkukat ovat merkki syksystä, niistä illoista, kun aurinko maalaa maiseman kultaiseksi ja ilmassa tuoksuu syksy. Tuuli tuivertaa irti nutturasta hiussuortuvia ja saa hampaat yhtäkkiä kalisemaan. Sellaista onnellista haikeutta. Yhden aikakauden loppu.

NEULE NLY TREND    KORVAKORUT DESIGN BY KIETO     FARKUT ZARA     LAUKKU PIP STUDIO

Maisemapelloiltahan saa ainakin tietyissä paikoissa poimia kukkia myös omaan maljakkoon, ja niin moni näytti tuollakin tekevän. Menin jotenkin kukkien paljoudesta niin hämilleni, että en raaskinut taittaa mukaanviemisiksi kuin yhden kukan, sen kedon kauneimman, ja jättää loput ilahduttamaan ohikulkijoita. Ehkä joku muukin eksyy paikalle sattumalta aivan kuten minäkin ja ehtii vielä nautiskella näistä henkeäsalpaavista maisemista.

Auringonkukka on siitä valloittava kukka, että niitä ei tarvita maljakkoon kuin yksi ja koko koti säteilee kuin aurinko sen jälkeen. Mukaan taittamani kukan asetin yksinään keittiön pöydälle korkeaan vaasiin ja toivon sen taikovan siitä aurinkoa tähän sateiseen syyskuun viikkoon.

Tuon maagiselta tuntuneen hetken ja auringonkukkameressä polskimisen jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että auringonkukka on lempikukkani.