HYVÄSTIT FASHIONSTORELLE

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

curiousnoora

Yksi lemppariverkkokaupoistani, Fashionstore.fi, on lopettamassa toimintaansa ja siitä kirjoittaminen tuntuu kovinkin haikealta.

Myönnän olleeni Fashionstoren kanta-asiakas. Ostin sieltä niin monet aarteet ja synttärilahjat! Verkkokaupasta löytyi valtavasti merkkejä ja tuotteita, joita ei Tampereelta löytynyt ja pakko myöntää, että ihan kiitettävästi olen tilauksillani kasvattanut myös kello- ja laukkuvalikoimaani. On todella surullista, että noin kattavan valikoiman omaava kauppa lopettaa. Kannoin eilen postista kotiin todennäköisesti viimeisen Fashionstore-pakettini ikinä. Me tehtiin mamin kanssa yhteistilaus loppuunmyynneistä ja tälläisiä aarteita tilasimme.

DSC05318DSC05326DSC05321

Äiti iski silmänsä Liu Jo:n t-paitaan (*ei mainoslinkki), jota koristaa upea maatuskaprintti. T-paita osoittautui vielä hienommaksi livenä kuin kuvissa, sillä printti on koristeltu säihkyvin yksityiskohdin ja valkoisin helmin. Minä sen sijaan bongasin loppuunmyynnistä niin upean laukun, että hiirikäsi klikkasi sen melko nopeasti ostoskoriin. Ruskealle, ”sopivankokoiselle” laukulle oli itselläni tarvetta, ja alennusprosentti oli niin mieletön, että päätin täydentää sillä kokoelmaani. Itselläni on ollut aktiivisessa käytössä parikin Liu Jo:n laukkua (viimeksihän hankin tämän kaunokaisen), ja olen ollut niiden laatuun ja käytännöllisyyteen niin tyytyväinen, että tämä heräteostos sallittakoon. Kannattaa siis ehdottomasti tsekata Liu Jo:n laukkuvalikoima (*ei mainoslinkki) nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus!

DSC05324

Käykäähän tekemässä ihania syyslöytöjä. Kerrottakoon vielä, että kyseessä ei siis ollut mainospostaus, vaan vilpittömän sydämelliset jäähyväiset verkkokaupalle, jonka kanssa itselläni oli ilo ja kunnia tehdä myös yhteistyötä. Lämpimimmät muistot ovat varmaankin Guessin kuvauksista. Oli valtavan upeaa päästä tekemään tuollaista projektia. Muistan myös hyvin erään blogisynttäriarvonnan, jossa yksi teistä sai valita itselleen minkä tahansa Fashionstoren tuotteista! Muistan vieläkin, kuinka lukijani valitsi itselleen palkinnoksi huikean matkalaukun. Ja hei, Liu Jo oli mukanamme myös Lontoon Muotiviikoilla! Unohtamatta sitä, että Fashionstoren ja yhteistyöjuttujen kautta löysin myös aivan huipputyypin kaverikseni! Jestas sentään, tässähän ihan herkistyy.

Siispä heipat sinulle Fashionstore. Missähän mä nyt sitten shoppailen?

enkku2A new bag for me, a new t-shirt for my mum. It’s so sad that Fashionstore.fi is closing its doors.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 8 vastausta

TERVETULOA SUOMEEN UD

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

urban decay suomi

Okei, mä myönnän nyt heti näin postauksen alussa, että omasta meikkipussistani ei löydy Urban Decayn tuotteita. Ei yhtä ainoaa. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi jo pidemmän aikaa ollut niistä äärimmäisen kiinnostunut. Tästä syytettäköön Purkkimafiaa. Nuo mimmit ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että UD:n tuotteisiin olisi syytä tutustua.

Ja tokihan minunkin ostoslistallani on jo ikuisuuden pyörinyt se Naked-paletti.



 

Tämän päivän jälkeen, meidän jokaisen on helpompi tehdä tuttavuutta Urban Decayn kanssa. Urban Decay avaa nimittäin osastonsa Helsingin ja Tampereen (!!) Sokoksilla tänään klo 16.00. Joko innokkaimmat ovat jonottamassa?

Vietin eilen piristävän ihanaa Helsinki-päivää Iinan ja Jonnan kanssa, ja käväisimme myös Urban Decayn lanseerausbileissä. Paikan päällä pääsi hypistelemään meikkejä ja tutustumaan UD:n aarteisiin, bilekansa jonotti myös meikattavaksi ja ihana Elisa auttoi minua valitsemaan juuri minulle sopivimman luomivärin meikkipussiini. Hihii, ensimmäinen Urban Decay-juttuni ikinä! Tästä se lähtee. Sävy taisi olla muuten hurmaavan kultainen Half Baked, muistanko oikein Elisa?

 

Ja hei, muistatteko, kun mua ja Iinaa jäi Lontoon Muotiviikko-reissulla _vähän_ kaivelemaan se, ettemme uskaltaneet pyytää Frendien Rossia yhteiskuvaan, kun törmäsimme häneen Mäkkärissä? Ei hätää, Jonna hoiti homman kotiin ja pyysi Andya ottamaan meidät kainaloon.

Enää ei harmita yhtään niin paljon! Vai mitä Iina? ;)

Nyt alan miettiä sataa ja yhtä tekosyytä sille, miksi TARVITSEN tuon Naked-paletin itselleni.. Help?

enkku2

Welcome to Finland Urban Decay! I have a feeling that we Finns have been waiting for you for a while.. ;)


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina , | 15 vastausta