RUSKETUS YHDESSÄ YÖSSÄ

P1065816 P1065665

Ihanaa huomenta.

Voin miltei kuvitella käyneeni ulkomailla yön aikana. Aivan kuin olisin viettänyt pitkän viikonlopun Barcelonan auringon alla. Paistatellut eurooppalaisessa suurkaupungissa kevätpäivää jonkin kahvilan terassilla ja imenyt samalla itseeni aurinkoenergiaa. Juonut kupillisen espressoa ja jatkanut kaupunkikierrostani. Istahtanut alas rantakadun varrella sijaitsevalle penkille palmujen katveeseen ja suunnannut kasvot kohti aurinkoa. Nauttinut joka sekunnista.

Tällä kertaa ei tarvinnut kuitenkaan edes lähteä kotoa minnekään. Sain kasvoilleni kauniin ja tasaisen päivetyksen vain nukkumalla kauneusunet. Hieman toki tarvitsin apuvoimia. Vita Liberatan Self Tanning Night Moisture Mask teki yön aikana taikojaan.

P1065813 P1065824

Käytän päivettäviä voiteita todella varovaisesti. Kokemukset ovat osoittaneet, että toisinaan itseruskettavien jälki ei ole ihan-sitä-mitä-toivoin, vaikka olisinkin pilkuntarkasti noudattanut käyttöohjeita; kuorinut ja kosteuttanut, antanut kuivua rauhassa ja odottanut. Toisinaan liian oranssi, toisinaan yhtä laikukas kuin dalmatialainen.

Talvi on vienyt mukanaan kuitenkin kaiken värin kasvoiltani. Olen kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni ja olenkin jo innokkaasti odotellut sitä ensimmäistä, kevätauringon maalaamaa pehmeää päivetystä, joka saa ihon hehkumaan hyvinvoivana. En ole auringonottaja, inhoan rannalla makaamista, ja kun takaraivossa kolkuttavat faktat siitä, mihin auringonottaminen voi pahimmillaan johtaa, minusta on tullut aurinkorasvojen suurkuluttaja. Siksipä juuri onkin ihanaa, että päivetyksen saa kasvoilleen myös suoraan purkista.

Vita Liberatan Self Tanning Night Moisture Mask on siis kaikille ihonsävyille soveltuva voide, joka levitetään kasvoille yöksi. Naamio kosteuttaa ja heleyttää ja rusketuksen taso syvenee asteittain. Yön jälkeen kasvot voi puhdistaa normaaliin tapaan. Yhden yön jälkeen havaitsin kasvoillani jo selkeän eron — kasvoillani oli hehkeä, tasainen päivetys ja kaiken kukkuraksi kasvojen iho tuntui käsittämättömän pehmeältä ja kosteutetulta. Kun tuotetta käyttää useampana iltana peräkkäin, saavuttaa halutessaan syvemmän päivetystuloksen. Asteittain ruskettavan ja hoitavan naamion kanssa et voi mennä vikaan.

P1065809

Ihanaa, että aurinkoa löytyy tällä hetkellä edes purkista. Muutama auringonsäde piristäisi tätä tammikuuta kyllä kovasti. <3

*Tuote saatu blogin kautta.


Avainsanoina , , | 6 vastausta

SUUKKOJA TAMPEREELLE

P1065767

Ikinä ei kannattaisi hehkuttaa valkoisia lumihankia. Pitihän se arvata, että heti eilisen postaukseni jälkeen sade nielaisee osan lumimaisemasta mennessään ja tuo liukkaat pääkallokelit tullessaan. Onneksi raahauduin loppiaisena keskustaan kuvaamaan Tampereen pakkaspäivää — en muista koska viimeksi maisema olisi kosken varrella ollut noin maaginen, aivan kuin talven ihmemaasta. Vesi höyrysi, aurinko kimalteli, ja vain harva oli uskaltautunut ulkoilemaan pakkaseen. Oli autiota ja rauhallista ja niin kovin kaunista.

Viime viikon pakkaset toivat mukanaan myös yhden ärsyttävän talviongelman, kuivan ihon. Eritoten huulet rohtuivat korpuiksi ja päätinkin ottaa tehokäyttöön huulivoideduoni. Nämä kaksi tuotetta ovat nyt olleet kovassa käytössä! Koska elättelen vielä toiveita kovista pakkasista, päätin laittaa vinkit jakoon hymyhuulten hyvinvoinnin ylläpitämistä ajatellen.

P1085998 P1065783 P1086002

ACO:n Stay Soft Lips-huulivoide (n. 6,80€, tuote saatu) löytyy yöpöydältäni. Vaniljantuoksuinen huulivoide hoitaa ja korjaa huulten ihoa pitkäkestoisesti ja vaikutuksen huomaa yön jäljiltä. Kun tuote on rauhassa saanut vaikuttaa yön ajan huulilla, iho on silmin nähden paremmin voivan ja kosteutetumman näköinen aamulla. Toki tämä toimii erinomaisesti myös päivämeikin huulituotteena – kaunis kevyt pinkki hohde on hurmaava!

Neutrogena Norwegian Formula-huulivoide (n. 4€, tuote saatu) kulkee sen sijaan mukana taskussani. Kosteuttava koostumus rauhoittaa huulia ja edesauttaa rohtuneiden huulien paranemista. Iso plussa myös aurinkosuojakertoimelle. Huulirasvan levittämisestä tulee onneksi nopeasti tapa, kunhan muistaa vaan napata voiteen mukaan töihin lähtiessään.

Viime viikolla luontoäiti osoitti voimansa kultaamalla maiseman, ja melkoisia luonnonvoimia löytyy myös tämän purkitetun kukkakimpun sisuksista. Frantsilan huulivoide ansaitseekin ihan erityismaininnan, tuosta tuubista ei nimittäin tehoa puutu!

P1065796P1086005P1065765

Muuttuneista maisemista huolimatta toivottelen kaikille ihanaa päivää – omasta lempparihuulirasvasta saa ja pitää vinkata kommenttiboksissa! ;)<3


Avainsanoina , | 12 vastausta