PIENI JOULUTERVEHDYS

Joulu on taas. Miten nopeasti tämä vuosi vierähtikään. On viimein aika hengähtää hieman, pitää muutama päivä lomaa ja nauttia joulusta. Suunnitelmissa on levätä ja tyhjentää kalenteri. Olla vain.

Takana on hurja vuosi. Sellainen vuosi, joka nappasi kyytiinsä vuoristorataan jo alkuvuodesta ja samanlaisella tahdilla on kiidetty loppuvuoteen asti. Paljon surua ja murheita, onneksi myös niitä ilonpilkahduksia. Blogin kirjoittaminen ikään kuin ”unohtui” matkan varrella, kun jostain oli tingittävä. Huomasin Instagramin sopivan paremmin tähän elämänvaiheeseen ja pidempien tekstien kirjoittaminen jäi hetkeksi; olen tosin kaivannut sitäkin kovasti. Kuvien ja tarinoiden päivittäminen instaan kännykällä arjen pyörityksessä oli kuitenkin näppärämpää kuin tietokoneen ja blogin ääreen istahtaminen. Kenties pitkä tauko täältä teki hyvääkin. Tuntui kuitenkin tärkeältä tulla kirjoittamaan pienen pieni joulutervehdys nyt, kun vuosi 2025 on tulossa päätökseensä. Olisi hauska kuulla satuitko juuri sinä tänne tekstiäni lukemaan?

Vaikka blogin puolella onkin ollut hiljaisempaa, sisällöntuotanto on ollut lempiasioitani tässä vuodessa. Instan puolella on ollut ihana jakaa kuulumisia ja aikaa on kulunut paljon myös piirtäessä ja asiakastöitä kuvittaessa. Kamera on kulkenut tiiviisti matkassa mukana ja olen päässyt toteuttamaan ihania kuvausprojekteja. Töiden kannalta vuosi onkin ollut todella unohtumaton. Odotan innolla ensi vuoden seikkailuita ja suunnitelmien toteuttamista.

Täällä kaikki siis hyvin, toivottavasti sielläkin. Laitan matkaan teille kaikille virtuaalisen joulukortin ja toivottelen hymyssä suin lempeää, lämpöistä ja leppoisaa joulunaikaa juuri sinulle siellä. Konvehteja, joulumusiikkia ja lahjapaperien rapinaa jouluusi!


Avainsanoina , | Vastaa

SADEPÄIVÄN JUOMA (KIRJAVINKIN KERA!)

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Sataa, sataa, ropisee – ja sehän tarkoittaa sitä, että pihamme puutarha kukoistaa, eikä vettä ole tarvinnut kantaa kastelukannuilla kasveille kuin muutaman kerran tänä kesänä. Aurinkoa kaipaisivat kyllä kesäkukatkin, joten mielelläni tarttuisin välillä kastelukannuunkin.

Sain tänä vuonna vuosipäiväkukat Matilta yrttien muodossa (paras idea ikinä!) ja istutin innoissani saamani piparmintun taimet saviruukkuun perunaämpäreitteni viereen. Pieni vinkki vielä tähän väliin: istuta muutama siemenperuna toukokuulla ämpäriin ja saat nauttia hurjan nopeasti kasvavista, metrin mittaisista varsista, miltei koko kesän. Meillä perunaa kasvaa kolmessa ämpärissä ja vihreänä loistavat katseenvangitsijat ovat menestyneet upeasti. Mutta takaisin piparminttuihin, yrttipuutarhani aarteista valmistuu nimittäin näppärästi virkistävä sadepäivän juoma.


Kerää piparmintun lehtiä haluamasi määrä ja huuhtele ne vedellä. Aseta lehdet kupin pohjalle ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Lisää joukkoon tuoreen sitruunan mehua ja loraus hunajaa. Sekoittele ja nauti huumaavasta tuoksusta.


Virkistävän valloittava juoma kannattaa nauttia sateenropinaa kuunnellen ja hyvää kirjaa lukien. Itselläni on jäljellä vielä muutama kappale hurmaavan koskettavaa teosta Monan katse, jota suosittelen kaikille meille, jotka haluaisivat kerta toisensa jälkeen matkustaa Pariisin taidemuseoihin nauttimaan taiteesta. Tämä kirja kannattaa hankkia ehdottomasti kovakantisena; tarina kietoutuu vahvasti maalausten ympärille ja jokaisesta kirjassa puhutusta maalauksesta löytyy teoksen sivuilta myös kuva. Mikäli päädyt äänikirjan pariin, kannattaa teokset googletella samalla, kun etenee tarinassa.

Suloista sadepäivää!


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 2 vastausta