KESÄRETKI SUTTISEN TILALLE

Olipa kerran elokuun ensimmäinen, sateella kuorrutettu kesäinen päivä, kun automme nokka suunnattiin kohti Laitikkalaa ja paikkaa, jossa seurueestamme kukaan ei ollut aikaisemmin käynyt. Suunnitelmissamme oli eksyä maissilabyrintin syövereihin, hankkia herkkuja tilapuodista ja nautiskella iltakahvit ihanassa miljöössä. Suttisen tila tarjosi täydelliset olosuhteet tähän kaikkeen.

Suttisen tila sijaitsee tosiaan Pälkäneellä Laitikkalan kylässä ja Tampereelta paikalle ajelee reilussa puolessa tunnissa. Itse bongasin tilan sosiaalisen median kautta ja huomioni kiinnitti eritoten juuri elokuun alussa avautunut maissilabyrintti. Hurjan korkeiden maissien seassa oli hauskaa (ja melko jännittävääkin!) etsiä tietään ulos labyrintista ja kaikki vähääkään kauhuelokuvia katsoneet varmaankin osaavat kuvitella, kuinka kuumottavaakin hommaa tuo oli. Pieni sadekaan ei haitannut seikkailuamme ja tämä elämys oli ehdottomasti kokemisen arvoinen – sisäänpääsymaksuakaan ei labyrinttiin ollut!

Maissilabyrintin lisäksi tilan alueelta löytyy paljon muuta. Tilapuodin hyllyt notkuivat tuoreista herkuista ja yläkerrasta löytynyt puoti jalat alta vasta vetikin. Hurmaavia sisustustuotteita, ihastuttavia asusteita, uniikkeja vaatteita ja täydellisiä lahjatavaroita. Vaikka moni juttu huomioni kiinnittikin, kassalle kiikutin vain Kaisa Turtiaisen ihanan, petroolinsävyisen Paratiisi-mekon, joka onkin näkynyt ylläni jo instan puolella useampaan kertaan. Äiti osti itselleen upeat vihreät puukengät ja Matti vastaleivottua leipää. 

Istahdimme vielä herkuttelemaan retkemme päätteeksi kahvilaan ja kävimme tervehtimässä lopuksi Suttisen tilan eläinasukkaita. Kuten äidin ostama teepakettikin sen totesi, tämä oli ihanan huoleton huviretki kesäillan ajankuluksi! 

 


Avainsanoina | Vastaa

MATKALIPPU KESKI-MAAHAN : TÄMÄ NÄYTTELY VIE FANTASIAMAAILMAAN

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // TAMPERE-TALO



Takana on jännittävä päivä. Saavuin juuri kotiin reissulta, jota en unohda ikinä – yksi unohtumattomimmista matkoista pitkiin aikoihin! Harvoin sitä nimittäin pääsee käväisemään Keski-Maassa, yhdessä fantasiamaailman jännittävimmistä kohteista.

Nappaa taskuun matkalippusi Keski-Maahan ja lähde kesän vaikuttavimmalle seikkailulle! Fantasiataiteilija John Howen taidenäyttely, John Howen taidetta: Matka J.R.R. Tolkienin maailmaan, on nimittäin saapunut Tampereelle Tampere-taloon. Ja tätä seikkailua suosittelen kaikille.

Tule sinäkin mukaan – lähdetään yhdessä matkalle Tolkienin maailmaan!

”En ole tähän päivään mennessä kyllästynyt vaeltamaan Keski-Maassa luonnosvihko kainalossani.” 
John Howe

”Kasvaessani Kanadan maaseudulla fantasiakirjallisuus tarjosi portin toiseen ulottuvuuteen ja sytytti mielikuvitukseni.” 
John Howe

Sorsapuistosalissa sijaitseva upeasti toteutettu näyttely avaa oven monipuoliseen, näyttävään ja kiehtovaan mielikuvitusmaailmaan. Näyttely sisältää jopa yli 250 Howen alkuperäispiirrosta ja -maalausta ja jokaisen nurkan takaa löytyy uutta ihasteltavaa, taianomaisia teoksia, jotka vievät mukanaan Tolkienin maailmaan. Vancouverista kotoisin oleva John Howe on yksi tunnetuimmista fantasiakirjallisuuden ja erityisesti J. R. R. Tolkienin teosten kuvittajista ja hänen kädenjälkensä näkyykin niin kirjoissa, julisteissa, lautapeleissä kuin kartoissakin. Howe oli mukana myös kirjoihin pohjautuvien elokuvien tekemisessä, visuaalisuuden rakentajana, yhdessä Peter Jacksonin kanssa. Sain kunnian tavata näyttelyn tähden ja suorastaan jännitti päästä jutulle hänen kanssaan – arvostan hänen työtään valtavasti! Sain omistuskirjoituksen upeaan näyttelyjulkaisuun, jota myydään vain näyttelyn yhteyteen rakennetusta myymälästä. Teos on kaunis, kattava ja ennen kaikkea mielenkiintoinen – todellinen taiteenystävän aarre!

Myymälän valikoima vetää  muutenkin sanattomaksi. Tolkien- ja fantasiakirjallisuusfanit, kiirehtikää tänne! Hyllyiltä löytyy niin kirjoja, karttoja kuin mukejakin ja toki itsekin hankin ainutlaatuisen matkamuiston Keski-Maasta. Näytän sen teille pian! Näyttelyssä kiertelyn lomassa on myös ihana istahtaa kahville tunnelmalliseen Tuhto pop-up’iin, jossa tarjolla on herkullisia suolaisia ja makeita herkkuja, Keski-Maan mauilla tietysti. Sen lisäksi, että kahvila tarjoaa lautaselle suussasulavaa purtavaa, sen visuaalisuus ihastuttaa; aivan kuin istahtaisi kahville luonnon ääreen. Tuhto-ravintola on myös kesäisin auki, lämmin suositus jos ruokailu pidemmän kaavan kautta on mielessä.

Näyttely oli elämys. Olen kiinnostunut taiteesta ja fantasiakirjallisuudesta ja kuten tiedätte, piirrän paljon itsekin. Nautin tästä kokemuksesta kovasti ja haluan nähdä näyttelyn ehdottomasti vielä toiseenkin kertaan. Ota sinäkin suunnaksi Tampere-talo: suosittelen lämpimästi kesälomareissua Keski-Maahan.

Ai se matkamuisto vai? Teemaan sopiva sormus tietysti.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , , | Vastaa