SEHÄN LÖYTYI HELPOSTI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

hmtakki2

Ensimmäinen kevätkuukausi ei ehtinyt montaa päivää vanheta, kun minä jo kiikutin kassalle uuden kevättakin. Aikainen mato ja sitä rataa. Löysin Ideaparkin H&M:stä juuri sellaisen takin, jota voisin kuvailla sanoin täydellinen, juuri mitä etsin, keväisen kevyt ja ai niin, täydellinen.

Takki on todella kevyttä materiaalia, joten periaatteessa sen voisi ottaa vaikka heti käyttöön sisätakkina, mutta taitaa olla toiveajattelua, että tällä tarkenisi vielä ulkona huhtikuussakaan. Siinä on huppu ja taskut, siinä on suloisia yksityiskohtia ja leikkauksia ja sen saa kiinni vetskarilla. Sottapytty otti riskin ja osti takin kaiken lisäksi vielä valkoisessa värissä. Odotan jo innolla kuinka bussi ajaa ohitseni ja roiskuttaa kuravedet päälleni.

kevät

hmtakki

Takkilöytöni oli myös alennuksessa, värejä löytyi useampia ja sisuksissani tiedän jo nyt, että tämä tulee olemaan kevään käytetyin vaate. Siksi kuvituksena toimiikin nyt sarja hämyisen mustavalkoisia fiilistelykuvia- ajattelin vain teidän parastanne, ettette sitten kevään lämmetessä ehdi kyllästyä asukuviin, joissa ei juuri muita takkeja tulla näkemäänkään.

Perjantai. Ehkä kivointa ikinä. Ehkä kivointa ikinä on myös se, että Veera kirjoitteli tänään Pirkon ystäväkirjaan.

hmtakki3

enkku2

It’s time for the new spring, it’s time for the new springjacket. And I already found it. I went to go through H&M at Ideapark and look what I found. This cute, white jacket is just PERFECT. But I can’t wear it right away, it’s way too chilly here in Finland at the moment, but hopefully weather turns warmer soon. The jacket cost about 20 euros, it has a hood, it has pockets, it has details, it has a zipper.. Did I already mentioned that it is perfect?


Posted in muoti and tagged by NOORA.