KUMMITTELUA

PA299768 PA299822 PA299795

Olin niin innoissani viime lauantaina. Pääsin nimittäin testailemaan uutta kameraani karmaisevan hurjaan ympäristöön. Rakastan yli kaiken tällaisia tapahtumia, joissa riittää kuvattavaa ja nähtävää, ja pakko myöntää, että lapsenmielinen norppa oli todella vaikuttunut Koiramäen Kummitusjuhlasta- en myönnä pelänneeni kovasti, mutta hieman jäi harmittamaan, että selfie jäi ottamatta kummituksen kanssa!

Koiramäki on kuorrutettu vielä tulevana lauantaina hämähäkin seiteillä, kun Koiramäessä vietetään tämän syksyn osalta viimeistä Kummitusjuhlaa. Tulevana pyhäinpäivänä Koiramäki avaa ovensa klo 16.00 ja juhla jatkuu pitkälle iltaan, klo 20.00 saakka. Tapahtumaan kannattaa astella naamiaisasuissa, sillä jo portilla teeman mukaisesti pukeutuneille kummitusjuhlijoille on luvassa yllätys. Niin aikuiset kuin lapset olivatkin pukeutuneet viime lauantain juhlaan hurjan hienosti! Pieniä ja vähän isompiakin noitia ja kummituksia viiletti ohitseni yksi toisensa jälkeen.

PA299844 PA299798 PA299766 PA299826 PA299833

Kummitusjuhlassa on paljon ohjelmaa eritoten pikkukummituksille, mutta kyllä tällainen isompikin mörkö viihtyi juhlassa vallan mainiosti. Aitauksissa ihastuttivat herttaiset Koiramäen asukkaat ja  hei, lauantain treffit kannattaa ehdottomasti sopia tunnelmallisten kummitusjuhlaherkkujen ääreen Kahvila Guggelbööhön. Koiramäen alue on normaalistikin hurmaava nähtävyys, mutta kummituspuvussaan se herättää ihastusta vielä jopa hitusen enemmän. Tapahtuma lennätti ainakin allekirjoittaneen Halloween-tunnelmaan!

PA299807 PA299848 PA299845 PA299802PA299856

Kröhöm, oma asupanostukseni jäi tällä kertaa nollaan, mutta laukussa roikkuva väriään vaihtava Punanaamion hurja kummitus herätti kuitenkin kovasti ihastusta. Eikös tällainen mustiin pukeutunut bloggaaja käynyt kummituksineen vaikkapa kummitusten kouluttajasta..

Joko te juhlitte Halloweenia vai ovatko kammottavat kummittelut edessä vasta tulevana viikonloppuna?

PA299829 PA299809 PA299839

*Pääsylippu tapahtumaan saatu blogin kautta.


Avainsanoina , | 10 vastausta

JUMALAARE MIKÄ SATTUMA

PA208817 PA208834 PA208811

Kyähän se vähä niino, että Tampere tunnetaan eritoten viidestä asiasta; Ilveksestä, Tapparasta, mustasta makkarasta, Näsinneulasta sekä Manserockista. Tokihan rakkaasta kotikaupungistani paljon muutakin mainitsemisen arvoista löytyy, mutta toistaiseksi aina, kun joku on alkanut käydä minulle läpi Tampere-tuntemustaan, joku listauksen asioista on noussut esiin. Ja mikäs siinä, erityisen hienoja asioita kukin.

Eilen sain kokea, miltä tuntuu olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ilveskissanainen tapasi eilen Tapparan miähen, Manserockin kuninkaan.

PA208808

TAKKI ADIDAS ORIGINALS   FARKUT ZARA    POOLO GINA TRICOT   LENKKARIT NIKE   HUIVI GINA TRICOT    KASSI ALPHABET BAGS

PA208839 PA208805 PA208847 PA208843

Hitusen siinä Matti oli kuulemma ihmetellyt, kun kahvinhakureissuni kestikin odotettua kauemmin ja mies odotteli minua autossa puolisen tuntia.  Bongasin Levykauppa Äx:n ovessa nimittäin mainoksen, jossa kerrottiin Paten saapuvan myymälään signeeraamaan uunituoreita elämänkertojaan. Hei kuka muka voisi kävellä tällaisen tilaisuuden ohi! Koska kirjakin oli tarkoitus hankkia, liityin jonon jatkoksi ja jälleen kerran olin enemmän kuin tyytyväinen, että harrastan valokuvaamista. Juuri tällaisten tilanteiden vuoksi kameraa täytyy aina kantaa mukana. You never know kuka seuraavaksi kävelee vastaan. Mattiakaan ei lopulta yhtään haitannut, että joutui pyydystämään Pokémoneja autossa hitusen kauemmin kuin mitä alun perin piti.

PA208797 PA208842 PA208814 PA208829 PA208848 PA208851

Kun vuoroni sitten koitti tervehtiä Manse-legendaa, päräytin ilmoille napakat ”Morot!” ja pyysin kirjaan signeerauksen. Näin suurten tähtien tapaaminen saa sukat makkaralle ja posket punaisiksi, mutta Pate osoittautui oikein letkeäksi tyypiksi ja tapaaminen kruunattiin tietysti selfiellä. Koska tiesin erään ystäväni olevan myös kaltaiseni Popeda-fani, totesin Patelle, että ”nyt täytyy kyllä ottaa selfie, että kaverini uskoo minun oikeesti törmänneen sinuun”. Mulla on ollut salaisena haaveena saada kaverikuva niin Antti Tuiskun, Cheekin, Jari Sillanpään kuin Pate Mustajärvenkin kanssa. Nyt on sitten 1/4 done.

Ja siinä me ny sitten ollaan. Tupsukorva ja Tapparan miäs.

PA208857 PA208809


Avainsanoina , , , | 6 vastausta