*Ensi-iltaliput saatu.
Aivan kuin keikan alkua odottaisi. Esirippu aukeaa ja matkaan ajassa taaksepäin. Niihin hetkiin, kun Backstreet Boysien sinkun sai hampurilaisaterian kylkiäisenä. Voi pojat sitä biisiä kuunneltiin paljon. Omassa mankassani pauhasi tosin repeatillä Spice Girls, mutta kukapa nyt ei olisi valinnut suosikkiaan Bäkkäreistä. Omani oli Brian. Show Me the Meaning of Being Lonely oli tuolloin maailman tunteikkain rakkauslaulu ja MTV:llä vuorottelivat Wannabe ja Backstreet’s Back. Kummassakin kummalliset musavideot, mutta koreografiat piti siitä huolimatta opetella, jos joku vaikka välkällä pyytäisi tanssahtelemaan käytäville. Oi niitä synkronoitujen tanssiliikkeiden, paksupohjaisten tennareiden ja seinille liimailtujen julisteiden aikoja.
Teatterin penkissä alkaa kikatuttaa. Ja vähän hävettääkin. Onkohan fanitukseni mennyt aikoinaan jopa överiksi? ToiBoysit valkoisine t-paitoineen ja valtavine koruineen näyttävät ainakin tutuilta. Alan jo salaa mielessäni miettiä kenet heistä olisin valinnut suosikikseni, Garin, Matteuksen, Korpin, Seitin vai Juzzin. Kukaan ei näytä Brianilta, mutta kaikissa on karismaa. En ehdi kuitenkaan tehdä päätöstäni, kun jo kiidämme sliipatut tukat tuulikoneen lailla liehuen yhdessä menestykseen, lavalta lavalle, lehden kannesta toiseen. All white everything-lookeista rentojen koriskentän kollien garderobeihin. ToiBoysit pistävät mummojen, mammojen ja mimmien sukat pyörimään jaloissa. Ihan kuin yksi heistä olisi vinkannut silmää just sulle. Alat kaivaa laukkuasi, kunnes muistat, että et ottanut Marry Me-kylttiä pitelevää pehmonallea tällä kertaa mukaan. Nyt jäi rakkaudenosoitus heittämättä lavalle. Ehkä joku heistä heittää vesipullonsa just sulle.
Tampereen Työväenteatterin lavalla on poikabändi, jota olisin fanittanut sydänjuuriani myöten parikymmentä vuotta sitten. ToiBoys-faniteeppareita olisi ollut kaksi, että edes toisen malttaisi välillä heittää pesuun ja lipunmyyntipisteellä oltaisiin jonotettu tuntikausia lippuja parhaille paikoille. Ilmiöhän tästä syntyy, en lainkaan yllättyisi jos pojat lähtisivät kiertueelle.
Avecini tykkäsi Korpista, joten mä tykkään sitten Matteuksesta. Koska eihän me nyt samasta tyypistä voida tykätä. Meinasi jo ihan tulla tappelu siitä, kumpi saa käsiohjelman välissä olleen poikakalenterin.
Älkää kuitenkaan antako pojat mehun nousta hattuun, pitäkää jalat maassa ja pysykää nyt ja aina Toijalan omina poikina.
