AAMUKAMMASSA KAKSI PIIKKIÄ JÄLJELLÄ

”Minä olen lomalla, saan unohtaa mitä haluan.”
Ruttuvaari, Muumit

Kolmen viikon loma on alkamaisillaan. Elämäni ensimmäinen noin kovin pitkältä tuntuva loma päivätyöstäni. Aion bloggailla ja valokuvata sydämeni kyllyydestä, nauttia, olla, lukea ja voida hyvin. Kastaa talviturkkini, sulkea silmäni päiväunille ja juosta ampiaisia karkuun. Ruttuvaarin ohjetta aion myös kuunnella, ei haittaa vaikka tulevien kolmen viikon aikana kännykkä unohtuisi äänettömälle tai jos heittäisin harteiltani stressin kukkaniitylle ja unohtaisin sen sinne heinien keskelle.

Montako yötä vielä? Aamukammassa on enää kaksi piikkiä jäljellä.

Mutta ennen lomaa on käytävä to do-lista läpi. Aloitin uudesta bannerista ja blogin ulkoasun raikastamisesta. Piirsin ja tein uuden bannerin blogilleni syntymäpäivälahjaksi. Tulevana sunnuntaina blogini täyttää nimittäin jo kahdeksan vuotta. Uusi banneri kuvastaa mielestäni C&C:n suloista sekametelisoppaa, arjen hetkiä ja ehkä vähän minuakin. Ainakin siinä näkyy oma kädenjälkeni.


Posted in and tagged by NOORA.