IHAN KUIN MUMMUN TEKEMÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olipa kerran Tuula-mummu, joka rakasti neulomista. Mummun puikoilta syntyi vuosittain hurja määrä neuleita ja toki lapsenlapsen ominaisuudessa usein kuorin itsekin lahjapaketeista esiin mummun tekeleitä. Mikäli mummu olisi kirjoittanut tyyliblogia, olisi varmastikin joka toisessa asukuvassa hänen yllään ollut neule. Nimenomaan pörröneule.

Pörröisistä langoista tehdyt neuleet taisivat olla mummun bravuureja ja vielä näin kuusi vuotta mummun kuolemankin jälkeen, pörröneuleista tulee aina automaattisesti mummu mieleen. Vero Modan syysmallistosta löytyi pusero, joka oli niin tuulamummumainen, että halusin sen osaksi syysasujani. Enkä ollut ainoa, joka puserosta oli samaa mieltä. Pikkusiskoni tokaisi heti paidan nähdessään, että ”sähän olet kuin Tuula-mummu!”.

Tuula-mummulookissa hipsin viime viikolla Helsinkiin ja täytyy sanoa, että näin mukavaa neuletta en hetkeen ole ylläni pitänyt. Paita ei kutita yhtään ja se on niin pehmoinen, että sain Matiltakin extrahalauksia ihan varmastikin vain paidan ansiosta. ;)

Hassua, miten pienetkin asiat välillä assosioituvat tiettyihin hetkiin ja ihmisiin. <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

neule/ sweater VERO MODA farkut/ jeans  GINA TRICOT  laukku/ bag NYPD

aurinkolasit/ sunglasses LINDEX kengät/ shoes NLY TREND kello/watch GUESS

// My grandmother used to make the most gorgeous sweaters. When I saw this beautiful tigersweater in Vero Moda I just had to have it because it reminded me of my late granny. It’s so fluffy and comfortable. I think I have never worn as gorgeous sweater as this one.


Posted in muoti and tagged by NOORA.