KOTI KOTOISAKSI

*Postauksessa esitellyt julisteet/ kehykset saatu blogin kautta Deseniolta.

Epun lähdön jälkeen koti on tuntunut todella tyhjältä. Tai pikemminkin ehkä sellaiselta, että sieltä puuttuu jotakin. Kodikkuus kaikkosi Epun myötä miltei kokonaan ja niin nojatuoli kuin tietyt viltitkin saivat jatkuvasti silmäkulmat kostumaan, kun nuo Epun lempipaikat olivatkin nyt tyhjillään. Päätimmekin lopulta pistää kotia hieman uusiksi. Monet ”sitten kun”-projektit olivat olleet jo pitkään työn alla, ja nyt niiden toteuttaminen tuntui ajankohtaisemmalta kuin koskaan.

Olin jo pitkään suunnitellut muuttavani kotimme sävymaailmaa uusiksi. Koska budjettia mullistukselle ei juurikaan ollut ja huonekaluja ei ollut tarkoitus vaihtaa, päätinkin suunnitella värit jo valmiiksi kotoa löytyvien asioiden ympärille. Suosikeikseni nousivat herkkä roosa, musta, harmaa ja kulta. Koska olohuoneemme on ikään kuin osa avokeittiötä ja keittiön värimaailmasta löytyi niin vaaleansinistä kuin mintunvihreääkin, tehtävä tuntui aluksi mahdottomalta. Kunnes tekstiilien, yksityiskohtien ja taulujen avulla kokonaisuus alkoi muodostua yhtenäiseksi.

Desenio ei olisi voinut parempaan aikaan tarjota minulle mahdollisuutta tutustua heidän valikoimaansa. Kun näin sivustolla Abstract Oil 3-nimisen alun perin akryylimaaleilla kanvaasille maalatun julisteen, tiesin, että hyvä tästä tulisi. Tuo keittiön seinälle sijoitettu taulu sisälsi nimittäin sekä mintunvihreää, vaaleansinistä että hempeää roosaa. Kun vielä löysin tismalleen oikeanväriset tabletit Hemtexistä ja jo aiemmin hankittujen vaaleansinisten keittiöntuolien päälle vaaleanpunaisen taljan Jyskistä, olin varma siitä, että kodikkuuden löytyminen ei olisi enää kaukana.

Pikku hiljaa myös olohuone alkoi hahmottua. Kun löysin Vallilan valikoimasta kauniin, ohran tähkillä kuvioidun verhon H&M:stä ostettujen roosanväristen verhojen vierelle, tiesin, että tästä valinnasta maanviljelijä Mattini ainakin innostuisi. Halusin myös olohuoneen taulukollaasin tavalla tai toisella kuvastavan meitä molempia. Siksi seinällä onkin nyt Barcelonan kartta. Sen lisäksi, että ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme suuntasi juuri Barcelonaan, Matti on intohimoinen FC Barcelonan kannattaja ja hän onkin tuossa jalkapallon mekassa vieraillut jo useampaan otteeseen. Koska olohuoneen yksityiskohdista löytyy paljon kultaa, olin todella innoissani myös siitä, että julisteista löytyi kultaa. Tällä hetkellä olohuoneen kollaasia koristavatkin myös kultaisia yksityiskohtia sisältävät Gradient Cubes ja  Pink Sky. Joukkoon tiensä löysi myös hurmaava tekstitaulu, Nice Butt. Tuolta tekstitaulujen joukosta löytyy valtavasti aivan mielettömän hauskoja julisteita kehystettäväksi vaikkapa lahjapakettiin!

Pisteenä i:n päälle törsäsin vielä maailman kauneimpaan rahiin Jotexin verkkokaupassa, joka tuo juuri sopivasti iloa ja väriä mustan nahkanojatuolimme eteen. Aiemmin esittelemäni Bauhausin valaisimet ovat juuri sellaisia, joita pitkään etsimmekin ja kun sisareni tekemä matto vielä löysi tiensä eteiskäytävään, koti alkoi pitkästä aikaa tuntua kodilta. Maton esittelen vielä omassa postauksessaan myöhemmin, se on niin kaunis, että Roosan kädentaidot ansaitsevat oman postauksensa.

Ihanaa taas pitkästä aikaa todeta, että home sweet home.


 Desenio tarjoaa lukijoilleni koodilla NOORA -25% alennusta julisteista (*ei koske kehyksiä eikä Hand Picked-/Collaboration-kategorioiden tuotteita) 17.-19.4.2018. Suosittelen laittamaan myös @desenio ’n inspiroivan Insta-tilin seurantaan!



Posted in and tagged , by NOORA.