MUODIKAS SUNNUNTAI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

image

Tampereen Muotikirppiksen takana seisoo kyllä sellainen tehotiimi, että ei ihmekään, että tapahtuma oli tänä(kin) vuonna aivan mielettömän hyvin järjestetty. Kuulin huhua, että jengiä oli jonottamassa kirppistelemään jo reilu tunti ennen tapahtuman alkua ja koko päivän Pakkahuone oli trendikästä porukkaa pullollaan. Juuri tälläisiä tapahtumia Tampere mielestäni on kaivannut, ja olen niin iloinen siitä, että olen päässyt kirppismyyjän roolissa tälläiseen huikeaan tapahtumaan osallistumaan. Hyvä ihana-Ida ja muu tiimi, olette huikeita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heti on kuitenkin lähetettävä rakkaat terkut kaikille teille, jotka kävitte tyhjentämässä omaa myyntipöytääni ja lukijoilleni, jotka kävivät päivän aikana kanssani jutustelemassa. Saavuin paikalle kolmen Ikea-kassillisen kanssa, lähdin kotiin yhden kanssa. Vaatekaappikaan ei enää repeile liitoksistaan. Huh.

Oli muuten fiksu päätös lähteä seisomaan myyntipöydän taakse yksin. Näin ollen en ehtinyt itse lainkaan kiertelemään teidän pöytienne luona. Pöydissä näkyi nimittäin sellaisia aarteita, että olisin varmaankin kantanut kotiin enemmän tavaraa kuin mitä kasseissa oli sieltä lähtiessäni, mikäli olisin ehtinyt shoppailuhumuun mukaan. Hyvä näin siis. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muotikirppis imi tästä bloggaajasta energiat niin nolliin, että suuntasin kirppistelyn jälkeen suoraan roskaruokaostoksille. Kirppistelystä innostuneena päätin kuitenkin vielä illalla käydä vaatekaappiani läpi ja kiikutin UFF:iin ison jätesäkillisen tavaraa. Muutamia aarteita ajattelin kuitenkin kuvailla vielä pienen pientä blogikirppistä varten, miltäs tämä kuulostaisi?

Sunnuntai oli kaikin puolin aivan mahtava päivä. Matti ja Eppu tulivat nimittäin kotiin oltuaan maailmalla parisen viikkoa. Voi että kuinka olinkaan poikiani kotiin kaivannut! Tuollaisia kesäsunnuntaiden juuri pitäisikin olla. Ystäviä, rakkaita ja kivaa tekemistä- me likey!

imag140e

NOORA INSTAGRAMISSA @CURIOUSNOORA

// What a Sunday indeed!! I took part in the Fashion Fleamarket held here in Tampere and the happening was amazing! It seemed like EVERYONE was there and I sold lots of stuff. My old clothes, shoes and accessories found quickly new homes. Gotta love the fleamarkets!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 6 vastausta

KESÄJUHLIEN KOLME KAUNEINTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä oli oikein mukava ilta viime torstaina Ideaparkin Vero Modassa. Vero Moda kutsui minut shoppailemaan heidän Pukeutumisiltaansa ja minä puolestaan vinkkasin teitä tästä ihanasta kevättapahtumasta. Muutamakin ihana mimmi tuli minua illan aikana moikkailemaan ja jokainen meistä taisi uusia aarteitakin illan aikana kevätvaatekaappiinsa kotiuttaa. Itse kuvailin talteen omia lemppareitani Vero Modan kesäuutuuksien joukosta, ja kiitokseksi tästä sain aivan ihanan neuleen, jonka esittelinkin teille jo aamupostauksessani.

Mutta nyt tarkkana jos kriiseilet vielä asuasi kesän tulevia juhlia ajatellen. Peräti kolme eri juhlamekkoa valloitti sydämeni niin, että velvollisuutenani koin jakaa mekkoinspiraatiot myös täällä kanssanne.

IMG_3513

Tuo ruosteenpunainen mekko kiinnitti huomioni välittömästi, kun astuin Vero Modan myymälään. Takaa pidempää mekkoa koristi kaunis pitsikirjailu etuosassa ja samaista mekkoa oli saatavilla myös valkoisena. Upean mekon rinnalle sopivat täydellisesti niin kultaiset asusteet kuin päivettynyt ihokin.

Tuota ruosteenpunaista sävyä oli Vero Modassa valtavasti rekeillä ja hyllyillä. Itsekin ihastuin väriin niin, että ruosteenpunainen neule oli äärimmäisen tervetullut lisä vaatekaappiini. Monista tuotteista oli saatavilla sekä punainen että valkoinen versio ja moni vaatekappale oli koristeltu upein pitsikoristein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka paljon eri värejä kesä tuokaan tullessaan. Yksi vallitsevimmista sävyistä oli Vero Modassa ehdottomasti turkoosi. Upea maximekko kiinnittikin heti huomioni ja vein sen silmänräpäyksessä sovituskoppiin. Jos kesälle olisi luvassa paljonkin juhlia, tämä maximekko löytäisi saman tien paikkansa vaatehuoneestani.

IMG_3521 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Turkoosin lisäksi uutuuksia hallitsi myös toinen katseenvangitseva väri, pinkki. Turkoosista maximekosta löytyi myös pinkki vaihtoehto ja rekistä löytyi myös niin sanottu ”villi kortti”, jota halusin ehdottomasti testata. Näin lyhyttä ja pinkkiä mekkoa ylläni harvoin näkee, mutta jokin mekossa iski minuun niin, että se kipusi mekkosuosikkieni kärkipäähän.

IMG_3533

On aina yhtä virkistävää löytää myymälästä sellainen mallisto, jonka voisi vaikka kokonaisuudessaan kotiuttaa itselleen. Vero Moda oli nyt ääriään myöten täynnä aarteita, jotka voisin kuvitella osaksi niin minun kuin teidänkin kesäisiä asukokonaisuuksianne. Yksi juttu jäi mieltäni kaihertamaan vielä sen verran, että Vero Moda on otettava suunnaksi jälleen pian. Tuon alla olevassa kuvassa olevan virkatun liivin haluan nimittäin ehdottomasti itselleni. En viihdy kesäisin kovin avoimissa topeissa, mutta tuon liivin avulla, saisivat olkapäät suojaa auringolta ja erilaisten toppien käyttäminen tuntuisi mukavammalta ajatukselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesän muistilista näyttää siis tältä; valkoista, pitsiä, tyttömäisiä yksityiskohtia, sopivasti kirkkaita värejä sekä denimiä. Ideaparkin Vero Modassa on kerta toisensa jälkeen aivan ihana vierailla, myymälä on pullollaan ihania tyttöjä, jotka auttavat sinua asukriisin iskiessä.

Mutta entäpä se mekkokriisi, löytyikö omista suosikeistani sinullekin se the mekko?

// Vero Moda’s upcoming summer looks quite delicious, doesn’t it?! I took some photographs of my favourite pieces while visiting Vero Moda last week and I just had to try on some of their gorgeous new summerdresses. Which one is your favourite?


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 9 vastausta