PERJANTAIPURNUKKA: KIVAA PYYKINPESUA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Instagramin (@nooranappila) puolella jo kerroinkin, kuinka pitkästä aikaa pääsin viime viikolla kameran eteen niin, että kameran takana ei ollutkaan Matti. Ei sillä, että Matin ottamissa kuvissa olisi mitään vikaa ( ♥ ), mutta toisinaan on hauska nähdä millaisia kuvia itsestään saa vieraan kuvaajan ottaessa kuvia. Valokuvaajan kameran edessä oleminen olikin siis todellista luksusta, sillä kuvaan itse muita bloggaajia paljon, mutta tuolloin pysyttelen itse aina kameran takana. Pääsimmekin Karoliinan kanssa osaksi hauskoja Kivat-kuvauksia, kun asusteita vaihdellessamme taitava Krista otti meistä kaverikuvia. Niistä lisää myöhemmin – nyt oli vain äkkiä päästävä esittelemään teille tuote, johon tutustuin samaisten kuvausten ansiosta!

Olen monesti pähkäillyt sitä, millainen pesuaine olisi villatuotteille se paras mahdollinen, ja Kristan tuodessa meille testiin Kivatin villan ja silkin pesuainetta (*saatu), otin tuotteen mielenkinnolla testiin. Suomessa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti valmistettu tuote on kaiken kukkuraksi biologisesti hajoavaa. Jopa pakkaus on 100% kierrätettävä! Mielenkiintoni heräsi ja päätin kerralla heittää koneeseen pesua odottaneet villatuotteet. Esimerkiksi mummuni tekemien villasukkien pesemistä pelkään aina – kamalaa jos sukille tapahtuisi koneessa jotakin! Kivatin pesuaine on myös iholle hellävarainen ja koostumukseltaan väriaineeton, joten herkkäihoisena uskaltauduin laittamaan koneeseen täysin uutta pesuainetta.

Ei muuta kuin kone pyörimään ja lopputulosta odottelemaan! Villatuotteet tulivat ulos pesukoneesta hyvin puhdistuneina ja miedon tuoksuisina. Pesuaine oli toiminut erinomaisesti ja tuotteet säilyttivät niin värinsä kuin muotonsakin koneessa pyöriessään. Samainen pesuaine soveltuu siis myös silkille, joten silkkipyykin pesukin (aine käy myös käsinpesuun) onnistuu jatkossa helpommin. Minulla onkin sellainen fiilis, että tätä tuotetta tulee jatkossakin löytymään pyykkikaapistamme – vihdoin koen löytäneeni tuotteen, joka rakastaa neuleitani yhtä paljon kuin minäkin! <3


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 1 vastaus

EDULLINEN LUONNONKOSMETIIKKAIHASTUS – TÄSTÄ HALUAT KUULLA LISÄÄ!

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

*Postauksen Boho Green Make-Up-tuotteet saatu blogin kautta.

Edullisuutta, oikeudenmukaisuutta, ekologisuutta, laadukkuutta ja vielä kaiken kukkuraksi luonnonkosmetiikkaa! Minä olin parisen viikkoa sitten pr-tapahtumassa aivan häkeltynyt siitä, että en ollut tutustunut brändiin jo paljon aikaisemmin. Osa Boho Green Make-upin tuotteista on vegaanisia, kaikki tuotteet ovat luonnonmukaisia ja niiden valmistuksessa on käytetty luomuraaka-aineita. Tuotevalikoimaa löytyy siveltimistä kynsilakkoihin ja tuotteiden pakkauksista on karsittu kaikki turha pois. Hinnat ovat edullisia ja sävyistä löytyy erinomaisesti pigmenttiä niin luomivärien kuin huulipunienkin saralla. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, pääasia, että tutustuin tähän brändiin viimeistään nyt!

Kun ammattilaismeikkaaja Riia Koivisto kutsui minua ”rohkeaksi huulipunien käyttäjäksi” istuuduttuani hänen meikkituoliinsa, minua nauratti hieman. Muistan kuinka vielä parisen vuotta sitten kammoksuin kirkkaita huulipunia ja ostoskoriin päätyi poikkeuksetta nude-sävyjä, korkeintaan pehmeää vaaleanpunaista. Nyt oikein hihkuin innosta, kun Riia valitsi huulilleni sävyjoukon sähäkimmin sävyn, kuultavan mattapunan 313 Life.  Sävy toi siniset silmäni hurjan hyvin esiin ja samalla huomasin hampaiden näyttävän tämän sävyn rinnalla valkoisemmilta. Samainen huulipuna löytyi onneksi myös tapahtuman goodiebagista, joten sain sen välittömästi ahkeraan käyttöön!

Punan raaka-aineista 100% on luonnon raaka-aineita ja ihastuinkin erityisesti sen voimakkaaseen peittävyyteen ja kosteuttaviin ominaisuuksiin. Sekä huulipunan hintalappuun, luonnonkosmetiikkapunan hinta pyörii nimittäin n. 13 euron tuntumassa ja jälleenmyyjiä löytyy Suomesta useita. Bohon punissa koostumuksen tunnistaa muuten punan koodista; 100-sarjaiset ovat peittäviä mattapunia, 200-sarjaiset peittäviä helmiäispunia, 300-sarjaiset kuultavia mattapunia ja 400-sarjaiset huulikiiltomaisia punia.

Herkät silmäni eivät yleensä pidä lainkaan ripsiväritestailuistani, mutta yllätyin positiivisesti, kun Bohon pidentävä ja erotteleva ripsiväri ei saanut silmiä vuotamaan tai punottamaan. Ripsiväri levittyi kauniisti ja tasaisesti ja soveltui täydellisesti osaksi maltillista arkimeikkiä. Seuraavaksi testiin pääseekin sitten sarjan keltainen (!) luomiväri, josta pigmenttiä löytyy testailujeni perusteella paljon. Keltainen luomiväri on ollut ostoslistallani jo kesästä asti, joten nyt pääsen tätäkin trendisävyä sutimaan luomilleni.

Ihanaa innostua näin kovasti heti jostakin uudesta brändistä, jonka valikoimasta löytyy lukuisia omaan makuun sopivia tuotteita. Ja edelleen hihkun ennen kaikkea sitä, että tämä kaikki on luonnonkosmetiikkaa. Onko Boho Green jo teille tuttu juttu; ainakin Instagram-kuvani perusteella muitakin luonnonkosmetiikkafaneja löytyy linjoilta!


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina , | 10 vastausta