RIPAUS RAKKAUTTA AAMUPALAKSI

Heräsin tänään niin aikaisin, että ehdin järjestää parvekkeellemme ripauksella rakkautta maustetun aamupalan. Brunssista nyt ei ihan voida puhua, kun tarjottavaksi päätyivät vain jääkaapin jämät ja kuumana höyryävä tummapaahtoinen kahvi, mutta ajatus olkoon tässäkin arjen romantiikassa se tärkein seikka. Oli muuten viimeiset kahvit, mitä tuolla pannulla keiteltiin. Kahvinkeitin hajosi lopulta kirjaimellisesti niin palasiksi (muistatteko, kun instastoryssa jokin aika sitten kiroilin, kun muoviosat yksi toisensa jälkeen hajosivat?), että uusi keitin oli pakko hankkia. Samalla parvekepiknikkimme olikin siis jäähyväishetki äärimmäisen hyvää kahvia keittäneelle keittimellemme.

Sen seuraajakin on tosin melko päheä. Se on vaaleanpunainen. En ehkä kestä.

Matti oli kuulemma herännyt kolisteluihini jo aikoja sitten, mutta kiltisti esitti nukkuvaa niin kauan kunnes kävin hänet herättämässä. Yllätys oli kuitenkin oikeinkin mieluisa ja lämpimästä kesäaamusta oli ihana nauttia maisemia parvekelasien läpi kurkistellen ja herkutellen. Erinomainen tapa aloittaa jännittävä valmistujaispäivä. Me suuntaamme tuoretta ylioppilasta onnittelemaan ruusu kourassamme. Superkivaa ja unohtumatonta päivää kaikille!

Ps. Melko hauskannäköisiä nämä Kocostarin Slice Mask Sheetit eli kurkkuviipaleista koostuvat naamiot! Lookini sopi erinomaisesti aamupalahetkeemme.


Posted by NOORA.