SYKSYN SEKAMETELISOPPA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Jos katsotte kuvaa hieman tarkemmin, huomaatte pian, että se on muutakin kuin vain vallaton sekasotku ja kuva täynnä kuvia. Se on minun moodboardini syksyä varten. Kun aloin koota teille yhteen syyssuosikkejani, syöksyin suinpäin Internetin syövereihin inspiraatiota etsien. Täggäilin itselleni muistiin toinen toistaan tunnetumpien tyylitaitureiden kuvia, kunnes yhtäkkiä inspiraationi koko kollaasin tekemiseen lopahti. Vaatekaapistani ei löytynyt mitään, mikä olisi vähääkään vastannut kyseisten mimmien tyylejä ja inspiraation metsästys olisi lopulta johtanut siihen, että koko vaatekaappini olisi täytynyt laittaa uusiksi.

Vaihdoin taktiikkaa ja hyppäsin ajassa taakse päin, vuoden 2013 syksyyn. Tällä kertaa en tosin klikkaillut omaa blogiani pidemmälle.

autumnwishlist

1. Viime syksynä viehätyin neuleista ja paksuista huiveista. Lempiasuni tähän aikaan vuodesta oli lämmin neule ja suuren suuri huivi, ja tämä tyyli iskee edelleen. Kuvan yläkulmassa komeilevat Gina Tricotin huivit löytäisivät heti paikkansa vaatekaapistani. Huivit muistuttavat itse asiassa kovasti sitä punaista Ginan huiviani, josta olen saanut kyselyitä jopa sähköpostilla. Nyt olisi siis melko samanlaisia tarjolla!

2. Viime syksynä opettelin käyttämään huulipunaa. Kokomusta syyslook sai väriä punaisesta huulipunasta ja kultaisista asusteista. Kädessä oli jatkuvasti kultainen kello ja huulilla punaa- suosikeiksi nousivat Lumenen huulipunat. Kesäpäivetyksen ansiosta mattaisen huulipunan sijaan voisi tämä syksy olla otollinen huulikiiltokynille.

3. Lenkkarit ja nilkkurit, syksysuosikkini vuoden takaa. Lenkkareita on tänä vuonna kertynyt kaappiin enemmän kuin tarpeeksi, Converset ovat tosin jääneet airmaxien varjoon. Viime syksyn lopulla ostin alennusmyynneistä uudet nilkkuritkin itselleni, siellä ne nyt odottavat käyttöönottoa ja muistuttavat itse asiassa valtavasti juurikin noita Nelly Shoesin bootseja.

4. Värikvartettini; harmaata, mustaa ja tummanpunaista ripauksella keltaista. Tämä värien sekamelska viehättää silmää ja onneksi juuri oikeanvärisiä juttuja löytyykin jo vaatekaapistani.

5. Tekonahkatakit- tämä duo löytyy edelleen kaapistani! Mungo-Annan Nellylle suunnittelema musta takki on ikisuosikkini, mutta hyvänä kakkosena kaapista löytyy Milanosta hankkimani nahkis. Vaalean trenssin tai takin mentävä aukko kaapissani vielä tosin olisi.

Linkit eivät ole mainoslinkkejä.

SDGFGDFG

Oli hauska huomata, että tyylini on pysynyt melko samankaltaisena jo vuoden ajan. Voisin edelleen pukea minkä tahansa kollaasin asuista ylleni ja on _huojentavaa_ huomata, että syksyn saapuessa ei vaatekaappiin tarvitse välttämättä mitään uutta.

Moodboardin tekeminen oli niin hauskaa puuhaa, että haluaisin haastaa samaan hommaan pari blogimaailman lempparifashionistaani. Moodboardin saa koota joko omista vanhoista päivänasuista inspiroituen tai uusia muotivirtauksia hyödyntäen, tyyli on vapaa! Ansku, Anna, Kertu ja Katya, ottakaahan koppi. En malta odottaa, että näen mitkä ovat teidän syysvaatekaappienne peruskiviä! <3

IN ENGLISH : Because the weather is getting chilly and rainy, that can only mean one thing, IT’S COMING. The autumn is nearly here and that’s why I wanted to put together a moodboard. The pictures are taken from my blog, from the autumn 2013, and it was a relief to notice that my style hasn’t changed a lot. This collage gave me a lot of inspiration for the upcoming fall. Do we share any same autumn favourites?


Posted in muoti and tagged by NOORA.