Kiitos hiustenleikkuutsempeistä tyypit! Olin jo pitkään haaveillut, että leijonanharjastani leikattaisiin kunnon pätkä pois, mutta pitkien hiusten leikkaaminen jännittää aina. Koska pidennyksiä en aio enää päähäni laittaa, pelkäsin tietysti, että alkaisin välittömästi katua koko hommaa.
Mitä vielä. Tämä oli paras muodonmuutos pitkiin aikoihin. Aiempaa vaaleampi sävy ja aiempaa lyhyempi malli oli juuri se, mitä tämä Norppa (..ja kesän rasittama tukka) kaipasi. Ja kuten aiemmassa postauksessani jo aavistelinkin, lyhyen hiusmallin laittaminen ja hoitaminen on huomattavasti helpompaa kuin kuivien latvojen kanssa tappeleminen. Umpulle vielä iso kiitos freshistä uudesta lookista.
Aivan kuten ihon, myös hiusten hellimiseen minun tulisi käyttää enemmän aikaa. Olen ollut niin kyllästynyt aiempaan hiuspehkooni, että sen hoitamista laiminlöin tietoisesti, mutta nyt kun look piristyi ja hoitaminen helpottui, ajattelin jakaa teillekin muutaman hiustenhoitamiseen liittyvän suosikkini.
Yksi uusimmista suosikeistani ovat Silicea-kauneusshotit (*saatu), jotka kuuluvat viikoittaisiin rutiineihini. Annospussin voi sekoittaa smoothien joukkoon tai nauttia sellaisenaan, ja sen lisäksi, että seleeni, biotiini ja pii hellivät hiuksia, ne tekevät hyvää myös kynsille ja iholle. Kolme kärpästä yhdellä iskulla siis! Silicean vaikutuksen näen parhaiten kynsissäni, jotka kasvavat hurjaa vauhtia ja näyttävät tavanomaista huomattavasti parempikuntoisilta. Kun kuivista latvoista on päästy, myös hiukseni hehkuvat nyt hyvinvointia.
Parhaani mukaan yritän myös venyttää hiustenpesuväliä edes muutamaan päivään sävyn säilyttämiseksi, ja Batisten kuivashampoo on tässä oiva apu. Batisten kuivashampoot ovat ikisuosikkejani ja niiden tehoon voi aina luottaa. Parhaimmillaan kuivashampoon avulla pesua voi venyttää normaalista päivän tai kaksikin. Kolmas suosikkini on näkynyt blogin puolella aiemminkin, mutta en voi tarpeeksi hehkuttaa Balmainin Hair Perfume-suihketta. Pari suihkausta hiuksiin ja hiuksesi tuoksuvat taivaallisilta ja kiiltävät upeasti! Täydellinen viimeistelytuote.
Mutta tyypit, mitä tykkäätte – kannattiko hiusten pätkäisy?