Lauantaina oli oiva tilaisuus testailla meikkipöydälläni odottaneita uutuustuotteita, kun naama piti taikoa ensi-iltakuntoon. Eritoten olin odottanut jo kovasti the Balmin Nude Beach-paletin korkkaamista – rakastan the Balmin pakkausten kuvituksia ja tämän paletin kannen alta löytyi täydellinen sävymaailma pehmeään nudemeikkiin!
Olen tällä hetkellä hitusen neuvoton kasvojeni ihon kanssa, joka on ottanut todella nokkiinsa talvikaudesta ja flunssaputkesta. Kuivumisen lisäksi etenkin otsalle ja ohimoille on ilmestynyt nyppyjä, jotka ovat minulle tuttu ongelma aiemmilta talvilta ja liittyvät selvästi ihon herkkyyteen, mahdollisesti jopa pipokauden haasteisiin. Hiusraja sen sijaan tuntuu kuivuvan jopa tavallista enemmän ja meikin tasainen levittäminen on hurjan haasteellista. Niinpä olen käyttänyt vain hyväksi havaittuja tuotteita, enkä ole kovasti uskaltanut tehdä muutoksia meikkirutiineihini. Ihon hemmottelu sen sijaan on työn alla ja nyt käytössä on apteekista hakemani kuivan ihon tuotteet, jotka vaikuttavat todella lupaavilta.
Ripsari- ja meikkikokeiluja nämä pienet ongelmat eivät kuitenkaan estä: meikissä ihastuttivat allekirjoittanutta eritoten nämä neljä tuotetta!
the Balmin paletti ei pettänyt tälläkään kertaa. Katsokaa tuota hurmaavaa kuvitusta! Sävytkin olivat kovasti mieleeni ja ensi-illan hieman juhlavampaan meikkiin valitsin paletista kolme sävyä; Builtin, Brainiacin ja Baben. Sävyissä on juuri sopivasti pigmenttiä pehmeään lopputulokseen, tosin luin, että kostealla siveltimellä levitettynä sävyt saavat lisäpotkua ja ovat luomella huomattavasti voimakkaampia. Tätä täytyy testata!
Vaikka kärsinkin herkistä silmistä ja olen todella nirso ripsivärien suhteen, the Balmin Mad Lash oli pakko testata (=koska supermakea purnukka!). Tuuheuttava ripsiväri levittyi tasaisesti, parilla kerroksella sai silmämeikkiin erinomaisesti volyymia ja parin päivän testijakson jälkeen voin ilokseni todeta, että tämä ripsari soveltui myös herkkäsilmäiselle. Se osoittautui itse asiassa niin erinomaiseksi, että se syrjäyttänee ainakin toistaiseksi aikaisemmat ripsivärini meikkipussistani.
Pohjameikkiä piristääkseni, päätin ottaa testiin myös upouuden essence-tuotteen. Step into Magic Wonderland-highlighter kätki kauniiseen pakkaukseen korostuspuuterin, joka toi juuri sopivasti säihkettä poskipäille iltameikkiin. Korostustuotteiden käytön opettelu on omalla kohdallani vasta harjoitteluasteella, mutta tähän ihastuin niin, että aion jatkossakin sitä rohkeasti käyttää. essencen Make me brow-kulmageeli sen sijaan osoittautui niin helpoksi levittää, että tätä herkkua testailen kulmiini jatkossakin. Tykkäsin!
Löytyikö tuotteiden joukosta tuttuja juttuja? Mutta nyt kipin kapin arkimeikin tekoon ja kohti uutta työviikkoa!
*Postauksessa esitellyt tuotteet blogin kautta saatu. Linkit eivät ole mainoslinkkejä.