Tulevasta joulusta on tulossa todella erityinen. Kuten joku saattaa muistaakin, olemme viettäneet Matin kanssa kokonaisen jouluaaton vain kahdesti yhdessä, toisen New Yorkissa ja toisen viime vuonna paikasta toiseen ajellessamme. Kolmas yhteinen aattomme on luvassa tänä vuonna. Ja niinhän sen pitääkin olla, olemme olleet yhdessä jo kymmenen, miltei 11 vuotta, ja tuntuisi kovin vieraalta ajatukselta olla enää jouluja erillään. Ajattelimme aikoinaan, että viimeistään sitten, kun saamme lapsia, alamme viettää jouluja yhdessä ja samassa paikassa, mutta koska lapsia ei vielä meille ole siunaantunut, otetaan suunnitelma käytäntöön heti. Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin niin kovin monen erillään vietetyn joulun jälkeen. Kun se toinen kerta kuuluu vierelle arkenakin, miksei juhlapyhinäkin.
Siksi koenkin suurta vatsanpohjassa kuplivaa jouluiloa siitä, että tänä vuonna perheemme kokoontuvat meidän luoksemme. Saamme läheisiä vieraaksi niin aattona kuin joulupäivänäkin, ja naamani loistaa kuin joulutähti pelkästään ajatellessani sitä kuinka spesiaali aatosta tuleekaan. Ensimmäinen joulu uudessa kodissa rakkaiden ympäröimänä. Hykerryttävän täydellistä. Tänä jouluna unohdetaan hössötys, unohdetaan pakko-keksiä-jotakin-joulupaketteihin-ajatusmaailma ja keskitytään yhdessäoloon. Syödään hyvin ison pöydän ääressä, saunotaan ja ennen kaikkea, levätään. Rakastan joulua, joten en aio stressata siitä hitustakaan. Joulu tulee ja menee ilman paineita ja hössötystäkin.
Hankin jo ensimmäisen joulukukankin. Ostin Granitista hyasintin ja maljakon, joilla sai todella spesiaalin ja näyttävän joulukukkaviritelmän ruokapöydälle. Puhdistin hyasintin juuret mullasta ja asetin sen vaasiin niin, että vain juuret kastuvat. Hyasinttini taitaa olla ihan yhtä innoissaan tulevasta joulusta kuin minäkin, se viihtyi uudessa maljassaan niin hyvin, että kasvoi heti hurjasti pituutta ja alkoi tehdä kukkaa. Malta mielesi rakas hyasintti, tässä on vielä hyvin aikaa kukoistaa.
Ai tuo poro? Se on sellainen pieni heräteostos vain. Ajattelin, että Matti ei edes huomaisi minun kiikuttaneen pöydälle glitteröidyn sarvipään, mutta ei mennyt kauaakaan, kun hän jo tokaisi ”ei meillä kyllä tuollaista ollut viime vuonna”. Ei ollut ei.
