PERJANTAILETTI

Aina tapetille nostetaan vain ne huonot hiuspäivät, mutta mikä onkaan fiilis silloin, kun hiukset ja kampaus ovat aivan napakymppinä? Silloin ei piiloteta kesäkutreja olkihatun alle, vaan annetaan kikkuroiden liehua tuulessa. Ja pysähdytään tietysti jokaisen näyteikkunan eteen peilailemaan itseään.

Minulla oli vähän sellainen ilta viime viikolla.

Session Salon kutsui nimittäin joukon tamperelaisia bloggaajia tutustumaan Hallituskadulle avautuneeseen liikkeeseensä ja samalla taitavat stailistit hemmottelivat hiuksiamme Kevin Murphy-hoidoin. Kotiin viemisiksi jokainen sai vielä pikakampauksenkin vastahoidetuille hiuksilleen. Siksi pakotin siis Matin kuvaamaan näitä kuvia, vaikka miehellä oli jo 12-tuntinen työpäivä takana. Koska oli hyvä-tukka-päivä.

Kun leijonanharjani oli saatu kesytettyä pesupisteellä, istahdin penkkiin ja annoin stailistille vapaat kädet lookin suhteen. Olimme välittömästi hänen kanssaan samalla aaltopituudella ja lopputuloksena oli letillä koristettu kiharakampaus, todella nooramainen look!

Hiukset tuntuivat tehohoidon ja pesun jälkeen uskomattoman pehmeiltä ja ensimmäisenä Kevin Murphyn tuotteissa minut vakuuttivatkin niiden ihanat, luonnolliset tuoksut. Kampaamossa leijuivat pehmeät luonnontuoksut eivätkä kemikaalit, jotka ärsyttävät helposti herkkänenäisiä. Mitä tykkäätte lopputuloksesta? Kiitos vielä Majlle, joka nappasi kiharapilvestäni kuvan ja terveiset Helmille, jonka tapasin vasta ensimmäistä kertaa.

Olin niin innoissani, kun kotiin päästyäni huomasin, että goodiebagista (*saatu) löytyy tuote, jota kampauksessakin käytettiin. Kevin Murphyn Doo.Over toimii nimittäin samalla sekä hiuspuuterina, kuivashampoona että hiuslakkana- kolme kärpästä yhdellä iskulla ja minä olin aivan myyty! Tämä tuote on itselläni ollut tapahtuman jälkeen miltei päivittäisessä käytössä.

Kiitos Session Salon hiusteni hemmottelemisesta, hyvän hiuspäivän järjestämisestä ja siitä, että tutustutitte minut Herra Murphyyn.

enkku2-1-1-1

I met Kevin Murphy for the first time just a while ago, and this charming brand made my hair so happy! Are you familiar with these products?


Avainsanoina , , | 6 vastausta

TERVEISET STRUTSITILALTA

Kello läheni eilen työpöydän ääressä istuessani neljää, kun sain loistavan ajatuksen. Vaikka loma onkin jo toistaiseksi ohi, sen ei kannata antaa estää kesäretkien tekemistä. Mikäpä piristäisikään sateista tiistai-iltaa paremmin kuin pieni roadtrip Pälkäneelle, Syrjysen Strutsitilalle! Nappasin puhelimen käteeni, soitin äidille ja pian olimmekin jo matkalla hämmästelemään eläinmaailman ihmeitä.

Syrjysen Strutsitilalle (Kirvuntie 76, 36600 Pälkäne) ajaa Tampereelta kätevästi noin 30 kilometrin matkan ja perillä vierailijaa odottaa herttainen eläintila. Ankat ja kivellä loikoileva pörröinen söpöliini ottivat meidät lämpimästi vastaan ja 3,5 euron sisäänpääsymaksun maksamalla, silmiesi edessä avautuu pian paljon muutakin ihmeteltävää.

Strutsitila Syrjynen on melko pieni eläintila, mutta katseltavaa löytyy kyllä. Eläinpihan kiertämiseen ei kulu kauaa, mutta toki jokaisen aitauksen ääressä tulee vietettyä pitkä tovi villisikoja, peuroja ja strutseja ihmetellen. Samaan aikaan paikalle osuneen lapsiperheen pikkuiset tuntuivat olevan paikasta aivan innoissaan ja pakko myöntää, että eläimellinen meno iski myös minuun, kun innostuin ikuistamaan retkeämme kameran muistikortille.

Myönnettävä on, että eläintilan hurmaavimmat tyypit ovat kuitenkin alla olevassa kuvassa. Oletteko ikinä muuten yrittäneet ottaa strutseista valokuvia? Ei ole nimittäin helppoa hommaa! Vallattomat tyypit heiluttelevat päätään sellaiseen tahtiin, että on suorastaan mahdoton tehtävä saada nuo räpsyripset tallennettua. Liian lähelle strutseja ei myöskään kannata kameraansa työntää, ”Hengenvaara”-merkintä strutsiaitauksen ympärillä teki hyvin selväksi, että näiden tyyppien kanssa ei kannata leikkiä. Aitauksessa ollut hurmaava trio oli kuitenkin hauskaa katseltavaa.

Minulta pyydetään usein vinkkejä Tampereen lähistöllä sijaitsevista kesäkohteista ja Strutsitila Syrjynen on ehdottomasti yksi lemppareistani. Aurinkoisena päivänä kahvila-myymälän terassilla voi juoda pullakahvit ja viettää sen jälkeen mukavia kesähetkiä eläintilaa kierrellen. Kaupunkilaistytölle teki eilen oikein hyvää päästä vähän maalaismaisemiin loikkimaan valkoisissa tossuissaan kuralätäköiden yli. Leidi kävi siis landella ja tykkäsi kovasti!

Strutsitila Syrjynen
Kirvuntie 76, 36600 Pälkäne
Avoinna arkisin 10-18 (la 10-16, su 11-18)

enkku2-1-1-1

Yesterday it was once again a time for a little roadtrip and this time, we decided to drive to see some beautiful ostrichs! This adorable farm is situated in Pälkäne and it takes about 30 minutes to get there from Tampere. We had fun and my camera was full of photos after the visit!


Avainsanoina , , | 8 vastausta