KESÄN ENSIMMÄINEN PIKNIK

_30A2277

Kävin viime viikolla niin herkullisessa blogitapahtumassa, että vieläkin alkaa kuola valua näppäimistölle, kun edes mietin kaikkia niitä herkkuja, joita pääsin maistelemaan. Meidät kutsui nimittäin kesäiselle piknikille Foodora; palvelu, joka kuljettaa annoksia suoraan kotiovellesi, työpaikallesi tai mikseipä vaikka suoraan piknikviltillesi!

Nappasin Matin avecikseni ja varoittelin häntä vähän etukäteen, että tarjolla on todennäköisesti pieniä maistiaisia ravintoloiden annoksista. Voi kuinka väärässä olinkaan! Olisittepa nähneet Matin ilmeen (ja omanikin!), kun Foodoran pyörälähetit yksi toisensa jälkeen ilmestyivät paikalle kantaen viltillemme mielettömän määrän herkkuja. Piknikseurueellemme toimitettiin annoksia Bistro Venlasta, Wistub Alsacesta ja Hotstreetdogzilta eikä tämän setin jälkeen nälkä kurninut mahassa kyllä hetkeen.

Bistro Venlaa lukuunottamatta, muut ravintolat olivat minulle uusia tuttavuuksia. Näen edelleen päiväunia tuosta syömästäni herkullisesta Hotstreetdogzin hotdogista ja huomasitteko kuinka herkullinen pala Wistub Alsacen pizzaa näkyi tuolla yhdessä kuvassa? En tiedä mikä tuo lohipizza oli nimeltään, mutta se oli parasta ikinä! IKINÄ! Venlan salaatit ovat kestosuosikkejani, mutta tuota ylläolevaa lohisalaattia en koskaan aiemmin ollut maistanut. Arvaattekin varmaan, että salaatti katosi parempiin suihin alta aikayksikön. Makuelämykset teki vielä herkullisemmiksi livemusiikki, josta piknikillä vastasi Japi Hyökyvaara.

_30A2283

Foodora toimittaa siis annoksia kotiovelle. Palvelu oli entuudestaan minulle tuntematon, sillä asumme Matin kanssa alueella, jonne Foodoran toimialue ei VIELÄ ylety. Lupauduimme jo innokkaiksi testitilaajiksi jos ja kun Kaukajärvi liitetään mukaan alueeseen… Mukana palvelussa on nimittäin valtava määrä ravintoloita, joiden joukosta löysin monta omaa suosikkiani ja lukuisia uusia kiinnostavia tuttavuuksia.

Piknikin jälkeen suorastaan vyöryimme täysien mahojemme kanssa Koskipuistosta kohti kotia. Vieläköhän tänä kesänä ehtisi koota kaveriporukan kasaan ja suunnata piknikille Koskipuistoon? Kenenkään ei edes tarvitsisi stressata eväistä, kun Foodoran kautta herkkujen tilaaminen suoraan piknikviltille kävisi niin näppärästi.

(C) Toinen ja toiseksi viimeinen kuva: Foodoran valokuvaaja

enkku2-1-1-1

Thank you so much for the delicious picnic Foodora!


Avainsanoina , | 6 vastausta

SAMBASISKON PÄIVÄNASU

En voi kuin nostaa höyhenin ja paljetein koristeltua hattua pikkusiskoni upealle suoritukselle. Roosa aloitti vasta jokin aika sitten karnevaalisamban harrastamisen, ja tänä kesänä Roosa pokkasi jo tiiminsä kanssa suomenmestaruusmitalin. Olen päässyt sivusta seuraamaan kuinka monipuolinen harrastus samba onkaan ja Uniao Da Roseiran brasilialaiset rytmit ovat miltei vieneet minutkin mukanaan. Kukkaisviikkojen sambakulkueen jälkeen huomasin heiluttelevani lanteita ja hyräileväni jatkuvasti Roseiran kisabiisiä.

”Niin myös me ja meidän selfiet
Duckfacet ja vaikka belfiet
On osa meitä, tätä aikaa,
Ne elämämme ikuistaa,
Meidät someen koukuttaa.”

Syy miksi halusin tehdä Roosan samba-asusta vielä oman postauksensa on kuitenkin se, että tuon puvun tekemiseen on käytetty valtavasti aikaa ja vaivaa. Se on nimittäin täysin itsetehty. Karnevaalikulkueet kootaan joka vuosi tietyn teeman ympärille ja teemasta kirjoitetaan oma tarinansa. Helsinki Samba Carnaval on sambaajille vuoden kohokohta ja tarkkana salaisuutena pidetyt puvut paljastetaan vasta tällöin yleisölle. Tänä vuonna Roseiran tarina, eli enredo, oli #Selfie-kämmenestä peukkuun ja koska somemaailma on itsellenikin sattuneesta syystä äärimmäisen tuttu juttu, tämä teema iski ja lujaa!

Karnevaaleille ovat tervetulleita kaikki sambakoulun jäsenet iästä tai sukupuolesta riippumatta, ja karnevaalimaksua vastaan materiaalit pukuja varten saa sambakoululta. Roosa kuului kulkueessa ns. Diivoihin, ja hän sai koululta ohjeistuksen siitä, millainen puvusta tulee. Puvun tekemisen Roosa aloitti alkuvuodesta ja tuota selässä olevaa metallikehikkoa, eli rinkkaa myöten kaikki on puvussa käsityötä. Pukuja tehtiin myös koululla yhdessä talkootyönä, joten vaikka neula ja lanka eivät hyppysissäsi pysyisikään, älä huoli, kukaan ei puvun valmistamisessa jää yksin. Kärsivällisyyttä näin näyttävien pukujen tekeminen sen sijaan vaatii; itse ompelin Roosan puuhkaan käsin kymmenisen paljettia ja olin omasta suorituksestani kovinkin ylpeä.. Tästä puvusta kunnia kuuluu siis täysin Roosalle ja äidille. Onneksi isosiskon kätköistä löytyi edes täydellinen Urban Decayn-meikkipaletti siskolle karnevaalimeikkiä varten lainaan.

Tieto siitä, että jokainen paljetti ja koriste on itse paikoilleen ommeltu, tekee suorituksesta mielestäni vielä entistä vaikuttavamman. Kun katsoo esimerkiksi näitä kulkueessa nähtyjä pukuja, ei voi kuin ihailla ja hämmästellä, millainen työ Roseiran esityksen takana onkaan ollut. Pukujen lisäksi myös teemaan sopiva biisi on sambakoulun säveltämä, unohtamatta myöskään sitä, että valtavat lavarakennelmat ovat nekin käsityötä.

Oma lukunsa on sitten vielä se, kuinka rankka urheilusuoritus onkaan tanssia valtava metallikehikko harteilla ja päähine pään päällä tiettyä koreografiaa koko keskustan läpi. Huh.

Pukuloistoa pääsee ihastelemaan Tampereella tällä viikolla myös livenä, sillä nämä mestarit valtaavat Laikunlavan Tapahtumien yönä torstaina 4.8. klo 21.00. Menkää ja ihastukaa!

enkku2-1-1-1

Have you ever wondered how much work there is to do when making a sambaoutfit? My littlesister’s outfit is handmade from head to toes and I think it’s incredible! Roosa and her team looked amazing last week while dancing through the city and I wanted to show you guys more details of this stunning Diva-outfit. What do you think of the look?


Avainsanoina , , , | 6 vastausta