PÄÄTTÖMÄT KANAT

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

 

PÄÄSIÄISKYNNET1No johan tuli legendaarisen järkyttäviä kananpoikia maalailtua kynsille. Näin päättömiin kanoihin ei ihan joka päivä törmää. Koska Matti ei suostunut kynsimallikseni (ja ihan hyvä ettei suostunut..), jouduin toteuttamaan visiotani pääsiäiskynsistä omiin kynsiini. Tuollainen piipertäminen on ihan järjettömän vaikeata. Kuinka te kynsibloggaajat pystytte siihen, vai onko käytössänne juuri tälläiseen tarkkaan maalailuun tarkoitetut pelit ja pensselit?

Koska kanajengini oli kaikessa hölmöydessään kuitenkin niin söpön näköinen, halusin kuitenkin jakaa tämän pääsiäistutoriaalin kanssanne. Jos vaikka joku teistä saisi mutantti-tipujen sijaan ihan suloisiakin pikkutipuja aikaiseksi.

pääsiäiskynnet

Aluksi levitin kynnelle kerroksen Lumenen Gel Effect lakkaa sävyssä Utuharso. Lakan kuivuttua töpöttelin kanalle vartalon O.P.I.:n keltaisella lakalla ja kerroksen kuivuttua heitin mukaan myös hieman Mavalan kullanväristä glitterlakkaa. Seuraavaksi sudin Isadoran vihreällä lakalla rairuohoa kynnen reunaan ja maalasin pienet silmät kanoille valkoisella lakalla. Silmiin laitoin vielä pienet tummat pisteet ja nokaksi riitti pieni sipaisu Lumenen Tulee kevät:tä. Nyt jälkiviisaana olisin liimannut kyllä silmien tilalle sellaiset askartelusilmät, tiedättehän? Sellaiset liikkuvat mulkosilmät.

PÄÄSIÄISKYNNET1

No eiköhän näillä tipuilla yksi pääsiäinen selvitä.

 enkku2

It’s time for a little Easter-tutorial! All you need is a lot of different nailpolishes, some imagination and some time. And there you go, a handful of little Easter-chicks to take care of.


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina | 10 vastausta

LETILLE

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

kampaus

Huomenta! Pääsiäisviikko on kiiruhtanut jo keskiviikkoon ja neljän päivän minibreikki häämöttää jo ihan oven takana. Meillä taitaa tosin pääsiäissuunnitelmat mennä mönkään, kun Matti jäi tänä aamuna sairastamaan kotiin. Jos miekkonen ei toivu pääsiäiseen mennessä, niin sitten vietetään neljän päivän leffamaratonia kotona- pääasia, että saadaan olla yhdessä ja kerätä voimia loppukevääseen.

Noh, valitusvirret sikseen ja pienen keskiviikkotutoriaalin pariin. Uudet vaaleat hiukseni tuntuvat vielä kovin vierailta (kuinka paljon ulkonäköä muuttaakaan se, että hiukset ovat tasaväriset?!) ja niihin tutustuessani olen myös testaillut monia erilaisia kampauksia. Nyt, kun mittaa on taas hiuksissa hieman enemmän, niiden kanssa pystyy leikkimään kun rakennusmateriaalia on enemmän.

Tällä kertaa letteiltiin.

kampaus OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jaa hiukset aluksi kolmeen eri osioon, joista reunimmaiset jäävät ohuiksi. Letitä sivuimmat osiot ja nosta ne päälaelle limittäin. Kiinnitä pinnein, jotka uppoavat hiustesi väriin. Suihkuta päälle lakkaa. Kerää loput avoinna olevat hiukset korkealle ponnarille tai jätä auki. Jos lettien kiinnityskohta jää häiritsemään sinua, voit peittää sen esimerkiksi hiuskoristeella. Fiilistelin tätä kampausta jo kesä mielessäni- lettikampauksesta saisi niin ihanan, kun letin väleihin kiinnittäisi kukkia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

enkku2

Hi guys! Here’s a little, easy, breezy and braided hairtutorial for your Wednesday morning! This hairdo is so easy to do, all you need is long hair. The outcome looks girly and cute, and I was already thinking about how I could add some fresh flowers into the look in summertime.. Cute idea, right!?


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina | 17 vastausta